Duncan Jonesin ohjaama Moon oli odottanut digiboksilla sopivaa hetkeä keväästä saakka, ja se kannatti totisesti säästää.
Matrixit ja muut tehostehattarat jäävät toiseksi kun tämä pohtii olennaisempaan keskittyen, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa, mitä olemme ja miksi ja mitä sitten vai olemmeko sittenkään.
Juoni spoilereineen
Elämän hauraus, rapistuminen ja lyhyys korostuvat eristetyssä kuutukikohdassa hitain liikkein. Keltaisin hymiöin ja Kevin Spaceyn äänellä viestivä tietokone alkaa tuntua ystävältä. Maailma ja ihmiset vain muistoja, valokuvia, ääniä ja hyppiviä hahmoja ruudulla. Niin kotona Maassa odottavat ihana Tess ja pieni tytär kuin katalat Yhtiön miehetkin.
Vai onko heitä olemassakaan?
Onko parempi kuulla totuus vai onnellisempaa olla tietämättä?
Vaikuttava elokuva.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Loistava leffa.
Tavallaan odotti jännittyneenä koska action alkaa, mutta tarina vei kyllä tehokkaati mukanaan.
Itsellä eni niin päin, että luin ensin tarinan ja katsoin sen jälkeen eli tiesin alusta asti kuvion.
Oli helppo keskittyä hahmojen tunnelmiin.
Joku jossain arvostelussa valitti, että idea paljastui liian aikaisin tietokoneen ja Yhtiön keskustellessa.
Sillä arvostelijalla oli erilaiset odotukset.
Lähetä kommentti