Sykähdyttävin urheiluhetki?

Vuodenvaihteessa kuuluu kuulemma riidellä siitä, kuka on vuoden urheilija ja mikä vuoden sykähdyttävin urheiluhetki.

Mikähän olisi itselle henkilökohtaisesti jäänyt mieleen vuoden 2012 sykähdyttävimpänä?

Ehdokkaita:

Se, kun Alisa Pöllänen nosti tyttöjen salibandyn MM-välierässä jatkoajalla pallon rankkarista Ruotsin verkkoon ja ampaisi mielipuolisen onnelliseen juoksuun kohti vastaan ryntääviä onnittelijoita?

Se, kun Salibandyliigan viidennen finaalin päätössummeri ulvahti Seinäjoki Areenalla, SPV:n pelaajat hyppivät kasaksi Jarno Ihmeen päälle ja katsomon punainen meri juhli vallankumousta.

Se, kun Joel Pohjanpalo iski Veikkausliigan avauskierroksella hattutempun viimeistelemällä oikealla jalalla, vasemmalla jalalla ja päällä.

Se, kun oman perillisen vaaka lähti takaperinluistelusta puhtaammin kuin ikinä.

Se, kun toisen oman perillisen vapari kiersi Siltamäessä muurin yli aivan PuiU:n maalin yläkulmaan.

Se, kun pomputtelin vuorojaloin uuden aikuisiän ennätykseni.

Se, kun kävelyretki anoppilasta kälylään keskisuomalaisessa maalaismaisemassa oli lopuillaan ja hiki juuri sopivan vuolas, kesäinen ilta-aurinko sai autereen väreilemään, Keitele kimmelsi, linnut lauloivat, heinät tuoksuivat ja hevonen hirnahti viereisellä laitumella.

Jos ihan ihan subjektiivisesti mennään, olisi tuo viimeinen vahvoilla. Mutta sitten ollaan taas palaamassa siihen urheilun määritelmään.

Ja näköjään mikään omistani ei ollut mahtunut sille viralliselle kansalliselle listalle.