Kaksi ratsupoliisia klopotteli verkkaisesti menemään Urheilukadun kevyen liikenteen väylää, ja tuonnempana seurasi vielä toinen pari. Varmaankin ajokkejaan ulkoiluttamassa, koska ei kai Ahvenanmaalla jalkkishuligaaneja ole.
Hyvissä ajoin saapuneena ehdin seurata kentän kulman studiossa värjöttelevien asiantuntijoiden liikehtimistä kameran edessä.
Pelin alkuun ammutun poliisin, seuran naisjoukkueen entisen maalivahdin, muistaminen, jossa oli pysäyttävyyttä. Samoin seuran erityisryhmäjoukkueen pelaajissa, jotka tavanomaisten pikkujuniorien sijasta saattoivat tähdet kentälle.
HJK:n selvästä hallinnasta huolimatta juuri sellaista tahmeutta kuin mestaruuden ollessa katkolla voi odottaakin. Melkeinpä hauskinta oli katsomon etuseinän päällä notkuva pikkumies, joka yritti tarkoin matkia fanikuoron huutoja ja taputusten rytmiä kädet pään päällä.
Tulihan se mestaruusmaalikin, ja komean Anthony Annan tykittikin. Vaikka tuskin kuitenkaan jää mieleeni yhtä lujasti kuin Pasi Rautiaisen vastaava syksyllä 1978 Hakaa vastaan.
Järjestyksenvalvojat olivat koettaneet sitkeästi pidätellä katsomosta kohti kenttää valuvaa massaa, mutta loppuvihellyksen soitua pitch invasion oli liian massiivinen pysäytettäväksi. Hyväntuulisen leppoisana lauleleva kuitenkin, nähdäkseni. Oli jäätävä vielä toviksi katselemaan sivusta pelaajien ja päätykatsomon yhteistä mestaruuslaulantaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti