keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Aamun lehdestä

Kai vanhoissakin taloissa on päällekkäin samankaltaisia asuntoja, mutta.

tuttu sabluunaSama kadunnumero, sama rappu, sama neliömäärä, jokaista komeroa ja ikkunanvieruskylmäkaappia myöten sama pohjapiirustus. Alivuokralaisen huone, josta aikanaan tuli minun. Keittokomero, jonka kaasumittariin ostettiin maitokaupasta kaasupoletteja. Komero, jossa luin taskulampun valossa kirjaa. Vessa, jonka altaaseen oksensin vatsatautiani. Kaappi, jonka oven kulmaan löin pääni niin että verta roiskui joka paikkaan. Käytävä, jonka varrelle kaappiin joululahjat oli piilotettu. Kylppäri, jonka ammeeseen aina kuulin joulupukin soittavan ovikelloa. Tarpeeton toinen sisäänkäynti, jonka ovisyvennyksessä lätkämailat nakottivat.

Kolmella vuosikymmenellä. Kolmevuotiaasta aikuiseksi.

Kaksi vanhaa miljoonaa. Eipä silti. Vaikka sellaisia rahoja olisikin, kaiken näkeminen nykyasussaan sekoittaisi vain muistot.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, muistoissa se on aina olemassa ja siellä voi käydä tarpeen mukaan, kulkea huoneesta toiseen, avata kaappeja ja istua tuoleihin, vaihtaa kuvakulmaa. Katsoa ikkunasta ulos ja nähdä sen aikaisen maailman.

Minna S.

Mika kirjoitti...

Olet oikeassa. Unissa palaan sinne vähintään pari kertaa vuodessa.

Yllättävää, kuinka tarkasti kaikki yksityiskohdatkin vielä erottuvat. Kuten kylppärin seinästä hilseilevä vaaleanvihreä maali tai olohuoneen maton reunakuvio.

-GF- kirjoitti...

Yksityiskohdat muistoissa on juuri ne jotka tekevät niistä muistoja.

Mika kirjoitti...

Niin se taitaa olla. Ja usealle aistille. Vessan vesisäiliön kolahdus, korina ja kohahdus ylhäältä kun veti teräsketjun päässä olevasta puuhantaakista. Rappukäytävän tuoksun viileys kun tuli hellepäivänä ulkoa.