Vanhan suosikkini Siskonpedin kolmas tuotantokausi Yle Areenassa oli tietenkin ahmittava muutama jakso kerrallaan.
Joukossa ihan hyviä juttuja mutta yleisvaikutelmana hienoinen ideoiden loppuminen. Mikä saattaa olla tietenkin vääristynyt mielikuva, sillä saatanhan todellisuudessa verrata mielessäni vain aiemmista kausista mieleen jääneisiin parhaisiin sketseihin.
Pitäisi kirjata kaikki kaudet sketsi kerrallaan tarkastaakseen, mitkä itselle kolahtivat eniten, mutta eihän moista sentään. Some-kulttuurin piikittely ainakin toimii aina, samoin Maijan ja Sirun seikkailut. Missä määrin itsekin katson Siskonpetiä siksi, että näyttelijät ovat naisia ja miellyttävän näköisiä, on oma kaikkeen visuaaliseen kulttuuriin nivoutuva kysymyksensä.
Usko- ja Kuolema-jaksoissa ryhmä tuntui olevan epävarmimmillaan, mutta tässä kohdin olisi varmaan paikallaan second opinion.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mika
minähän käänsin siskonpedin suhteen kokonaan kelkkani. ensin pidin sitä epäkelpona smack the ponyn jäljitelmänä, mutta nyt katson sarjaa nauru herkässä. myös tätä uusinta kautta. paras sapluuna on se, missä stereotypiat kyseenalaistetaan kääntämällä ne päälaelleen. krissen anoppihetket ovat henkilökohtaisia suosikkejani. toisaalta sarjassa ei ole yhtään sellaista jaksoa, joka ei jossakin kohdassa saisi minua oivaltamaan oman ajattelutapani jäykkyyttä. eli siinä mielessä odotan innolla niitä sketsejä, joissa pilkataan mm. tasa-arvoisen avioliittolain puolustajia, liikuntaesteisiä ja muita vähemmistöjä.
meri
On siellä kyllä paljon hyviä, kun vähän muistelee.
Lukupiiriin eksynyt pornomies, äitien paremmuuskilpailut jäykkien hymyjen takana, itseironiset sketsit taiteilijoiden narsismista, älkää minusta välittäkö -anoppi, opettajanhuoneen julmuus...
Toivottavasti vanhatkin kaudet pysyisivät nähtävillä mahdollisimman pitkään.
Lähetä kommentti