Kaikki ne lukemattomat tunnit urheilukatsomoissa ovat osuneet muihin lajeihin kuin taitoluisteluun, joten oli aikakin.
Nutturoita, kimallemeikkejä, käytävillä keskittynein katsein lämmitteleviä varsoja.
Muodostelmat luistelivat ennen musiikin ja varsinaisen ohjelman alkamista pienen kierroksen, jonka aikana juniorit esittivät kiljuntahuipennukseen päättyviä harjoiteltuja hejarramsojaan.
Maailmanmestarien esitykset olivat komeaa nähtävää, pikkuiset aloittelijat hellyttäviä, siihen väliin sattuvat sitten muut. Varaviihteenä on joka tapauksessa aina musiikki, useimmiten kaunis. Joku kappale voi juuttua korvamadoksi, joka pitää kotona vielä ripata osalle perhettä puhelimeen.
Erilaista yleisöä kuin vaikkapa kiekko- tai salibandykatsomoissa. Hyvässä ja pahassa.
Esteettisyyttä ilmassa toki eri tavalla kuin nuuskamällejä räkivien karjujen kurranlyönnissä.
Katse kiersi hallia, palautti tuhansia muistoja. IFK:n mestaruusviirit ja jäädytetyt numerot, E2, jonka kaiteeseen oviaukoin yllä 70-luvulla juostiin nojailemaan ovien avautuessa ja lippujen maksaessa viisi markkaa.
Lähtiessä vielä kurkkaus harjoitushalliin, jossa kaukishuiput kikkailivat jäällä ja makkarat tirisivät grillissä. Sieltä se tuoksu tuli.
Iltapäivemmällä Väiskillä olivat nurmet vielä hyvässä kunnossa, mutta talviaikaan siirryttyä pimeä laskeutui totuttuakin aikaisemmin. Aurinko laskee Helsingissä 16.27, luki. Huono syöttö, näpäytti Torres-käännöstä kokeillut pelimies. Myönsin.
Iltasaduksi Tatu ja Patu supersankareina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti