Pakilan Teboilin pihassa odotti umpiauto moottori jo käyden, ja takapenkillä ehti sadassa kilometrissä käydä läpi ajankohtaisia kaikkia osapuolia kiinnostavia asioita.
Tavanomaiset päivät: aamulla hallille, illan pimeydessä ulos etsimään, saisiko jostain vielä ruokaa.
Hotellinne on sama, josta tanskalainen poliisimurhaaja otettiin kiinni, valisti paikallinen journalisti pressissä ennen kuin jatkoi armeijamuistoilla. Hänkin oli taluttanut raskaasti lastatun polkupyöränsä yli rautatiesillan matkalla Hätilään ampumaan.
Sunnuntai-iltana klo 22 jälkeen olivat kadut autiot. Public Cornerista sai kylmän oluen muttei ruokaa, ja se grillikin matkalla rautatieasemalle virui pimeänä.
Onneksi illan viimeinen juna Helsinkiin lähtisi klo 23.49 ja asemahalli oli vielä auki. Paitsi että ei lähtenyt kun kuulutukset kertoivat myöhästymisen yhä venyvän ja lähtöaika seinätaululla muuttui.
Jokin apokalyptinen elokuva autiudesta tuli mieleen. Kaurismäen Jackpot 2? Hiljaisuus. Tolpalla kököttävä yksinäinen taksi. Asemahallin nurkan tuolissa nuokkuva tummiin pukeutunut hahmo. Laiturilla hiipivä kissa, joka minut huomatessaan loikkasi raiteille ja katosi.
Liike vai staattisuus
vai Pieksämäen asemalla blues
Lopulta juna, tunnin myöhässä. Ei tosin Pendolino, joka tainnut uupua Tampereelle, vaan novotsherkasskilaisen kiskoma jono sekalaisia vaunuja. Korvaava kalusto, kuten termi kuuluu.
Tunnin matkalla ehti uni tulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti