Sonera Stadiumin uumenissa on sokkeloista ja jo vähän nuhjaantunutta. Pallopojat pukivat mainosliivit ylleen, kertasivat kukin tehtävänsä ja istuivat pukukopin penkeille räpläämään kännyköitään. Komennuskunnan marssiessa tuntia myöhemmin kentän laidoille oli kaitsijalla vapaus siirtyä katsomoon.
Vastustaja ei missään vaiheessa näyttänyt itsekään uskovan itseensä, mutta kotijoukkueen esitys oli silti vakuuttava. Niin vakuuttava, että loppuvihellys harmitti.
Kotimatkaa koristi kookas kuun puolikas. Vikan maalin jälkeen unohdin sen ilmaukon päälle, aika noloa, pallopoika myönsi.
Lauantaina mahtui Väiskille kerrankin. Aurinko lämmitti mutta helotti jo illan aluksi niin matalalta, että häikäisi. Sunnuntaina Lehtikuusentien vuoro. Keltainen prässää, komensi koutsi, ja maalin jälkeen etunojat ja nopeasti pallo liikkeelle ja kolmella käytävä ennen kuin saa hyökätä.
Kotimatkalla tuoksui Topeliuksen ja Humaliston kulmassa pizza. Niin aina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti