Breslau on nykyään Wroclaw

Kesäinen Töölö kauneimmillaan Manskulla. Aurinko, lehmusten vihreys ja tuoksut ripauksella Töölönlahden merta, pohjoisesta lähestyvä spåra.

Hämmentyneen oloinen purseri laskemassa matkustajia yhä uudelleen ja kapteenin kuulutus, että lähdemme, kun määrä saadaan täsmäämään. Selän painuminen vasten istuinta kun Lufthansan Airbusin pilotti avasi kaasun ja moottorien kohina yltyi jylinäksi. Lentojen paras hetki.

Münchenin kentän läpijuoksu terminaalista toiseen, osin toki sukkulajunalla. Onneksi jatkolentokin oli myöhässä, muuten olisi mennyt tiukalle. Bussimatkan päässä platalla lotisi sade, suojasin silmälaseja kämmenlipalla.

Perillä Breslaussa eli Wroclawissa kiire loppui, joten istuskelin hetken aulan penkissä ennen kuin lähdin etsimään taksia.

Lasitornihotelli, turha reissu pressikeskukseen, akkreditointitiski oli suljettu 40 minuuttia aikaisemmin. Salamipizza takakujan noutopaikassa.

Sokosta muistuttava tavaratalo keskustassa erottui joukosta ja viehätti silmää. Renoma, entinen Wertheim, olikin klassikko jo 30-luvun Breslausta, selvisi. Muutenkin mielenkiintoisia kerrostumia vanhaa arkkitehtuuria, sosialismin ajan laatikoita ja tämän vuosituhannen lasipalatseja.

Puolen tunnin kolkuttelu haki kaupungin ja yli Oderin hallille torstaina, perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Alkuun sateita, viimeiset päivät yli 30 asteen hellettä. Halliullapäiviä hotdog ja olut -muonituksella. Oma koneeni putosi verkosta joka kerta pressihuoneen täyttyessä, mutta hengittelin syvään enkä paiskannut laitetta lasiseinän läpi pihalle. Iltaisin hotellilla suihku ja nopea nukahtaminen.

Viimeisenä iltana vielä komennus päättäjäisiin Mika Kohosen palkitsemista kuvaamaan. Pimeys laskeutui jo, mutta lämpötila killui vielä kolmessakympissä. No place for media, pahoitteli ensimmäinen keltaliivinen ajelehtiessani väkijoukossa. Sorry my English very bad, selvitti seuraava. Ulos ja alueen ympäri ja toisesta portista, osasi kolmas onneksi kertoa. Sillä portilla vetivät ovimiehet kättä lippaan mediaflaballe ja viittoilivat valokuvaajille varatulle alueelle aivan lavan eteen. Hieno hetki, kun kaikkien aikojen salibandypelaaja kumarsi kymmentuhatpäisenä pauhaavalle yleisölle.

Illallinen löytyi Wroclawin rautatieaseman McDonald'sista, jossa klassikkoateria irtosi runsaalla neljällä eurolla. Sitten hotellille kyselemään aamuksi taksia ja pakkaamaan tavarat viiden minuutin lähtövalmiuteen. Helppoa, kun viiden päivän kantamuksena vain yksi reppu kameroineen, tietokoneineen ja vaatteineen.  Uni tuli yllättävän helposti, vaikka pommiin nukkumisen mahdollisuus aina näissä jännittää.

Herätys 3.50, alas, checkout ja ulos taksiin. Respa oli arvioinut matka-ajaksi 40 minuuttia, mutta sen osoittautuminen 15 minuutiksi toi luppoaikaa. Olin odottanut kuollutta kenttää, mutta terminaali kuhisi täysillä jo ennen viittä. Lentoja lähdössä Rodokselle, Varsovaan, Lontooseen... Viimeiset setelit kinkkupatonkiin ja omenamehuun, listalla olisi ollut myös pirogi ruskie tai vaikkapa puuroa banaanin ja hunajan kera.

Samalle yhteyslennolle pakkautui urheilijoita ainakin Kolumbiasta, Ranskasta ja Yhdysvalloista. Münchenissä nyt sen verran vähemmän kiire, että poikkesin Bayern Münchenin fanituotemyymälään.

Lennolla Helsinkiin vei uni voiton. Suomessa mukavan viileää.