sunnuntai 7. elokuuta 2016

Syksyn merkkejä


Pihlajanmarjat punertuvat, kiekkojoukkueet mainostavat ja koululaiset parveilevat.

Onneksi saa edelleen nauttia kesästä vaikka ensin syreenien ja sitten lehmustenkin tuoksu ovat jo menneet.

Ripotteli muutaman pisaran kun astelin halki lämpimän illan Topeliusta ja Humalistoa Sonskille päin. Kirjasto näyttää jo valmistautuvan kahden viikon päässä häämöttäviin avajaisiinsa. Juniorin joukkuekavereita kulki treenikentän suunnalta kohti spårapysäkkiä.

Illan ottelu olisi ollut ihan viihdyttävä vaikka vieraiden kahden maalin johto olisi kestänytkin mutta toki kavennus ja viimeisen minuutin dramaattinen tasoitus kuorruttivatkin kakkua.

Ei kommentteja: