Kokeneena kävijänä osasin nyhtää vessasta varuiksi tukun paperia kuivatakseni likomärän kuppi-istuimen.
Tauolla kauden viimeinen nakkimuki. Aktiivifanit lipittivät sitkeästi kylmää olutta.
Tasainen sade alkoi toisella jaksolla mutta sen katsomon lipan alle työntävä tuuli onneksi puuttui. Sormet hanskoissakin kuitenkin niin kohmeessa, ettei tehnyt mieli tweettailla turhia.
Toki mestaruus oli ratkennut ja kausi takana väsyttävä ja kaikkea, mutten ihan ymmärrä, miten Suomen paras joukkue voi hävitä kotonaan sarjan yhdeksännelle nolla - kolme.
Haastatteluissa aina sanotaan, että jokapäiväinen tekeminen ratkaisee ja huippu-urheilija haluaa aina voittaa ja pelipäivä on juhlapäivä ja kun pelipaidan vetää päälle, se sytyttää aina.
Ei näköjään kuitenkaan lokakuisessa sateessa. Entä mitä muita poikkeuksia on, saa Saku Erikssonin hyvä kirjoitus kysymään.
Sen verran paleli, etten jäänyt katsomaan pokaalinnostoa. Jotain jalkapallon ongelmista tiivistyy siihenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti