Perinnemaisema ylhäältä

Helsinki - Vantaan terminaalihalli on kaaos ja hulina, pienemmässä paikassa jotain ihan muuta. Melkein kuulee kaappikellon raksutuksen ja näkee pölyhiukkasten leijailun auringonsäteessä kun virkailija odottaa tyhjällä luukulla asiakasta.

Ruumaan ei mitään, vahvistin.

Eikä mitään tärkeileviä busseja tai putkia. Sen kun kävellään platan halki koneeseen samalla kun miehet paiskovat laukkuja tavaratilaan.

Siellä alhaalla kylpi Väinölänniemi auringonpaisteessa.

Ja Kallavesj.

Lapsuuden kalojen maku

ATR-72 nousi iltapäivätaivaalle jyrkästi ja korjasi kurssin kohdilleen kolmella tiukalla kaarrolla oikeaan. Suunnaksi noin 20 astetta, olisiko. Alhaalla vähitellen hämärtyvä maisema, jonka pohjalta olisi kartta sylissäkin ollut vaikea suunnistaa. Tunnin lennon jälkeen kaarto vasempaan ja loppulähestyminen Juurusveden päällä.

Ruoka tapahtuu myös aivoissa. Savusiian maussa oli lapsuuden kesää ja isoisän verkoista irrottamia savolaisveneen pohjalla teutaroivia haukia. Ja höystekurkuissa mummon silloin etikkaliemeen viipaloimia. Valkosipulihampurilainen erinomainen, tyrni- ja kardemummakakkujälkkäristä puhumattakaan. Jallu lyhyenä.

Pääjoukko jäi vielä. Pysähdyin rantapolulla ihmettelemään tähtitaivaan valtavuutta.

Aamulla Hesarissa juttu hyvän tyypin versus saavutustensa suhteesta. Ja Anu Kantolan kirjasta vallasta ja vallanpitäjistä. Pitäisi lukea.

Erinomainen urheilukeskiviikko

Harjoitushallin puolihämärässä katsomossa oli kylmempää kuin ulkona. Jäällä kuitenkin hikoiltiin. Jos joku vielä 2010-luvulla väittäisi, että naisista ei löydy tiukkoja johtajia, sopisi käydä katsomassa luistelijoiden treenejä.

Ajantappoa, kahvit ja konvehti kevyesti ehostetussa Jäähallin kahvilassa. TV-ruudussa perehtyi Fatburgerin toimitusjohtaja valepuvussa duunariensa arkeen. Ovenpielessä keskusteli jonkun kanssa uraansa päättelevä toisen polven kiekkolegenda.

Sonera Stadiumin itäkatsomossa tarkeni niillä riveillä, joille aurinko vielä ylsi. Kentällä käännettiin peliä nopeasti. Pehmeä ykkönen, valmentajan huuto kertasi. Kerrankin perillisten treenit vierekkäisillä suorituspaikoilla.

Vielä kurkkaus harkkahalliin, jossa Rockettes hioi MM-ohjelmaansa pala palalta. Luisteli, arvioi videolta, luisteli, arvioi, luisteli. Erittäin esteettinen yhdistelmä voimaa, plastisuutta ja yhtäaikaisuutta, sanoisin. Tai skill, will, elegance, kuten fraasi kuuluu.

Pasilaan kävellessä oli kaivettava pipo takintaskusta.

Illan ottelu oli dramaattinen viimeiseen sekuntiin saakka.

Lauantain keli helli futiskauden lähestymistä

Lukemisen ilo

Parasta on hyvä tarina.

Risto Pakarinen osaa kertoa.

Tommy's mistake

Lauantaiaamuna liian aikaisin

Perimmäisestä keuhkoputken pohjukasta lähtevä aivastusten sarja voi saada hartian kramppaamaan. Aina oppii uutta.

Ja jos nuhaisena nukahtaa kympiltä, voi uni loppua jo kolmelta.

Avokatsomoon nurisin suomen kielen rappiosta. Mahdollisesta rappiosta, tarkoitan.

Mutta onko sillä väliä jos lukija kuitenkin ymmärtää, mistä on kysymys, haastaa kuviteltu keskustelukumppanini.

Ei välttämättä.

Mutta voisiko verrata vastaavaan keskusteluun valokuvauksesta? Riittääkö, että kuvasta erottaa, esittääkö se Kataista vai Urpilaista? Vai onko sitten lisäksi vielä parempia ja huonompia valokuvia?

Mikä yleensäkään on tekstin merkitys kenellekin? Puheen? Kuvien? Liikkuvien kuvien?

Kaksi kaupunkia

Vielä viideltä oli katu kuiva ja paljas.

Jäähallilla sai raju pamaus nostamaan katseen kaukalon puolelle. Yksinluistelijattaren kuvio näytti karanneen päin laitaa. Ensin istuallaan, sitten jäässä pitkällään, mutta valmentajatädin lause muille ei katkennut edes myötätuntoisen katseen verran.

VIT** ku ei meNE, noitui luistelijatar kohta viskoessaan vedet pullostaan maisemaan ja harppoessaan kesken harjoitusten koppiin.

Minidraama. Urheilu, tunne, intohimo.

Lähtiessä oli maailma kadonnut lumimyräkkään.

Pärjäätkö varmasti, lämmittäisinkö, huolehti vaahtosammuttimen kokoinen äidistään pyryssä pysäkillä. Lämmitti vähän, ja sitten painelivat yhdessä kengänpohjilla hankeen kukkakuvioita. Näky lämmitti.

Illalla helisyttivät aivastussarjat ikkunalaseja ja vilunväristykset pyyhkivät yli kehon. Ei räkä niistämällä lopu.

Operaatio Heim ins Reich II

Hyvin tiivistettynä

#Venäjä toimet ovat aikamme sotaa. Hidas puol.valmistautumaton shakitetaan sotaliikkeillä, joita tukee info-ops ja kyber ... #maneuver 1/2
— STRATMIL (@STRATMIL) March 18, 2014

ja

2/2 Tilannekuvan ja tulenkäyttövalm ylivoima luo ilman "taisteluja" loppuasetelman jossa puol ei voi jatkaa. Sotatoimi voitettu.
— STRATMIL (@STRATMIL) March 18, 2014

Lue lisää: Heim ins Reich

Välihuomio

Twitter on paikka, jossa eliitin jäsenet nuoleskelevat toisiaan, kirjoitti joku.

Väite palasi mieleen männä viikolla kun Alexander Stubb tweettasi, millaisen tsemppiviestin oli lähettänyt tekstarina Ville Peltoselle.

Alimittaiset unet

Sunnuntaiaamuna olisi nukkunut pitempäänkin ellei taloudentäysi kännyköitä olisi kilkutellut ja piipitellyt erilaisten pikaviestipalvelujen merkkiääniä. Jatkossa harjoitellaan niiden hiljentämistä.

Marraskuinen keli. Vastasataneen lumen kirkkaanvalkoisia rippeitä, kuulas jäätuuli.

Pallomyllyssä pesäpalloilijat tekivät tilaa futaajille, aulassa veivaili natiainen salibandymailalla ja -pallolla.

Palattua mediavirtaa ja puolittaista torkahtelevaa oloa. Se kun väsyttää muttei oikein nukuta eikä oikein herääkään.

Krimin vaalien exit pollissa 93 prosenttia Venäjään liittymisen puolesta. Piti tarkistaa, ja tosiaan Virossa 1940 näytti olleen 92,8. Ilmeinen normi.

Tilanteen hallinta on korvattava mustalla huumorilla. Ja kadonneen malesialaiskoneen kohtalolla spekuloimisella. Arvaan: Rastapopoulos kuten Lento 714:ssa.

Twitter-kertoi jääkiekkokauden päättyneen, ja maakunnissa näkyi juhlittavan. Nuorempana kun lajia tarkoin seurasin, olisi harmittanut.
- - -
Niin, se kuvien viilaus verkossa. Photogramio-nimisellä saitilla leikkiessä. Lataa kuva, säädä, valitse halutut suotimet, tekstuurit, kehykset ja palauta tuotos omalle koneelle. Ostaako kukaan enää kuvankäsittelyohjelmia?

Tässä on pakko olla jokin koira haudattuna?

Kuvien viilauskin on siirtynyt verkkoon

Näennäisen johdonmukaisesti pisteestä toiseen

Silloin Jytkyn jälkeen mietitytti, kuinka vain kauhistellaan persuja muttei juurikaan pohdita, miksi persut.

Sanoiksi kysymystä puki Kemppinen, johon sitten linkkasinkin.

Nyt kuuluu toimittaja Leena Sharma yrittäneen selvittää kirjan verran, miksi persut.

Vaikuttaa, että Sharma ei HS:n arvostelijan mielestä ole onnistunut kovin hyvin.

Koh­taa­mi­sia pe­rus-Suo­mes­sa suh­tau­tuu pe­rus­suo­ma­lai­seen maail­maan niin myö­tä­su­kai­ses­ti, et­tä puo­lue voi­si ot­taa sen vaik­ka vaa­li­kir­jak­seen.

Jolloin seuraava reaktio on yrittää hahmottaa kontekstia googlaamalla, kuka arvostelija on. ...oli tuomassa Suomeen italialaisessa ja ranskalaisessa feminismissä vaikuttanutta Luce Irigarayn radikaalia sukupuolieron teoriaa. Hänen ensimmäiset teoksensa ja artikkelinsa käsittelivätkin italialaista feminismiä, lurittelee Wikipedia.

Jaaha, no niin, että tätä porukkaa, napsahtaa seuraava ajatus.

Mutta hakuammuntaa kaikki tämä. Pitänee sitten joskus lukea itse kirja.

Ymmärsin varmaan jotenkin väärin

Yle Uutisten katutaidekartta?

Että jengi esimerkiksi töhrii junia ja Yle sitten julkaisee tuotoksia sivuillaan?

Mitä seuraavaksi? Ylen galleria mageimmin uuteen kuosiin hakatuista naamoista?

Koska kokoonnutaan koristelemaan Ylen rakennukset?

Parasta on oikein hyvä kirja

Onneksi on kirjasto. Josta Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat liikeni jo lainaan.

Paljon samaa kuin Puhdistuksessa, mutta kyllä tätä teemaa vielä muutaman metrin lukisi. Erilaisia ihmisiä ja erilaisia tapoja selviytyä. Fyysisesti ja oman omantuntonsa kanssa. Periaatteet vastaan notkea sopeutuminen.

Ja henkilökohtainen taso. Tapa, jolla Oksanen kuvaa Rolandin ajatukset vaimostaan ja kuinka sitten käykään. Juudit ensin, sitten ja lopulta.

Ja ympäristö. Maan perikato, miehittäjät, [turha] toivo, epätoivo, virolaisen maalaiselämän kuvaus säilömisineen ja hevosineen. Ja 60-luvun ja neuvostoihmisiksi yritettyjen.

Kirjan loppu pistää vihaksi.

Että joku osaakin kirjoittaa noin.
- - -
Edelliset Oksas-ihastelut:

Puhdistus
Stalinin lehmät

Sevastopol ja Simferopol

Jokin Ukrainan kriisissä tuntuu epämukavammalta kuin irakeissa ja jemeneissä. Taidamme kyllä kaikki tietää, mikä.

Kun rationaalisten syiden löytäminen tuntuu mahdottomalta, voi seurailla sivuasioita kuten operaation sotilaallista toteutusta. Siitä esimerkiksi How Russia invaded Crimea by moving fast. Ja voi selailla von Mansteinin muistelmista hänen joukkojensa taisteluita Sevastopolissa, Simferopolissa ja Kertshin niemimaalla 1941 - 1942.

Oikeastaan hämmästyttävää, kuinka vähän niistä ajoista on muuttunut. Aseet, ajoneuvot ja miehet ovat helikoptereita lukuun ottamatta käytännössä samat. Ja propagandakin edelleen suoraan Göbbelsin ja Zhdanovin mapeista.

Jospa tilanne ei kuitenkaan kärjistyisi enempää. Länsi tuskin ainakaan. Ei sillä, että esimerkiksi Yhdysvallat häpeäisi omia invaasioitaan vaan koska joku Ukraina sinne tai tänne on kuitenkin pienempi juttu kuin hyvät kauppasuhteet, kaasunsaanti ja sellaiset.

Suurvalloilla ei ole ystäviä, on vain intressejä.

Kotimatkalla

Perjantai-iltana kymmeneltä Rautatieaseman pysäkillä. Jokin mainoksessa näytti oudolta.