Vielä viideltä oli katu kuiva ja paljas.
Jäähallilla sai raju pamaus nostamaan katseen kaukalon puolelle. Yksinluistelijattaren kuvio näytti karanneen päin laitaa. Ensin istuallaan, sitten jäässä pitkällään, mutta valmentajatädin lause muille ei katkennut edes myötätuntoisen katseen verran.
VIT** ku ei meNE, noitui luistelijatar kohta viskoessaan vedet pullostaan maisemaan ja harppoessaan kesken harjoitusten koppiin.
Minidraama. Urheilu, tunne, intohimo.
Lähtiessä oli maailma kadonnut lumimyräkkään.
Pärjäätkö varmasti, lämmittäisinkö, huolehti vaahtosammuttimen kokoinen äidistään pyryssä pysäkillä. Lämmitti vähän, ja sitten painelivat yhdessä kengänpohjilla hankeen kukkakuvioita. Näky lämmitti.
Illalla helisyttivät aivastussarjat ikkunalaseja ja vilunväristykset pyyhkivät yli kehon. Ei räkä niistämällä lopu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti