Taustana on Lothar-Günther Buchheimin kirja, mutta paljon samaa on, tietenkin, myös Heinz Schaefferin muistelmissa ja U-977:n vaiheissa. Ahtaus, kosteus, kylmyys, puolipilaantunut ruoka, kylkiä moukaroivat syvyyspommien paineaallot, äänimaailma. Atlantin myrskyt. Kun uusi vahti nousee torniin eikä löydä sieltä ketään: aallot ovat vieneet tähystäjät.
Elokuvista en paljoa ymmärrä, mutta Das Bootissa rytmin merkityksen kyllä tajuaa. Valmistelut, loputon odotus ja pitkäveteisyys monotonisten päivien seuratessa toisiaan, sitten yhtäkkiä tieto saattueesta: toiminta ja takaa-ajon kiihko.
Aina kiinnostava johtajuus niin elokuvassa kuin ensimmäisen sukellusveneensä komentoonsa 23-vuotiaana (!) saaneella Schaefferillakin. Päällikön sulkeutuneet kasvot ja muiden salavihkaiset kysyvät katseet. Mitä päällikkö miettii, mitä päättää? Yhdellä miehellä kaikki valta mutta myös vastuu aluksen ja koko miehistön kohtalosta.
Laivanpäällikkö ei voi hetkeksikään olla pois miehistön näkyvistä; miehet näkevät, kuinka usein alusvaatteet vaihdetaan ja näkevät kaikki inhimilliset heikkoudet. He tietävät, kuinka kauan päällikkö nukkuu, kuorsaako tämä, kuinka usein hän peseytyy; he tuntevat tämän tarkemmin kuin oman veljensä. Ollaan toveri ja kuitenkin on samalla oltava esimies; ei ole mitään mukisemista, käskyt on suoritettava viipymättä. Esimiehen johtajaominaisuudet joutuvat koetteelle. Mahtipontisuus osoittautuu pian tehottomaksi.
Heinz Schaeffer: U-977 66 vuorokautta veden alla (suomentanut Martti Santavuori)
Schaeffer punnitaan vielä kesällä 1945 kolmen kuukauden purjehduksella Argentiinaan kun takana on kaksi kuukautta veden alla ilman raitista ilma tai päivänvaloa. Kotona Saksa on lakannut olemasta, kurjuudessaan miehistö alkaa kyseenalaistaa päällikön käskyvallan. Kertomansa mukaan Schaeffer pukeutuu univormuunsa, laittaa päällikön valkoisen lakin päähänsä ja pitää miehille puhuttelun: se toimii. Kuri terästyy, alus puunataan ja käskyjä totellaan taas tinkimättä. Ilman lupaa suklaata ottanutta miestä ja pistoolin piilottanutta radistia rankaistaan.
Das Bootissa käy minuutti minuutilta selvemmäksi, kuinka maailma pistää parastaan touhussa, joka ei ole kuin totaalista järjettömyyttä. Tai kuten Janne Rosenqvist on Film-o-holiciin kirjoittanut:
Ohjaaja Petersen ei ole sodanvastaisuuden saarnaaja, vaan hänen elokuvassaan vahva kannanotto sodan turhuudesta tuodaan esiin vaivihkaa tapahtumien ja henkilöhahmoihin liittyvän väkevän inhimillisyyden kautta.
Elokuvan mittaan mietin, miten tuollaisen tarinan voi lopettaa. Se selvisi. Juuri noin. Tyly loppu oli piste iin päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti