Sumua ja hiuslakkapilviä

Lauantaiaamuna kuudelta oli pimeää, mutta liikkeellä jo töihinmenijöitä ja muitakin. Mä juoksin just pakoon mustasukkasta poikakaveria mut liian hiljaa ja ajattelin et jos sullakin on tarina, lähestyi aavistuksen huojahteleva ei-kovin-vanha mies kahdeksikon pysäkillä. En ollut seurallisena.

Kurvin bussipysäkillä tursuivat roskikset yli. Pienestä avolavakuormurista noussut haalarimies kumosi sisällön lavalle ja alkoi lakaista loppuja kokoon.

Viisi minuuttia myöhemmin hiljensi ja seisahtui pysäkille Hämeentietä lähestynyt auto, jonka rekisteritunnusta minua oli neuvottu tähyilemään. Nousin kyytiin, ja auto starttasi kohti kuutostietä. Pimeys, takapenkin tenavien toivoma Vain elämää -CD, Daimler-Benzin tasainen hyrinä.

Kaakkois-Suomessa sumuista. Perillä Lappeenranta ja Kisapuisto.

Ensimmäiset kaunoluistelukisani. Paljon ihmeteltävää pallopeleihin kasvaneelle. Nutturoita, nalleja, kukkia ja koruja. Minuuttiaikataulu. Joka joukkueen jälkeen kaukalon tarkistava strassipartio. Käsien asennot, ilmeet, kyyneleet ja tyttökoulun palon äänimaailma. Tarkkaavaiset tuomarit. Elementit, osa-alueet, vähennykset. Neljän tunnin jälkeen lyhyt yö alkoi vaatia veronsa ja torkahtelin näkemään istualtani mikrounia. Palelsi.

Joukkueen ruokailu odotti Utin ABC:llä. Kanapastaa, totta kai. Itselle tilauksen ulkopuolisena noutopöydästä porsaanleike seurueineen. Huomenna vapaata, hyvästelivät valmentajat ja hautautuivat hetkeksi halaavien suojattiensa keskelle.

Illalla ei uni odotuttanut itseään.