Ennakkolippu 9,50 euroa

Kaksi ratsupoliisia klopotteli verkkaisesti menemään Urheilukadun kevyen liikenteen väylää, ja tuonnempana seurasi vielä toinen pari. Varmaankin ajokkejaan ulkoiluttamassa, koska ei kai Ahvenanmaalla jalkkishuligaaneja ole.

Hyvissä ajoin saapuneena ehdin seurata kentän kulman studiossa värjöttelevien asiantuntijoiden liikehtimistä kameran edessä.

Pelin alkuun ammutun poliisin, seuran naisjoukkueen entisen maalivahdin, muistaminen, jossa oli pysäyttävyyttä. Samoin seuran erityisryhmäjoukkueen pelaajissa, jotka tavanomaisten pikkujuniorien sijasta saattoivat tähdet kentälle.

HJK:n selvästä hallinnasta huolimatta juuri sellaista tahmeutta kuin mestaruuden ollessa katkolla voi odottaakin. Melkeinpä hauskinta oli katsomon etuseinän päällä notkuva pikkumies, joka yritti tarkoin matkia fanikuoron huutoja ja taputusten rytmiä kädet pään päällä.

Tulihan se mestaruusmaalikin, ja komean Anthony Annan tykittikin. Vaikka tuskin kuitenkaan jää mieleeni yhtä lujasti kuin Pasi Rautiaisen vastaava syksyllä 1978 Hakaa vastaan.

Järjestyksenvalvojat olivat koettaneet sitkeästi pidätellä katsomosta kohti kenttää valuvaa massaa, mutta loppuvihellyksen soitua pitch invasion oli liian massiivinen pysäytettäväksi. Hyväntuulisen leppoisana lauleleva kuitenkin, nähdäkseni. Oli jäätävä vielä toviksi katselemaan sivusta pelaajien ja päätykatsomon yhteistä mestaruuslaulantaa.

Koeviikko

Vuosikymmenet vierivät, mutta jotkut asiat pysyvät.

Lukujonojen summia ja toisen asteen epäyhtälöitä pähkäillään keittiön pöydän ääressä edellisenä iltana klo 23.

Saisikohan sitä itsekin toisella yrittämällä sivusta säestämällä differentiaalit haltuun?

Tuoksuja

Töölön lehmukset heinäkuun edetessä.

Juuri leikattu nurmikko.

Ulkona saunan kuistin narulla kuivunut pyyhe.

Terva, etenkin kesäauringon lämmittämän savolaisveneen pinnassa.

Tietyt parfyymit mielleyhtymineen.

Miellyttävä mielleyhtymä

Lauantain huoltopäivä: Imuroinnin jälkeen pyykit ylös vintille.

Ihan siinä pään päällä sade ropisee rauhoittavasti pelikattoon ja palauttaa monen, monen vuoden taa mummolan aitanvinnille.

Koko päiväksi luvattu sadetta, joten tänään ei lähdetä pellolle eikä risusavottaan vaan saa olla vain. Heteka narahtaa, kun käännän kylkeä lukiessani vanhoja Aku Ankkoja tai Herra Pumpun testamenttia. Lautaoven raosta tuleva viileä henkäys saa vetämään vanhaa täkkiä ylle. Märkä pihaheinikko tuoksuu, sadevesikorvo rännin alla plumpsahtelee.

Melkein liki Toukolan kylää

Ei ihan postiauto, mutta on tavallisessakin vähän pidemmän matkan linja-autossa vielä nostalgian häivähdys. Kuljettaja näppäilemässä summaa koneeseensa, moottorin nouseva jyrinä kun ajoneuvo kaartaa maantielle ja ehkä kaikista eniten penkkien karheiden päällisten tuoksu.

Klaukkalan linja-autoasemalla on kuusi laituria ja tilausajoille vielä seitsemäs. Tai ei laituria, mutta ainakin numeroidut kyltit.

Isosta risteyksestä vanhasta muistista mäkeä alas ja sitten oikealle. Urheilukentän tienoo näkyi muuttuneen työmaaksi, kyltit kertoivat tapahtumakentän, mikä sellainen sitten onkaan, rakentamisesta. Pujottelin verkkoaitojen välistä ja parkkialueiden poikki tekonurmen häkkiin.

Selän takana nurmijärveläinen niittyaukea, jonka taa aurinko laskeutui. Sekava örinä paljastui pariskunnaksi, joka ilmestyi jostain soratielle ja rouski epävarmoin askelin kohti kylän keskustaa.

Kentän puolella tavallista enemmän maaleja, ja syyskauden avausvoitossa ne irrottavat totuttua leveämmät hymyt.

Avausjaksolla pelattiin matalalta porottavan auringon paisteessa, joka lämpeni kellanpunertavaksi ennen kuin katosi ja jätti kentän kylpemään valonheitinten loisteessa mustuuden keskellä.

Busseja Helsinkiin lähti puolen tunnin välein.

Aamukalibrointeja

Oli googlattava, onko olemassa sanonta tentatively sarcastic.

Eittämättömän jäävinä luulen, että se voisi sopia kuvaamaan monia tweettejäni, joissa on usein tarkoitus olla näsäviisastelun seassa joku oikeakin pointti.

Virroissani vellovan mainoskampanjan mukaan koko Suomen on määrä syödä tänään luomupuuroa. Itse syön tänäkin aamuna ihan tavallista. Lidlin kaurahiutaleet ovat halvempia kuin Alepan.

Keskeneräisiä ajatuksia: Sattuman sija

Alexander Ring pommitti elämänsä maaotteluvapaapotkun ja Suomi voitti Islannin 1-0. Pelin jälkeen linkattiin somessani analyysiin, jonka mukaan Suomen voitto olikin erinäisillä mittareilla ansaittu ja todennäköinen.

Jälleen kerran jäin miettimään, miten varmalla rintaäänellä urheilun analyytikot jalostavat tulokset uskottavan kuuloisiksi tarinoiksi. Entä jos Ringin vapari olisi, kuten useimmiten käy, tärähtänyt muuriin tai leijaillut päätykatsomoon?

Kuinka paljon jää ja uskalletaan myöntää jäävän sijaa sattuman osuudelle, mietin usein. Etenkin jalkapallossa, jossa tulos voi olla 0-0 tai 1-0 eikä koripallon tapaan 98-96. Kuinka paljon jää kiinni siitä, osuuko se laukaus 16 metristä puolustajan kantapäähän ja kääntyy siitä toiseen kulmaan kuin mihin tilanteen oikein lukenut maalivahti oli jo matkalla?

Vastaavasta kirjoitti talous- ja poliittisten analyysien osalta nobelisti Daniel Kahneman kirjassaan Thinking fast and slow luvussa The illusion of understanding.

Kokenut valmentaja tietää voivansa vaikuttaa vain todennäköisyyksiin, sattuman sijan puristamiseen mahdollisimman pieneksi.