Olihan siinä jotain syvää ironiaa, että kun 30 vuoden salibandyintoiluni jälkeen viimein pelattiin Superfinaali 10 000 katsojan edessä, kykenin seuraamaan tapahtumaa vain kotona ruudusta.
Mutta komealta näytti niinkin.
Ja selkeämmältä kuin Fellinin 8 1/2, jota olen nauttinut pala palalta Yle Areenasta.
Itse asiassa näistä kahdesta ilmeiden, tunteiden ja jännitteiden kaleidoskoopista voisi etsiä yhteisiä piirteitä.
Taidetta ja viihdettä kumpikin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti