Kadut olivat sihen aikaan yllättävän hiljaiset eikä mistään enää leijaillut paistuvan ruoan kutsuvaa tuoksua.
Epäröiden he astuivat astetta liian hienon hotellin aulaan ja kysyivät vastaanottovirkailijalta varovasti, olisiko keittiö vielä auki.
Salin puolella ylettömän kohteliaat tarjoilijat toivottivat tervetulleiksi, kattoivat salamannopeasti pöydän, riensivät nostamaan tuolinselkämykseltä lattialle liukuneen päällystakin ja kantoivat eteen kylmää olutta jalallisissa ohutpintaisissa laseissa.
Caesarsalaatti kanalla oli erinomainen ja kohtalotoverin juustohampurilainen perunoineen, kastikkeineen ja coleslaweineen niin herkullisen näköinen, että mies oli siltikin katua valintaansa.
Taksi nouti toisen pihalta meediohotelliin, jossa arpiset kisakirjeenvaihtajat tarinoineen kokoontuvat kuin Kämpissä joulukuussa 1939.
Mies käveli kulman taakse majoitukseensa ja nukkui sikeästi herätäkseen kesken hämmentävän unen tekstiviestin kalkatukseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mika
elämässä juhlii jokapäiväisyys. ja mikäpä olisi jokapäiväisempää kuin ruoka. sodassa ruoka on menetettyjen normaaliolojen vertauskuva. jaroslav hasekin kirjassa on hieno kuvaus kenttäkeittiön porisevasta gulassipadasta.
t. meri
Kyllä. Opetukseni jälkipolville olkoon:
Uudessa paikassa selvitä aina ensimmäiseksi, missä on vessa ja milloin syödään.
Kuvaus gulassipadasta minun on päästävä lukemaan.
Lähetä kommentti