Luopumistöitä

Unessa olin käymässä mummolassa. Vinnillä ainakin, ja pihalla. Syksy, Joku tulossa veneellä järven yli tuomaan jotain. Sähkökytkentöjä. Joku ojensi kesästä hyvin säilyneen lupiinin, jonka tuoksun rippeitä yritin löytää nenääni. Lähtöä tehtiin, ja harmittelin, etten ehdi asettua, jäädä ja olla ilman kiirettä niin kuin lapsena.

Tienvieren lupiinipenkistä olikin taannoisella vierailulla puhetta ja tuttuja muutkin teemat. Alitajunta kai työstää jonkinlaista luopumisurakkaa.

Viime viikonloppuna tuvan penkillä istuessani katsoin katon ruudutusta, pallon muotoisia kattolamppuja ja sitä samaa vanhaa seinäkelloa ja tajusin. Lapsuudenkodista Mecklulla lähdettiin 1983 ja kaikki muukin on vaihtunut ja muuttunut mutta enää tämä talo sama kuin sinne ensi kertaa sylivauvana saapuessani. Kaikki muistot, tuoksut, äänet, vinnikammari, jossa äitini teini-ikäisenä nukkui.

Kyllä tämä taitaa olla jo helpompi purkaa kuin enää korjata, pohti enoista vanhempi syksyisellä pihamaalla 60-vuotiasta rakennusta katsellessaan.