Perjantaina kuninkaalliset häät töiden taustalla. Olivatpa kaikki kirkossa hyvin valaistuja, mietti valokuvauksen harrastaja. Miten lie toteutettu. Morsiamen sisko keräsi kuulemma 33 tuhatta Facebook-fania. Maallikkokin ymmärsi puvun kauniiksi, mutta tummat turhankin hoikat kaunottaret pukujen sisällä ovat enemmän muiden maallikoiden makuun. Perussuomalaiset lienevät pärjänneet Britanniankin vaaleissa kun oli noin paljon pappeja, sotilaita, nationalistisia symboleja, vanhoja tavaroita ja eri sukupuolta olevien häät. Kruunuksi vielä RAF:n ylilento: Hurricane, Lancaster ja Spitfire. Ja vähemmän maineikkaita Eurofightereita ja Tornadoja.
Vappuna lotisi ensin taivaalta sade, mutta kohta kimmelsi vesilammikoissa jo aurinko.
Aaton ohjelmaksi sopivat mainiosti lastenkutsut asianmukaisine äänimaailmoineen. Kahvia, voileipäkakkua, kahvia, pikkupizzoja ja kahvia. Täytekakkuakin. Suolaisen täyttämä vatsa on vähemmän tukala kuin liialla makealla täytetty. Taustalla TV:ssä äänettömänä Suomen MM-avaus Tanskaa vastaan.
Kotiin käveltäessä olivat kadut hiljaiset. Ylioppilaslautakunta, näytti nuorimmainen Hietaniemenkatua lähestyvää valkolakkista joukkoa. Leppäsuon ABC:llä istuivat sinihaalariset kahvilla, ja pihaan kaarsi juuri toinenkin mustamaija.
Yötä vasten voisi jatkaa lukemista Viron metsäveljistä.
lauantai 30. huhtikuuta 2011
perjantai 29. huhtikuuta 2011
Junamuistoja
Unkuri ja muistoja Helsinkiin junalla saapuvan matkustajan kohtaamista näkymistä.
Kommenttini siihen laitan tähänkin:
Vuosia Helsingin ja Hiekkaharjun väliä sahanneena tiedän tunteen, vaikka vakiomatkustaja äkkiä pakeneekin kirjaan tai varttiin koiranunta.
Painavin asemamuisto ovat silti tummat seinät niihin pinttyneine nokineen, matkatavarasäilytyksen metallitiski, siniset vetotrukit perässä kolisevine matkatavarakärryineen, dieselveturien jyminä ja pakokaasu, kuulutukset, nouseminen Kuopion yöjunan ruskeaan puiseen makuuvaunuun, jonka villavilteissä ja juomavesipullossa komeilivat VR:n siipipyörälogot, taianomaisesti esiin taittuva pesuallas, pyörien kiihtyvä kolke junan lähtiessä liikkeelle ja unen läpi kaikuvat veturinpillin vihellykset vauhdin kiihtyessä.
Höyryvetureitakin minun on täytynyt Helsingin asemalla nähdä, mutta muistikuva ei ole säilynyt.
Kommenttini siihen laitan tähänkin:
Vuosia Helsingin ja Hiekkaharjun väliä sahanneena tiedän tunteen, vaikka vakiomatkustaja äkkiä pakeneekin kirjaan tai varttiin koiranunta.
Painavin asemamuisto ovat silti tummat seinät niihin pinttyneine nokineen, matkatavarasäilytyksen metallitiski, siniset vetotrukit perässä kolisevine matkatavarakärryineen, dieselveturien jyminä ja pakokaasu, kuulutukset, nouseminen Kuopion yöjunan ruskeaan puiseen makuuvaunuun, jonka villavilteissä ja juomavesipullossa komeilivat VR:n siipipyörälogot, taianomaisesti esiin taittuva pesuallas, pyörien kiihtyvä kolke junan lähtiessä liikkeelle ja unen läpi kaikuvat veturinpillin vihellykset vauhdin kiihtyessä.
Höyryvetureitakin minun on täytynyt Helsingin asemalla nähdä, mutta muistikuva ei ole säilynyt.
torstai 28. huhtikuuta 2011
Futu
Timanttikoirien vuoden maailma oli vieras, mutta oli siinä jotain tuttua. Muutakin, kuin että dokumentin tekijä oli muistaakseni naapurikorttelin I:n isobroidi.
Futu oli tummapukuisten brittien ja saksalaisten synkkää musiikkia, jossa kuului outoja kalahduksia. Kaupungilla liikkui futuja, ja eiköhän ollut koulullammekin jokin esiintyjien ilta, jonka yhtenä ohjelmanumerona vetivät juniorifutut juhlasalin näyttämöllä jonkinlaisen - esityksen. Ainakin H huojui siinä hiljaa nurkassa hattu silmillä ja takinkaulukset pystyssä.
Oma panokseni jäi siihen, että ostin syksyllä 1981 Ultravoxin Viennan ja kuuntelinkin sitä jonkin verran.
Dokumentin perusteella emme menettäneet paljoakaan. Samaa savuisessa baarissa tuopin ääressä notkumista kuin muutenkin, mutta röyhelöisemmät vaatteet ja meikkiä molemmilla sukupuolilla.
Epämääräinen kateuden tunne nousee siitä, että meitä pari vuotta vanhemmilla oli taas juttu. Tämäkin juttu, isobroidien ikäluokalla. Ja Lepakko ja Radio City ja vaikka mitä. Miksi he tekivät kaikkea ja me vain ihmettelimme kauempaa, vaeltaaksemme aikanaan perässä konsertteihin Lepakkoon ja mankan ääreen Radio Cityä kuuntelemaan?
Kuin Riku Bexar. Ja niin, poikkesihan tosiaan Leijoissa Riku mustahuulien bileissäkin eikä innostunut.
Futu oli tummapukuisten brittien ja saksalaisten synkkää musiikkia, jossa kuului outoja kalahduksia. Kaupungilla liikkui futuja, ja eiköhän ollut koulullammekin jokin esiintyjien ilta, jonka yhtenä ohjelmanumerona vetivät juniorifutut juhlasalin näyttämöllä jonkinlaisen - esityksen. Ainakin H huojui siinä hiljaa nurkassa hattu silmillä ja takinkaulukset pystyssä.
Oma panokseni jäi siihen, että ostin syksyllä 1981 Ultravoxin Viennan ja kuuntelinkin sitä jonkin verran.
Dokumentin perusteella emme menettäneet paljoakaan. Samaa savuisessa baarissa tuopin ääressä notkumista kuin muutenkin, mutta röyhelöisemmät vaatteet ja meikkiä molemmilla sukupuolilla.
Epämääräinen kateuden tunne nousee siitä, että meitä pari vuotta vanhemmilla oli taas juttu. Tämäkin juttu, isobroidien ikäluokalla. Ja Lepakko ja Radio City ja vaikka mitä. Miksi he tekivät kaikkea ja me vain ihmettelimme kauempaa, vaeltaaksemme aikanaan perässä konsertteihin Lepakkoon ja mankan ääreen Radio Cityä kuuntelemaan?
Kuin Riku Bexar. Ja niin, poikkesihan tosiaan Leijoissa Riku mustahuulien bileissäkin eikä innostunut.
Se nopeus
Kaiken sen lumen ja jään jälkeen nyt yhtäkkiä maan tuoksu ja lintujen laulu. Auringon kuumuus kasvoilla ja päivänpaisteen lämmittämän asvaltin tuoksu. Ja tänä aamuna Mechelinin esplanadin keskellä jo vihersi.
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Jumalan käsi
Kaivoin Saharan kevätaurinkoisilla betonilehtereillä kirjan repusta kun pikku-ukot kerran jäivät vielä treenien jälkeen laukaisukisoihinsa. Jalkapalloaiheisen, sattumoisin.
Jeesuksen käsi, kaikui kentältä juniorin ääni juuri kun luin Maradonasta ja niistä Englanti-pelin maaleista silloin.
Että joku tekee jotain kauan sitten Meksikossa, ja syntyy peliin ja sen kulttuuriin käsitteitä, jotka lapset paljon myöhemmin toisella puolen maailmaa ilman muuta tuntevat. Ja perinnettä jatkamassa mekin, jotka niitä tarinoita uusille sukupolville kerromme.
No ku Maradonan Jumalan käsi oli vasen ja tää oli oikee ni kai se oli sit Jeesuksen käsi, kuului täsmennys kotimatkalla.
Jeesuksen käsi, kaikui kentältä juniorin ääni juuri kun luin Maradonasta ja niistä Englanti-pelin maaleista silloin.
Että joku tekee jotain kauan sitten Meksikossa, ja syntyy peliin ja sen kulttuuriin käsitteitä, jotka lapset paljon myöhemmin toisella puolen maailmaa ilman muuta tuntevat. Ja perinnettä jatkamassa mekin, jotka niitä tarinoita uusille sukupolville kerromme.
No ku Maradonan Jumalan käsi oli vasen ja tää oli oikee ni kai se oli sit Jeesuksen käsi, kuului täsmennys kotimatkalla.
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Maailmassa monta
Polkupyörän etuosassa oli tavarakorin näköinen häkkyrä, jossa näytti olevan lapsi kyydissä. Polkija lähestyi suojatietä, jota olimme ylittämässä, ja jatkoi pysähtymättä päin punaisia.
Jäin hetkeksi katsomaan perään.
Polkija jatkoi seuraavaan risteykseen, jossa auto oli oikealla kaistalla pysähtynyt valoihin. Siirtyi lasteineen vasemmalle kaistalle, ohitti pysähtyneen auton ja jatkoi päin punaisia yli risteyksen.
Päälle ne seuraavat pyöräilijät. Alepan kulmalla jalkakäytävää jyrännyt keski-ikäinen rouva. Nuorukainen, joka suhahti ohi minun ja seinän välistä jatkaakseen suojatietä päin punaisia yli kadun.
Eiväthän nämä autoihin verrattavia tappokoneita ole, mutta sata prosenttia aamulla kohdatuista fillaroijista antamassa pitkät liikennesäännöille. Syövät jollain lailla pohjaa niiltä kanssapolkijoilta, jotka keskusteluissa pitävät omiensa puolia.
Jäin hetkeksi katsomaan perään.
Polkija jatkoi seuraavaan risteykseen, jossa auto oli oikealla kaistalla pysähtynyt valoihin. Siirtyi lasteineen vasemmalle kaistalle, ohitti pysähtyneen auton ja jatkoi päin punaisia yli risteyksen.
Päälle ne seuraavat pyöräilijät. Alepan kulmalla jalkakäytävää jyrännyt keski-ikäinen rouva. Nuorukainen, joka suhahti ohi minun ja seinän välistä jatkaakseen suojatietä päin punaisia yli kadun.
Eiväthän nämä autoihin verrattavia tappokoneita ole, mutta sata prosenttia aamulla kohdatuista fillaroijista antamassa pitkät liikennesäännöille. Syövät jollain lailla pohjaa niiltä kanssapolkijoilta, jotka keskusteluissa pitävät omiensa puolia.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Tekstissä ei mainita lattea eikä punavuorelaista graafikkoa
Persut saivat 39 paikkaa 200:sta. Tuloksesta kauhistuneiden paniikkireaktioissa näytti hetkeksi unohtuvan, että 39 paikkaa 200:sta on vain 39 paikkaa 200:sta. Kivassa cityliberaalissa porukassa pyöriessä voi alkaa luulla, että sen arvot ovat Suomessa hallitsevia. Silloin totuus voi yllättää.
Silti tämä on Suomi, ja Suomessa kaikki ovat pohjimmiltaan demareita, eri painotuksin vain. Mikään iso asia ei vaalituloksen myötä muutu.
Suomi lähtee mukaan eurooppalaisiin tukipaketteihin. Kestävyysvajetta ei kiritä kiinni. Pakkoruotsista ei luovuta. Maatalouden tukeminen jatkuu. Maahanmuuttopolitiikkaan ei tule isoja muutoksia. Internet pysyy kansanedustajille pelottavana mörkönä. Maan tavaksi kutsuttu poliittinen korruptio jatkuu. Ydinvoimasta ei luovuta. Etujärjestöjen valta ei katoa. Suomi ei liity NATOon eikä luovu yleisestä asevelvollisuudesta, vaikka reserviä supistetaankin ja jokin varuskunta lakkautetaan. Paineet nostaa eläkeikää kasvavat, mutta konkreettisia päätöksiä ei synny.
Paikkaluvun rajallisuuden lisäksi persujen asemaa heikentävät edustajien ja puolueapparaatin (?) kokemattomuus sekä vähäiset yhteiskuntasuhteet. Persuista harva lienee juurikaan hengaillut niissä saunakabineteissa, seminaareissa ja maanpuolustuskursseilla, joilla päätökset pohjustetaan. Talouselämän ja sujuvan päätöksenteon kannalta protestipuolue on epävarmuustekijä, arvaamaton loose cannon, jonka olemassaolo hidastaa ja vaikeuttaa asioita.
Spontaanin paniikkireaktion sävyt etenkin Twitter-virrassani yllättivät alatyylisyydellään. Vaikka persujen linjauksia kauhistuisi, heidän kategorinen leimaamisensa rumiksi lukutaidottomiksi idiooteiksi tahraa enemmän sanojaa kuin kohdetta. Mutta fiksussa joukossa reaktiot korjaavat itseään, joten melkein saman tien ilmestyivät myös rakentavammat tekstit.
Omat vaikutelmani HS:n lukijana ja YLEn katsojana tukevat persujen käsitystä, että veltosta Soinin fanittamisesta huolimatta valtamediat ovat olleet heitä vastaan. Keskikokoisen ja kenties jopa hallituspuolueen luontaisetuihin kuuluu kuitenkin tiukka ruoskinta. Niinpä edessä on totuttelu kritiikkiin, jota ei enää voi kuitata yleisenä kauhisteluna eikä salaliittona.
Omalta kannaltaan persujen kannattaisi tietenkin taktikoida itsensä tiukasti prässääväksi oppositiopuolueeksi, mutta vallan houkutteleva tuoksu vienee voiton. Parin hallituspaikan ja kompromissien myötä edessä on SMP:n tie. Seuraavissa vaaleissa paikkaluku sulaa "normaalille" tasolle, ja politiikkaan väsynyt Soini, jos terveys kestää, siirtyy Pekka Vennamon tavoin johonkin mukavaan palkkiovirkaan.
Tällä välin vastustajat saavat vielä monta kertaa nauraa untuvikkoedustajien hölmöille virheille. Sammakoiden lisäksi luvassa lie myös muutama skandaalinpoikanen, johon persut naiiviuttaan sortuvat. Joku yksityiselämän tötöily, jokin omissa liiketoimissa epäonnistuminen, hölmö korruptiokupru.
Persujen valta-asemaa paljon mielenkiintoisempi on tietenkin protesti. Vaalitulos kertoi, että jotkut tai jokin on rientänyt edistyksellisemmäksi kuin mihin suuri osa suomalaisia on valmis. Meneekö viesti vieläkään perille? Mitä protestille tapahtuu neljän vuoden päästä? Onnistuvatko perinteiset puolueet imaisemaan sitä mukaansa, palaavatko pettyneet nukkumaan vai jotain muuta, mitä.
Poliittinen järjestelmä saattaa voittaa, kun oikea keskustelu syrjäyttää hyshyskonsensuksen ja tuloksesta pelästyneet(kin) alkavat aktivoitua poliittisesti. Vastakkainasettelu ja arvojen polarisoituminen ovat jo poreilleet pinnan alla, joten lienee kaikkien etu tuoda ne avoimeen keskusteluun. Ainakin niin kauan kuin keskustelu käydään ilman kättä pitempää. Ruotsalaiset vaatimukset kieltäytymisestä puhumasta pelottavasti eri mieltä olevien kanssa tuntuvat meren tällä puolen kovin oudoilta.
Silti tämä on Suomi, ja Suomessa kaikki ovat pohjimmiltaan demareita, eri painotuksin vain. Mikään iso asia ei vaalituloksen myötä muutu.
Suomi lähtee mukaan eurooppalaisiin tukipaketteihin. Kestävyysvajetta ei kiritä kiinni. Pakkoruotsista ei luovuta. Maatalouden tukeminen jatkuu. Maahanmuuttopolitiikkaan ei tule isoja muutoksia. Internet pysyy kansanedustajille pelottavana mörkönä. Maan tavaksi kutsuttu poliittinen korruptio jatkuu. Ydinvoimasta ei luovuta. Etujärjestöjen valta ei katoa. Suomi ei liity NATOon eikä luovu yleisestä asevelvollisuudesta, vaikka reserviä supistetaankin ja jokin varuskunta lakkautetaan. Paineet nostaa eläkeikää kasvavat, mutta konkreettisia päätöksiä ei synny.
Paikkaluvun rajallisuuden lisäksi persujen asemaa heikentävät edustajien ja puolueapparaatin (?) kokemattomuus sekä vähäiset yhteiskuntasuhteet. Persuista harva lienee juurikaan hengaillut niissä saunakabineteissa, seminaareissa ja maanpuolustuskursseilla, joilla päätökset pohjustetaan. Talouselämän ja sujuvan päätöksenteon kannalta protestipuolue on epävarmuustekijä, arvaamaton loose cannon, jonka olemassaolo hidastaa ja vaikeuttaa asioita.
Spontaanin paniikkireaktion sävyt etenkin Twitter-virrassani yllättivät alatyylisyydellään. Vaikka persujen linjauksia kauhistuisi, heidän kategorinen leimaamisensa rumiksi lukutaidottomiksi idiooteiksi tahraa enemmän sanojaa kuin kohdetta. Mutta fiksussa joukossa reaktiot korjaavat itseään, joten melkein saman tien ilmestyivät myös rakentavammat tekstit.
Omat vaikutelmani HS:n lukijana ja YLEn katsojana tukevat persujen käsitystä, että veltosta Soinin fanittamisesta huolimatta valtamediat ovat olleet heitä vastaan. Keskikokoisen ja kenties jopa hallituspuolueen luontaisetuihin kuuluu kuitenkin tiukka ruoskinta. Niinpä edessä on totuttelu kritiikkiin, jota ei enää voi kuitata yleisenä kauhisteluna eikä salaliittona.
Omalta kannaltaan persujen kannattaisi tietenkin taktikoida itsensä tiukasti prässääväksi oppositiopuolueeksi, mutta vallan houkutteleva tuoksu vienee voiton. Parin hallituspaikan ja kompromissien myötä edessä on SMP:n tie. Seuraavissa vaaleissa paikkaluku sulaa "normaalille" tasolle, ja politiikkaan väsynyt Soini, jos terveys kestää, siirtyy Pekka Vennamon tavoin johonkin mukavaan palkkiovirkaan.
Tällä välin vastustajat saavat vielä monta kertaa nauraa untuvikkoedustajien hölmöille virheille. Sammakoiden lisäksi luvassa lie myös muutama skandaalinpoikanen, johon persut naiiviuttaan sortuvat. Joku yksityiselämän tötöily, jokin omissa liiketoimissa epäonnistuminen, hölmö korruptiokupru.
Persujen valta-asemaa paljon mielenkiintoisempi on tietenkin protesti. Vaalitulos kertoi, että jotkut tai jokin on rientänyt edistyksellisemmäksi kuin mihin suuri osa suomalaisia on valmis. Meneekö viesti vieläkään perille? Mitä protestille tapahtuu neljän vuoden päästä? Onnistuvatko perinteiset puolueet imaisemaan sitä mukaansa, palaavatko pettyneet nukkumaan vai jotain muuta, mitä.
Poliittinen järjestelmä saattaa voittaa, kun oikea keskustelu syrjäyttää hyshyskonsensuksen ja tuloksesta pelästyneet(kin) alkavat aktivoitua poliittisesti. Vastakkainasettelu ja arvojen polarisoituminen ovat jo poreilleet pinnan alla, joten lienee kaikkien etu tuoda ne avoimeen keskusteluun. Ainakin niin kauan kuin keskustelu käydään ilman kättä pitempää. Ruotsalaiset vaatimukset kieltäytymisestä puhumasta pelottavasti eri mieltä olevien kanssa tuntuvat meren tällä puolen kovin oudoilta.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Urheilua ja musiikkia
Eikös otsikon radio-ohjelma pyörinyt sunnuntaisin? Liekö sama, joka kerran jos toisenkin tulvi bussin radiosta joukkueen palaillessa maakunnista jostain.
Seitsemäs mestaruus IFK:lle. Kolme ensimmäistä historiaa, neljännessä ja viidennessä hikoilin katsomossa ja parveilin pelin jälkeen kaverien kanssa hallin takana. Arto Jokinen ilmestymässä hurraavan lauman eteen tehtyään makarovilaatikkoa. Kuudes enää tekstiviestinä ja TV:n myöhäisuutisissa, tämä kuoriutui vähitellen auki Twitter- ja Facebook-virroissa sekä pikaisesti Urheiluruudun raportissa ennen pienten saattelemista yöpuulle. En gång IFK, alltid IFK. Kannattajasukupolvet vaihtuvat.
Ilmaista lounasta ei ole eikä kohta juuri ilmaista Spotifyakaan. Ymmärrettävä tilanne, ja kiitos kaikesta. Saa nähdä, ovatko vaihtoehtoina jatkossa CD:t, YouTube, iTunes vaiko vain vähäisempi kuuntelu. Tasavahvoja vaihtoehtoja kaikki.
Näinä päivinä maistuvat jostain syytä etenkin Dire Straitsin varhaisimmat albumit. Näköjään joka biisin sanat ovat yhä muistissa.
Seitsemäs mestaruus IFK:lle. Kolme ensimmäistä historiaa, neljännessä ja viidennessä hikoilin katsomossa ja parveilin pelin jälkeen kaverien kanssa hallin takana. Arto Jokinen ilmestymässä hurraavan lauman eteen tehtyään makarovilaatikkoa. Kuudes enää tekstiviestinä ja TV:n myöhäisuutisissa, tämä kuoriutui vähitellen auki Twitter- ja Facebook-virroissa sekä pikaisesti Urheiluruudun raportissa ennen pienten saattelemista yöpuulle. En gång IFK, alltid IFK. Kannattajasukupolvet vaihtuvat.
Ilmaista lounasta ei ole eikä kohta juuri ilmaista Spotifyakaan. Ymmärrettävä tilanne, ja kiitos kaikesta. Saa nähdä, ovatko vaihtoehtoina jatkossa CD:t, YouTube, iTunes vaiko vain vähäisempi kuuntelu. Tasavahvoja vaihtoehtoja kaikki.
Näinä päivinä maistuvat jostain syytä etenkin Dire Straitsin varhaisimmat albumit. Näköjään joka biisin sanat ovat yhä muistissa.
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Rajan tuntumassa
Käytävän toisella puolella puhelimeensa puhuneen neitosen miet ja siet virittivät tunnelmaan jo ennen kuin Joensuun-juna nytkähti liikkeelle.
Repusta "Suuri kaalihuijaus", joka oli kuin fuksivuoden johdantokurssien oheislukemistoa mutta sisälsi monta osuvaa huomiota. Kuten sen, miten politiikan toimittajat elävät omassa maailmassaan.
Lappeenrannassa melkein kesäinen aurinko, sama pölyisen kuuman asvaltin tuoksu kuin nuoruuden pyöräretkillä. Kauppakadun ylämäessä edellä gasellin askeleet. Keskustammassa haastoi suurin osa vastaantulijoista venättä, samoin Rossossa, joka löytyi arvioimalla suunnilleen odotetusta suunnasta. Jouat sie oottamaan, meillä on puolen tunnin jono, hymyili tarjoilijatar. Toki, raastepöydän, yhden nollakuutosen ja mobiilin maailman voimalla.
Ilmari-savulohipizza, ruispohjalla ja valkosipulilla, kiitos.
Illan peli ei noussut tasoltaan klassikoksi, mutta tunnelmassa ei vikaa. Pressipöytä kahveineen ja kampaviinereineen löytyi lopuksi tutusta paikasta.
Tietääkö kukaan, mikä on tilanne pelissä, kysyi konnari vaununosastolta lippuja tarkastaessaan. Äsken kolme - kaksi, tarjosin Twitteriäni seuranneena. Samassa olikin jo 5-3. Niin saitko selvää miten se peli päättyi, kysyi vielä kitarakoteloa kantanut kaveri vaunun tyhjetessä Helsingissä.
Kontrastina asemalaiturilla huojuen kulkeva hyvin iso hyvin humalainen mies takki kädessä reuhottaen ja hyvin kootusti hyvin korkeilla koroilla askeltava kapeahameinen naisihminen.
Kotona vielä El Clasicoa ja Monte Criston kreiviä. Kreivi oli tällä kertaa mielenkiintoisempi.
Repusta "Suuri kaalihuijaus", joka oli kuin fuksivuoden johdantokurssien oheislukemistoa mutta sisälsi monta osuvaa huomiota. Kuten sen, miten politiikan toimittajat elävät omassa maailmassaan.
Lappeenrannassa melkein kesäinen aurinko, sama pölyisen kuuman asvaltin tuoksu kuin nuoruuden pyöräretkillä. Kauppakadun ylämäessä edellä gasellin askeleet. Keskustammassa haastoi suurin osa vastaantulijoista venättä, samoin Rossossa, joka löytyi arvioimalla suunnilleen odotetusta suunnasta. Jouat sie oottamaan, meillä on puolen tunnin jono, hymyili tarjoilijatar. Toki, raastepöydän, yhden nollakuutosen ja mobiilin maailman voimalla.
Ilmari-savulohipizza, ruispohjalla ja valkosipulilla, kiitos.
Illan peli ei noussut tasoltaan klassikoksi, mutta tunnelmassa ei vikaa. Pressipöytä kahveineen ja kampaviinereineen löytyi lopuksi tutusta paikasta.
Tietääkö kukaan, mikä on tilanne pelissä, kysyi konnari vaununosastolta lippuja tarkastaessaan. Äsken kolme - kaksi, tarjosin Twitteriäni seuranneena. Samassa olikin jo 5-3. Niin saitko selvää miten se peli päättyi, kysyi vielä kitarakoteloa kantanut kaveri vaunun tyhjetessä Helsingissä.
Kontrastina asemalaiturilla huojuen kulkeva hyvin iso hyvin humalainen mies takki kädessä reuhottaen ja hyvin kootusti hyvin korkeilla koroilla askeltava kapeahameinen naisihminen.
Kotona vielä El Clasicoa ja Monte Criston kreiviä. Kreivi oli tällä kertaa mielenkiintoisempi.
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Maakunnissa
Lauantaina horisontissa Kalevan kirkko, sunnuntaina Lakeuden Risti.
Pendolinoissa oli pistorasiat ja langaton verkko, InterCityssäkin pistorasiat. Mukavuus ei vanhojen sinisten vaunujen luokkaa, mutta kiitokset näistä. Ja liput sai Junamaateista näppärästi.
Tampereen vaalimainoksissa eri naamat kuin täällä. Tottijärven pikkuteillä kaikki näyttivät tuntevan kaikki. Seinäjoella pyöräiltiin paljon. Suojeluskuntalainen-patsas, luki mustavalkoisessa opasteessa.
Kuvien viilausta ja julkaisua melkein Hämeenlinnaan saakka. Viereinen kaveri linkosi Äkälintuja ja katseli ohjelmia Samsung-tabillaan. Käytävän toisella puolen tummahipiäinen neitonen ojenteleitsi pitkiä koipiaan.
Väsytti aika lailla. Mutta uuden vuorokauden puolella jaksoi kotikammiossa naputella verkkoon vielä yhden uutisen.
Pendolinoissa oli pistorasiat ja langaton verkko, InterCityssäkin pistorasiat. Mukavuus ei vanhojen sinisten vaunujen luokkaa, mutta kiitokset näistä. Ja liput sai Junamaateista näppärästi.
Tampereen vaalimainoksissa eri naamat kuin täällä. Tottijärven pikkuteillä kaikki näyttivät tuntevan kaikki. Seinäjoella pyöräiltiin paljon. Suojeluskuntalainen-patsas, luki mustavalkoisessa opasteessa.
Kuvien viilausta ja julkaisua melkein Hämeenlinnaan saakka. Viereinen kaveri linkosi Äkälintuja ja katseli ohjelmia Samsung-tabillaan. Käytävän toisella puolen tummahipiäinen neitonen ojenteleitsi pitkiä koipiaan.
Väsytti aika lailla. Mutta uuden vuorokauden puolella jaksoi kotikammiossa naputella verkkoon vielä yhden uutisen.
tiistai 5. huhtikuuta 2011
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Harmaa taivas ja sade
Voisitko ottaa kuvan meidänkin pojasta kun oma kamera jäi kotiin, kysyi kerran perisuomalaista rohkeampi ääni hymyillen päiväkodin naamiaisissa. Nyt yhtäkkiä samat kasvot sanomalehden muistokirjoituksen mustavalkoisessa kuvassa.
Iltapäivällä sitten tekstiviestit, että toisessakin kodissa on tänään yksi vanhempi vähemmän kuin vielä eilen.
Mitä vanhemmaksi elää, sitä useampia kuolinuutisten saapumisia muistaa. Vääjäämättä.
Maanantaiaamuna vihmoi sade harmaalta taivaalta ruskeanharmaille kaduille. Jotenkin tavallista hiljaisempaa.
Iltapäivällä sitten tekstiviestit, että toisessakin kodissa on tänään yksi vanhempi vähemmän kuin vielä eilen.
Mitä vanhemmaksi elää, sitä useampia kuolinuutisten saapumisia muistaa. Vääjäämättä.
Maanantaiaamuna vihmoi sade harmaalta taivaalta ruskeanharmaille kaduille. Jotenkin tavallista hiljaisempaa.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Kirkonmenojen aikaan
Paloheinän hallin ympäristö oli kurainen ja jäinen. Ikämies kulki sukset kainalossa, mäessä suhisivat vielä pulkat.
Hallin kahviossa jälkikasvuaan kuljettavien kavalkadi. Aamun Hesaria levittelevä, silmäluomet puolitangossa poskeaan käteensä nojaava, olutta särpivä, läppäriä naputteleva, pahvikuppikahviaan muovilusikalla sekoitteleva, toppatakki niskassa vieruskaverilleen jutteleva, ruotsinkielistä pokkaria lukeva.
Toisessa kaukalossa IFK-sukkaiset hioivat laukaisuharhautuksia. Maalivahti ohjasi useimmat vedot kilvellä kulmaan.
Illalla futiskuplassa palelsi. Lämmityselementit puhaltimesta sammutettu. Mutta syötöt parempia kuin vielä syksyllä.
Kyllä tästä vielä kevät sukeutuu.
Hallin kahviossa jälkikasvuaan kuljettavien kavalkadi. Aamun Hesaria levittelevä, silmäluomet puolitangossa poskeaan käteensä nojaava, olutta särpivä, läppäriä naputteleva, pahvikuppikahviaan muovilusikalla sekoitteleva, toppatakki niskassa vieruskaverilleen jutteleva, ruotsinkielistä pokkaria lukeva.
Toisessa kaukalossa IFK-sukkaiset hioivat laukaisuharhautuksia. Maalivahti ohjasi useimmat vedot kilvellä kulmaan.
Illalla futiskuplassa palelsi. Lämmityselementit puhaltimesta sammutettu. Mutta syötöt parempia kuin vielä syksyllä.
Kyllä tästä vielä kevät sukeutuu.
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Ohjaamossa
Puoli hyllymetriä saksalaisten lentäjien muistelmia sulaa yhdeksi yhtenäiseksi massaksi. Galland, Hannig, Hartmann, Rall, Mölders, Schuck, Zorner...
Lentämisestä innostuneet 30-luvun pojat, purjekoneet ja pyrkiminen sotilaslentäjiksi. Alkuvaiheen ylivoima ja kasvavat pudotustilit. Itärintaman teltat, nuotiolla lämmitetyt maakuopat ja pakkanen. Länsirintaman pehmeät vuoteet chateaussa, viini, siideri ja creme fraiche. Vaa'an heilahtaminen vihollisen eduksi, Spitfiren myöhempien mallien, Lentävien Linnoitusten ja lopulta Mustangien ilmestyminen. Vähenevät polttoainevarat ja kokeneet lentäjät. Lopulta vaikeudet päästä edes ilmaan kentältä tulematta ammutuksi alas. Pikakoulutus Me-262-koneisiin eli joku näyttämässä nopeasti hallintalaitteet ja menoksi.
Erikoisempina muistelot Espanjan sisällissodasta ja toisaalta Jäämeren rannoilta. Ja aikanaan Liittotasavallan ilmavoimien perustaminen ja suihkuhävittäjäkoulutus Yhdysvalloissa.
Lentäjien jonkinlainen herraskaisuus, etäisyys maavoimien tavallisiin sotilaisiin ja raakuuksiin. Hinku takaisin ohjaamoon vaikka ilman toista jalkaa tai murtuneen selkärangan takia topattuna.
Viimeisten päivien sekavuus, komennukset edestakaisin. Yhden ja toisenkin päätyminen Prahaan ja Rusinin kentälle. Sehän lie sama kuin nykyinenkin Ruzynen kenttä, lukijalla vasta leikkaa.
Lopulta pyrkiminen kohti länttä. Vangiksi joutuminen, vapautus, uusi vangitseminen, taas vapautus. Sotavankeus ja pakkotyö neuvostoleirillä.
Lentämisestä innostuneet 30-luvun pojat, purjekoneet ja pyrkiminen sotilaslentäjiksi. Alkuvaiheen ylivoima ja kasvavat pudotustilit. Itärintaman teltat, nuotiolla lämmitetyt maakuopat ja pakkanen. Länsirintaman pehmeät vuoteet chateaussa, viini, siideri ja creme fraiche. Vaa'an heilahtaminen vihollisen eduksi, Spitfiren myöhempien mallien, Lentävien Linnoitusten ja lopulta Mustangien ilmestyminen. Vähenevät polttoainevarat ja kokeneet lentäjät. Lopulta vaikeudet päästä edes ilmaan kentältä tulematta ammutuksi alas. Pikakoulutus Me-262-koneisiin eli joku näyttämässä nopeasti hallintalaitteet ja menoksi.
Erikoisempina muistelot Espanjan sisällissodasta ja toisaalta Jäämeren rannoilta. Ja aikanaan Liittotasavallan ilmavoimien perustaminen ja suihkuhävittäjäkoulutus Yhdysvalloissa.
Lentäjien jonkinlainen herraskaisuus, etäisyys maavoimien tavallisiin sotilaisiin ja raakuuksiin. Hinku takaisin ohjaamoon vaikka ilman toista jalkaa tai murtuneen selkärangan takia topattuna.
Viimeisten päivien sekavuus, komennukset edestakaisin. Yhden ja toisenkin päätyminen Prahaan ja Rusinin kentälle. Sehän lie sama kuin nykyinenkin Ruzynen kenttä, lukijalla vasta leikkaa.
Lopulta pyrkiminen kohti länttä. Vangiksi joutuminen, vapautus, uusi vangitseminen, taas vapautus. Sotavankeus ja pakkotyö neuvostoleirillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
