Halliulla

Jäällä treenailevaa hallin kahviossa odotellessa ehtii kuulla paljon kun väkeä tulee, istuu, nousee ja menee.

Yksykkönen taistelukiekko tohon ja sitten jatkuu kahdella nollaa vastaan, visioivat miehet pusakoissaan pöydän ääressä fläppi edessään.

Pitää maksaa Kanada vuodenvaihteessa joten Thaikut saattaa jäädä väliin, kailottaa nainen kassajonossa.

Kyllä, ykskolmonen manuaali bensakoneella, oletteko saanut jo tarjouksen, varmistaa kravattikaula kännykältään luistinpari kainalossa toinen samoin pukeutunut vierellä.

Eiku mä tuun suoraan töistä, kertoo kavereille jääprinsessa ja täsmentää ihmetteleville, että tetistä.

Kakskytkolme tikkaria, tilaa tiiminsä palkitseva joukkueenjohtaja tiskillä.

Taas ihan käsittämättömiä, jostain olis pakko saada torjuva maalivahti, avautuu mies puoliääneen toiselle.

Joo, tässä välissä näitä ehtii, vastaa kokeita pöydän ääressä korjaava nainen kysyjälle.

Mikä koppi, toistuu yhä uudelleen.
- - -
Bussi 54 nytkähtää liikkeelle Itäkeskuksesta ja jyrisee sateen halki kehä ykköstä. Pisarat piirtävät ikkunoihin.
- - -
Tapanilan asemalla nuori mies kyselee, missä päin on salibandyhalli. Ikänainen neuvoo seikkaperäisesti reitin, joka ei ole yksinkertainen. Sen päässä hallin seinät pullistelevat kun kaikki halukkaat mielivät nähdä nuorten SM-sarjan ratkaisun. Yleisömääräksi kuulutetaan 670, ja intensiivinen kaksituntinen huipentuu kotijoukkueen mestaruusjuhliin. Valmistauduttiin 345 päivää ja pojat kasvoivat henkisesti paljon, valmentaja myhäilee partansa takaa ja tarjoaa hedelmäpastilleja. Yritän etusormen enkkaa.