Luettua: Jenni Linturi: Äärimmäisellä laidalla

Helsingin Sanomat kertoi uutuuskirjan kertovan Töölöstä 1971 lähiöön muuttavasta tytöstä, joten mielenkiintoni heräsi. Koska muistan, kuinka kavereita 70-luvun alkupuolella muutti Töölöstä lähiöihin.

Eipä kirjassa kuitenkaan isommin Töölöä ollut. Pikemminkin se oli tarinan vaatima lähiölle kliseinen kontrasti, jossa on korkeat huoneet, erkkeri-ikkunasta näkymä puistoon, jossa vanhat naiset ulkoiluttivat lapsia ja koiria, salonkiin katetut kahvikupit ja Ekbergin leivosrasia. 

Meillä ei Töölössä ole tainnut olla noista kuin korkeat huoneet.

Kirjailijan teokseen päättämä pätkivän töksähtelevä teksti on lopulta enemmän mielenkiintoista kuin ärsyttävää. Saattaa jollain tapaa hyvinkin kuvata lapsen maailmaa, jossa voi olla  kaleidoskooppimaisia havaintoja ja vaikutelmia ilman aikuisen kokonaiskuvaa ja tietoa asioiden yhteyksistä.

Yksitoistavuotias Mirkku miettii ja puhuu sivulta toiselle Vietnamia, Biafraa, feminismiä, Afrikan tähden rasismia, saamelaisia ja ILO-sopimusta, edustuksellista informaatiopolitiikkaa. Ehkä tiedostavassa vasemmistolaisessa perheessä kasvaneet yksitoistavuotiaat ovat tosiaan olleet sellaisia, mutta omalla 70-luvullani en muista sellaisia kohdanneeni. Ehkä se oli vain kirjailijan tapa sanoa jotakin. Mietin, olivatko nuo kaikki edes sen ajan tiedostajien teemoja vai onko mukaan hiipinyt jo tätä vuosituhatta.

Kjell Westön Leijojen 70-luku tuntui tätä enemmän siltä, jolla minä lapsuuteni elin, mutta ei tämäkään huono esitys ole. Väritelkkarien ja olympialaisten ihmeellisyys, Jamekset ja Naapurilähiö, pihviravintolan hienous, jukeboksit, ilmaiseksi kikkaillut pilapuhelut sotketuista puhelinkopeista ja O'Boy-kaakaot. Tosin Jippo-lehti rahakoneineen tuli mielestäni vasta vuosikymmenen lopulla, ja kaikkitietävän Wikipedian mukaan lehden julkaiseminen alkoikin 1977. Entä oliko Luikeroita tosiaan jo 1971? Muistan omani myöhemmältä ajalta. 

Mutta hajuissa Jenni Linturin 70-luku on vahva. Ne ovat mukana koko ajan, ja omissakin muistoissa 70-luku oli rasvankäryisen tahmeantunkkaisen tupakansavuinen nykyiseen kliiniseen puhtauteen verrattuna.

Kirotun eturenkaan arvoitus

Kolmas kerta toivottavasti toden sanoo eli arkinen, ehkä opettavainen pyöräilykokemus. 

Kesäkuussa alkoi etukumi tyhjetä omia aikojaan. Lopulta vaihdoin sisurin, samalla luonnollisesti tunnustellen, ettei vanteessa tai ulkorenkaassa ole mitään terävää, joka rikkoisi kumin.

Maalta palattua oli uusi etukumi tyhjä ja täytettynäkin parin päivän päästä selvästi taas vajunut. Ongelman jatkuessa vaihdoin jälleen sisurin, samalla luonnollisesti tunnustellen, ettei vanteessa tai ulkorenkaassa ole mitään terävää, joka rikkoisi kumin.

Eilen vihjasi 25 kilometrin jälkeen perstuntuma ja vahvisti sormella painelu, että eturengas ei ole enää kova. Lisää ilmaa sisään, mutta viisi kilometriä myöhemmin oli rengas jo hälyttävän pehmeä. Toisen kenttätäytön ja muutaman kilometrin jälkeen ei auttanut enää pumppaaminenkaan, vaan ilma tuli läpi. 

Viiden kilometrin säteellä kotoa talutetaan perille korjattavaksi ja sitä kauempana vaihdetaan kumi tien päällä, olen miettinyt, ja matka jatkui taluttamalla. Jolloin tuli mieleen, että Meilahden pyörähuoltohan muuten on ihan tässä matkan varrella.

Kuvasin etukumin salaperäisen toistuvan tyhjenemisen mekaanikkomestarille, ja pianpa etukiekon pajan uumeniin vienyt Gökhan palasikin kenties arvoituksen ratkaisun kanssa. 

Terävä metallilastu, niin pieni, että jouduin hetken tihrustamaan edes sen kämmenellä erottaakseni, mutta riittävä puhkomaan sisurit yhä uudelleen. Ulkorenkaasta se oli löytynyt ja pihdeillä siitä irronnut.

Renkaanvaihto on tarkkasilmäisten hommaa.

Garmin ja myönteinen tuotetukikokemus

Varia RTL 516-takavalo/tutka oli iät ja ajat antanut kesken ajon virheilmoituksia tyyliin "tutka irrotettu", "anturivirhe" tai "0:FC". Toimi silloinkin koko ajan, mutta herjaa sai kuitata napinpainalluksella pois pahimmillaan toistakymmentä kertaa ajelun aikana.

Oletin ohjelmisto-ongelmaksi, joka jonkun päivityksen myötä aikanaan poistuisi, mutta jostain verkossa osuin lukemaan, että kyseessä on tietyn valmistuserän rautavika.

Yhteydenotto tukeen tuotti nopean vastauksen, jossa asia todettiin, ja härpäkkeen sai lähettää valmistajan kustannuksella huoltoon. Paluupostissa saapui kaksi viikkoa myöhemmin kiiltävänsiloisesta ulkomuodosta päätellen suoraan pakasta uusi laite, jonka myös totesin toimivan ilman virheilmoituksia.