Käytävän toisella puolella puhelimeensa puhuneen neitosen miet ja siet virittivät tunnelmaan jo ennen kuin Joensuun-juna nytkähti liikkeelle.
Repusta "Suuri kaalihuijaus", joka oli kuin fuksivuoden johdantokurssien oheislukemistoa mutta sisälsi monta osuvaa huomiota. Kuten sen, miten politiikan toimittajat elävät omassa maailmassaan.
Lappeenrannassa melkein kesäinen aurinko, sama pölyisen kuuman asvaltin tuoksu kuin nuoruuden pyöräretkillä. Kauppakadun ylämäessä edellä gasellin askeleet. Keskustammassa haastoi suurin osa vastaantulijoista venättä, samoin Rossossa, joka löytyi arvioimalla suunnilleen odotetusta suunnasta. Jouat sie oottamaan, meillä on puolen tunnin jono, hymyili tarjoilijatar. Toki, raastepöydän, yhden nollakuutosen ja mobiilin maailman voimalla.
Ilmari-savulohipizza, ruispohjalla ja valkosipulilla, kiitos.
Illan peli ei noussut tasoltaan klassikoksi, mutta tunnelmassa ei vikaa. Pressipöytä kahveineen ja kampaviinereineen löytyi lopuksi tutusta paikasta.
Tietääkö kukaan, mikä on tilanne pelissä, kysyi konnari vaununosastolta lippuja tarkastaessaan. Äsken kolme - kaksi, tarjosin Twitteriäni seuranneena. Samassa olikin jo 5-3. Niin saitko selvää miten se peli päättyi, kysyi vielä kitarakoteloa kantanut kaveri vaunun tyhjetessä Helsingissä.
Kontrastina asemalaiturilla huojuen kulkeva hyvin iso hyvin humalainen mies takki kädessä reuhottaen ja hyvin kootusti hyvin korkeilla koroilla askeltava kapeahameinen naisihminen.
Kotona vielä El Clasicoa ja Monte Criston kreiviä. Kreivi oli tällä kertaa mielenkiintoisempi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti