Syysillaksi pimenevällä Länsiväylällä valojonot, Kirkkonummen jälkeen pimeyttä. Navigaattorin mukaan aikataulua kiinni minuutti minuutilta, ja parhaassa tapauksessa perille jo ennen ottelun loppua.
Muutamakymmenpäinen yleisö kuului mylväisevän astellessamme parkkipaikalta kohti Karjaan kentän kirkkaita valoja, mutta monennenko maalin johdosta?
Kotijoukkue juuri rankkarista 1-0-johtoon, ihan oikein vihelletystä kyllä, valistivat alusta asti nähneet ja että alakynnessä oli oltu alusta asti sarjakärjen puristuksessa.
Nyt pitäisi kyllä saada nopeammin ylös, tuskaili ääni pimeydessä perillisen pyörähtäessä pallo jalassa keskikentällä.
Yhtäkkiä vieraiden vastaiskun poikanen, hyvä syöttö, jalka vapaana ja kaukaa lähtenyt oikean jalan laukaus, joka kiersi väärään suuntaan oikealle mutta porautui halki mustan illan aivan oikeaan yläkulmaan.
Kaksi minuuttia, mylvi ääni penkin suunnasta, ja kaikesta päätellen kotijoukkueella oli nyt todella kiire. Yhä uudelleen kurottivat sinivalkoiset kuitenkin jonkun ruumiinosan pallon eteen. Loppuvihellys ja murtuneina kentän pintaan vaipuvia kotijoukkueen poikia.
Voitolla olisi nyt viimeisen ottelunsa pelannut kotijoukkue varmistanut sarjan voiton ja nousun, mutta tällä tuloksella tulevat myöhemmin pelaajat haastajat vielä voitolla ohi, kuulin sittemmin.
Iso taistelupiste, taas yksi urheilun ikuisista tarinoista.
Tuomari puhui niille ruotsia ja meille suomea, kertoi ääni takapenkiltä paluumatkalla Hirsalan tienoilla ja mietti perään, oliko tämä kohta aikanaan sitä Porkkalan vuokra-aluetta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti