Klaukkalan linja-autoasemalla on kuusi laituria ja tilausajoille vielä seitsemäs. Tai ei laituria, mutta ainakin numeroidut kyltit.
Isosta risteyksestä vanhasta muistista mäkeä alas ja sitten oikealle. Urheilukentän tienoo näkyi muuttuneen työmaaksi, kyltit kertoivat tapahtumakentän, mikä sellainen sitten onkaan, rakentamisesta. Pujottelin verkkoaitojen välistä ja parkkialueiden poikki tekonurmen häkkiin.
Selän takana nurmijärveläinen niittyaukea, jonka taa aurinko laskeutui. Sekava örinä paljastui pariskunnaksi, joka ilmestyi jostain soratielle ja rouski epävarmoin askelin kohti kylän keskustaa.
Kentän puolella tavallista enemmän maaleja, ja syyskauden avausvoitossa ne irrottavat totuttua leveämmät hymyt.
Avausjaksolla pelattiin matalalta porottavan auringon paisteessa, joka lämpeni kellanpunertavaksi ennen kuin katosi ja jätti kentän kylpemään valonheitinten loisteessa mustuuden keskellä.
Busseja Helsinkiin lähti puolen tunnin välein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti