Ottokarin valtikka ja Hutnik

A320-200 "Schwerin" vaelteli nousukiidossa mutta niin minullekin käy Flight Simulatorin kanssa. Koneen kaartaessa vasempaan Espoon yli heitätti kuten aurinkoisina kevätpäivinä on tapana. Pikku-ukko oli luvannut katsella koulusta päästessä, näkyykö läntisellä taivaalla Lufthansan värejä. Koneesta ainakin näkyi hyvin Töölö, ja Jätkäsaaren tekonurmikin erottui vihreänä kohtana.

Olemme nyt Prahan yllä, perämies kuulutti, ja lentoaikaa Müncheniin jäljellä noin 40 minuuttia. Siksi jotenkin turhauttavaa vaihtaa toiseen päästäkseen sama pätkä takaisinpäin. RJ85 kuulosti turboahdetulta rekka-autolta. Näillä taivailla lenteli 70 vuotta sitten vähemmän tervetulleita Avron koneita. Omenamehua nytkin.

AE-bussilla kukkuloilta alas Vltavan laaksoon. Ottokarin valtikka, ajattelin katsoessani sillalta linnan suuntaan. Aika huikea kaupunki. Turkulaisella kolmen tunnin etumatka, soitti ja kertoi, mistä löytyy lipunmyynti. Myyjä kipsasi kielitaitoaan ihan suomalaisittain, mutta minähän se hämäsin vaihtelemalla englantia ja saksaa.

IC 581 Hutnik nytkähti liikkeelle kohti itää klo 18.11. Radan vieressä o2 Arena, suomalaisen salibandyn pyhiinvaelluskohde. Istuimia väljästi, vaunun murretut punakeltaoranssiruskeat. Opiskelijaneitosia kirjoineen, jokaisen hiukset näyttivät juuri pestyiltä. Dobrij den, sanoi konnaritar pihteineen.

Ihan oikea kiskojen kolke. Elämys. Ikkunasta sateen kasteleman vihreyden tuoksu. Assosiaatiot veivät lapsuuteen ja kesän 1985 junamatkoihin ja V:n kanssa ruutuvihkoihin raapustamiimme kertomuksiin.

Isoja keltaisia peltoja, kyliä, harmaita ränsistyneitä taloja. Pieniä metsiä. Kolin. Pardubice. Ceska Trebova. Dieselvetureita ja viherviä junia. Drazni oli se, jossa edelleen romutettavaa armeijan kalustoa pitkissä riveissä. Vielä 30 vuotta sitten olisin päätynyt näistä havainnoista vähintään kuulusteluihin. Tuollaiseen korjausautoon Puskala ja kumppanit kutsuivat Niinisalossa kahville. Taivas kävi ruusunpunaiseksi, alkoi hämärtää. Idempänä jyrkkiä rinteitä, vuoriako vai mäkiä, ja laaksoissa paksua maitomaista usvaa, joka tuoksui sisälle asti. Pysäyttäkää juna ja päästäkää ottamaan kuvia, vaikeroi ääni.

Olomoucissa jo pimeää. Ihan kuin joku olisi huutanut nimeni aseman ulkopuolella. Totta se oli.

Hotellissa nälkä ja väsy. Alakerrasta löytyi loistavaa valkosipulikeittoa, täytettyä kananrintaa ja kylmää olutta. Grisham unohtui Airbusin istuintaskuun, mutta onhan Spotify.

Jossain vaiheessa heräsin riipimään kuulokkeet ja sulkemaan koneen.