maanantai 8. elokuuta 2016

Iltaisin hämärtyy jo

Tuusulan urheilupuiston täytyy olla seudun komeimpia. Jalkapallokentät, jäähallit, muut kentät, lenkkipolut, ympäröivä metsä.

Nurmella syyskauden avaus. Se tarina, jossa helsinkiläiset vieraat jäävät avausjaksolla kaksi maalia tappiolle mutta iskevät toisen alkuun kavennuksen.

Sitten kotijoukkueen maalivahdin upea kurotus, josta pallo kuitenkin jää irralleen. Vieraiden hyökkääjä ehtimässä palloon kunnes syö yhtäkkiä nurmikkoa. Erotuomarin pitkä vihellys ja takataskusta punaista korttia kaivava käsi.

Tasoitus rangaistuspotkusta ja perään vielä vieraille kolmas osuma.


Viimeisessä luvussa olisi saatettu nähdä vieraiden passivoituminen ja isäntien tasoitus alivoimalla, mutta ei tänään. Merkit olivat jo ilmassa kun sinivalkoiset kolistivat tolppaa ja ylähirttä mutteivät onnistuneet tappamaan peliä edes läpiajoista.

Tuusulantietä kotiin  huristeltaessa ei takapenkillä kuitenkaan puhuttu jalkapallosta vaan tänään päättyneestä rippileiristä. Teinin ajatus oli yhä siellä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mika

ripari-ikäisenä olin kateellinen parhaalle ystävälleni outille, joka sai laulaa rippileirillä suljetuin silmin meditatiivisia seurakuntalauluja. oma kotini ei ollut uskonnollinen, mutta vanhemmat käyttivät seurakunnan leirejä lastenvahtina.

outista tuli myöhemmin kesäteologi, ja hän kohtasi riparilla rankkoja asioita.
kesäteologi saattaa joutua kasvotusten vanhempien avioeroa, isän tai äidin kuolemaa tai siskonsa itsemurhaa itkevän rippikoululaisen kanssa.

meri

Mika kirjoitti...

Elämässä koettujen raskaiden hetkien läpikäynti ryhmässä on ilmeisesti rippikoulun ohjelmassa edelleen.

Itselläni ei kokemusta aiheesta kun en koskaan riparille mennyt.