Otto Kretschmeristä lukiessa tuntui kuin olisi taas katsonut Das Bootia, niin hyvin elokuva taisi visualisoida aiheen.
Päästyään brittisatamien miinoittamisesta laivajahtiin Kretschmer miehistöineen menestyi hyvin ja ehti sotia pitkään ennen kuin joutui edes ensi kertaa syvyyspommituksen kohteeksi. Kiintoisa yksityiskohta on kirjan kertoma aluksen nimeltä Petsamo upottamisesta. Netissä sellaista ei kuitenkaan mainita.
Kummitusmaiset yhteensattumat. Veneen kansirakenteissa viimeisellä matkalla loistaneet elmontulet, joiden kirjoittajan mukaan uskotaan merimiestaikauskossa enteilevän aluksen uppoamista. (Jostain kyllä luin niitä pidetyn hyvänkin onnen merkkinä.) Kretschmer, Prien ja Schepke, jotka tutustuivat koulutusaikana Kielissä ja joiden sota päättyi samalla viikolla kevättalvella 1941, ainakin osin ensiaskeleitaan ottaneen tutkan ansiosta.
Prienin vene katosi jälkiä jättämättä, Schepke, joka yritti jalat katkenneina vielä uida turvaan hävittäjän keulan ruhjomasta aluksestaan ennen kuin vajosi pinnan alle valkea päällikön koppalakki yhä päässään. Onnekas Kretschmer, joka sai vaurioituneen veneensä pinnalle ja 43 miehestä 40 elossa vihollisalukseen ja sotavankeuteen. Pääinsinööri laskeutui vielä alukseen avaamaan luukut, jottei vene jäisi pinnalle ja vihollisen käsiin. Häntä ei sen koommin nähty.
Ammatillisesti, jos niin voi sanoa, Kretschmerin oivallus oli luopua laukomasta pinnan alta torpedosarjoja. Sen sijaan hän hyökkäsi pintakulussa jopa saattueen keskeltä ja pyrki torpedo per tuhottu alus -tulokseen. Jotkut alukset sinnittelivät pinnalla vaatien useamman torpedon tai tykkitulta. Elokuvissa yksi tykinlaukaus tuottaa aina jättimäisen räjähdyksen, mutta kirjassa kerrotaan tarvitun välillä kymmeniä panssari- tai fosforikranaatin osumia ennen upotusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti