Pitkästä aikaa. Kursorisesti toki, mutta kiitos WSOY:lle kulttuuriteosta. En nimittäin muista, mihin painettu kappaleeni on jäänyt.
Selkeää, helppolukuista tekstiä. Sellaisen tuottaminen ei nykyiselle toimittajapolvelle ole aina helppoa. Mahtoiko olla entisillekään? Aika kun tahtoo kullata muistot.
Nostalgiaa. Pulisongit, leveät kravatit, komission puheenjohtaja Anatoli Patolitshev, Heimo Tauriainen lukemassa uutisia. UKK ja Neuvostoliitto aina taivaanrannassa.
Historiaan katsovan viisaus kun nyt tietää, miten kenellekin sitten kävi.
Kuinka paljon lie poliitikon arki muuttunut tuosta karikatyyristä? Veikkaan, että yllättävän vähän.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mika
noista pesänjakajien kirjoittajista pidän aarno laitisesta ja anneli sundbergista. laitisesta siksi, että olen kadehtinut hänen tapaansa vastustaa semmoisia muoti-ilmiöitä kuin 70-luvun taistolaisuus, 80-luvun vihreys ja 90-luvun filosofit. sundberg taas epäili, että naiset saavat presidenttikamppailussakin tasoituspisteitä.
pesänjakajien aikaan julkaistiin kunnon kohukirjoja. niitä luettiin ja myytiin - ja ne vaikuttivat. aihehan oli kaikissa enemmän tai vähemmän sama: neuvostoliiton vaikutus suomeen. kun tämä jännite katosi, kirjatkin lässähtivät.
tänä päivänä kohukirjoissa on hyvin vähän päätä ja häntää. olisiko niin, että some ruotii kaiken niin perusteellisesti, että kirjoihin ei jää enää aineksia.
t. meri
Nykyään kaikki on kaleidoskooppia ja kohut spurtteja. Viikon verran taitavat kestää.
Jos verkossa roikkumisen sijasta lukisi kirjoja, hahmottaisi asiat kovin eri tavalla.
Jospa ne onnistuisi yhdistämään.
Lähetä kommentti