torstai 13. joulukuuta 2007

Saattohinaaja

Kuukausiliitettä odottaa, siinä on melkein aina jotain.

Niin viimeksikin, juttu Suomesta maalla, merellä ja ilmassa. Ja Christian Westerbackin hienot merikuvat.

Juttu saattohinaajasta Sköldvikissä hipaisi sen verran läheltä, että se tietysti. Ennen vanhaan oli Neste ja sen logossa N ja liekki. Ja vanhat laivat kuten Tervi, Palva, Purha, Nunnalahti, Airismaa. Enskerin ja Tiiskerin liittyminen laivastoon oli maassa Tapaus. Ne myöhemmät vielä isommat, Jurmo, Jaarli ja Jatuliko ne olivat.

Muuten sai olla vapaasti, mutta peräkannelle ei saanut mennä. Jos hinausvaijeri katkeaa, se katkaisee ihmisen pyyhkäistessään kannen poikki, faija varoitti. Joskus kävelin keulaan ihmettelemään läheltä kahden korttelin kokoista teräskolossia, jota tunnista toiseen työnnettiin vaikkei se tuntunut liikkuvan. Puskin narahti teräskylkeä vasten. Meren, maalatun teräksen, paksun rasvan ja öljynjalostamon tuoksut. Brygalla faija puhui kaulassa roikkuvaan radiopuhelimeen murrettua englantia, venäläisen perämiehen ääni vastaili aaltojen yli samaa tietä.

Ei kommentteja: