Kuten Hannu Valtonen esipuheessa muistuttaa, Johannes Steinhoff kertoo vain muutamasta kesäpäivästä Sisiliassa 1943 ja tarkat faktat ovat usein viitteellisiä, mutta yleiskuva syntyy.
Alla pako pää kolmantena jalkana Tunisiasta, ja nyt pitäisi lopuilla koneilla pysäyttää Afrikasta, Maltalta ja Pantellerialta jyrisevät parvet nelimoottorisia, Maraudereita, Wellingtoneita, P40:iä, Lightningeja, Spitfireja, Curtisseja. Me 109:t eivät ole enää teknisesti etulinjassa, ja liian suuri osa ohjaajistakin joutuu suoraan liian lyhyestä koulutuksesta liian koviin paikkoihin.
Yöt torkahdellaan koiranunta vatsa huolesta kaksinkerroin, päivät laskeudutaan yhä syrjäisemmille Marauderien pommien kyntämille väistökentille. Kohta IT:n tulenavaus kertoo seuraavan pommituksen olevan jo alkamassa. Varaosat, jäähdytysneste, ampumatarvikkeet vähissä, vähä polttoaine kieritetään tynnyreissä koneiden luo ja pumpataan käsin tankkiin. Nuori ohjaaja keikauttaa koneensa laskussa ja unohtaa sammuttaa sytytysvirran: hänet saadaan revittyä tulimerestä tunnistamattomaksi palaneena, mutta ambulanssejakaan ei enää ole, satunnainen morfiiniampulli vain.
Turhautunut Göring uhkaa julistuksissaan milloin sotaoikeudella, milloin komennuksella mosuriksi itärintamalle.
Ja yötä päivää kuumuus liimaa vaatteet märkinä ihoon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti