Puolivahingossa kirjastosta mukaan lähteneestä nipusta kolmantena lukuun Osmo Soininvaaran Jäähyväiset eduskunnalle. Ennen kaikkea toimintatapoihin eikä niinkään politiikan sisältöihin keskittyvä analyysi, kuten kirjoittaja lupaa.
Lohdullista, että vastuullisen poliitikonkin silmään viiltää se väsyneeltä vitsiltä kuulostava tarmokkuus, jolla oppositioon pudonnut puolue suomii kuukausi sitten hallituksessa itse puolustamaansa asiaa. Ja kuinka ihan hyviä asioita pitää jarruttaa, koska poliittinen peli.
Keulakuvat ja aivot eivät välttämättä ole sama asia, ja Soininvaarakin kirjoittaa, että ...käy helposti niin, että avustajat ovat kansanedustajia ja ministereitä pätevämpiä. --- ...he (poliitikot) edustavat tahtomista ja sihteeristö osaamista. Idea, että politiikkaan olisi pestattava lisää poliittisia avustajia sekä vallassa oleville että oppositiolle poliitikkojen rajallisuutta paikkaamaan, on mielenkiintoinen mutta toki byrokratiaa ja julkisia menoja paisuttavana huolestuttava.
Luku Juristerian nousu herättää kahdensuuntaisia tuntemuksia. Vakiintuneiden oikeusperiaatteiden kyseenalaistaminen vetää mietteliääksi mutta lakien alisteisuus talouden tosiasioille on kova pointti sekin. Jos jollekin hyvälle asialle taataan perustuslakitasoinen suoja, se on silti usein pois jostain muusta hyvästä.
Paljon hyviä pointteja, joista oikeastaan joka luvun voisi referoida tähän hyväksyvästi nyökkäillen. Poliitikko painottamassa (puolueesta riippumatta) asiaosaamista ja kaipaamassa oppositiolle resursseja keskittyä iskulauseiden asemesta substanssikritiikkiin on kuin tuulahdus raikasta ilmaa.
Suosittelen kirjaa lämpimästi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti