torstai 23. helmikuuta 2012

Poliittisesta ja ajanvietetoimituksesta

Aamun HS kertoi, mitä kaikkia aseita Ruotsi on myynyt mihinkin epäilyttäviin maihin. Ja käsittääkseni Ruotsin kansainvälinen maine ei silti ole ihan pohjamudissa.

Suomalainen tsuhna jää otsa rypyssä miettimään mahdollista maineensa menettämistä. Ruotsalainen tekee kaupat kaikessa hiljaisuudessa, käärii dollarit liiveihinsä ja esittelee uunituoreen prinsessan kuvaa saaden kaikki sanomaan aaww ja ooww.

Euroskeptinen Soini on kutsunut euroon sisään kudottua Rehniä Brysselin Bobrikoviksi saaden tämän loukkaantumaan. Kuulemma loukkaa isänmaallista miestä ja on vaarallista vihapuhetta, koska Bobrikov murhattiin.Vihapuheen välttämiseksi olisi pitänyt varmaan verrata Zhdanoviin, joka kuoli vasta vanhuuteen ja votkaan. Isänmaallinen mies hänkin, ja edusti Rehnin tavoin suurta koneistoa epäluuloisten suomalaisten keskuudessa.

Zhdasbourgin Zhdanov ei olisi kyllä kuulostanut yhtä iskevältä.

Kirpeähkö sävy voi johtua hartioista päähän nousevasta jomotuksesta. Se paikallisen uimahallin pajavasaramainen hierontasuihku oli ehkä sittenkin liikaa.

Mutta perinteisen tyylin hiihtoon voisi ihminen innostua enemmänkin.

2 kommenttia:

/mek kirjoitti...

Rehnillä oli tietysti sopiva aika loukkaantua myös siksi, ettei tarvitsisi keskustella mistään "monimutkaisesta ja hyvin vaativasta" asiasta.

Huudetaan bobrikovia pari päivää ja kaikki muu unohtuu.

Mika kirjoitti...

Hyvä pointti, joka politiikan kuluttajan kannattaa aina muistaa.

Onneksi tuo on pienempi paha kuin sodan aloittaminen sisäpolitiikan ongelmien unohtamiseksi.