Viivästynyt suruviesti

Kaikki alkoi Hesarin jutusta vanhojen laivojen mukaan nimettävistä Kalasataman uusista kaduista. Capellalla tai Antareksella faija-vainaa ei vanhan pestikirjansa mukaan ollut seilannut, mutta Aldebaranilla, Canopuksella, Polariksella, Arielilla ja monella muulla kyllä. Netistä löytyi kuvia, faktoja, muisteloita.

Mutta hankalammaksi löytää osoittautui se minulle tutuin ja tärkein: Into. Vasta tunnuskirjainten OGTC ja Hangon Hinauksen kautta päädyin tietoon tapahtumista liki kahdeksan vuotta sitten.  Ei uutinen laivan viimeisistä vaiheista ihan isku palleaan ollut niin kuin tieto ihmisen kuolemasta olisi, mutta tuuppaus kumminkin. Ahmin rivit ensin nopeasti ja sitten uudelleen hitaasti.

Myynti Nesteeltä ensin Hangon Hinaukselle ja sitten Alfons Håkansille, muutostyöt pelastushinaajasta puskijaksi ja sitten viimeinen matka. Lähtö Oxelösundista hiiliproomua työntäen kohti Merenkurkkua, myrsky, ensin toisen ja sitten toisenkin pääkoneen rikkoutuminen, helikopterien ja pintapelastajien suorittama miehistön pelastaminen kahdessa erässä, hylätyn yhdistelmän ajautuminen Grundkallenin majakan matalikolle ja uppoaminen.

The pusher, found lying on its starboard side in the depth of 25 metres (82 ft), apparently capsized while still within the notch of the barge. The superstructure was torn away and the upper wheelhouse was not found. The hull had ruptured and half of the engine room was destroyed, scattering pieces of machinery in a large area around the site.

Riipaisevaa luettavaa.

Faijan hytti kirjoituspöytineen, konttorikoneineen ja pöytälaatikosta löytyvine keltaisine Wrigley's PK-purukumipaketteineen. Sohva ja outo seinään kiinnitetty lämmitin. Sairashytti, jossa luin karhean huovan ja valkoisen päällyslakanan alla marsalkka Zhukovin muistelmia laivan hyvinvarustellusta kirjastohytistä. Sauna. Kylmältä rasvalta haiseva kapyysi, jossa oli maailman suurin teräksinen perunankuorimakone ja jonka skailetista saattoi kiivetä keulakannelle. Päällystömessissä aamiaisella juodun Lipton-teen maku. Käytävän päässä konehuoneen ovi, jonka takaa aukesi ihmeellinen maailma. Käytävän matto paljaiden jalkojen alla. Vihreäksi maalatun peräkannen peseminen katuharjalla. Ikkunoista paistavassa kevätauringossa tanssiva pöly salongissa, Nesteen vanhalla liekkilogolla koristellut lasit ja karahvit kaapissa, koristeet seinillä. Aurinkoiset kesäviikonloput ja sitruunasooda yläkannella pelastusliivilaatikon päällä istuskellen. 

Laivakellon ääni, ankkuripelin paksu rasva, maalatun teräksen tuoksu, kaiteiden puureunukset, etupuskimen kumintuntu sormien alla ja edessä seinänä nouseva neuvostoliittolaisen tankkerin harmaa kylki kun koneiden kumu sai hinaajan tärisemään ja vesi ahterissa partaan alla kuohui, vaikka mikään ei tuntunut liikkuvan. Brygan lasilla päällystetty karttapöytä, lukulamppu, ilmapuntari, suuret esiinvedettävät karttalaatikot, värikkäät merkkiliput siististi lokeroissaan, ruori, lämmitettävät ikkunalasit ja keskellä se pyörivä, jonka sai napista käyntiin. Koneiden säätimet, lupa käynnistää tutka, jonka näytöllä saaristo liikkumattomana kiersi. Sivupotkurien vipu. Radiolaitteet harmaata metallia. Lyhyt lankonki, joka nostettiin laiturille ennen aluksen irrottamista. Tikkaat komentosillan päälle, jossa olivat valonheittimet ja alempi vesi- ja vaahtotykki ja ylempänä korissaan toinen, sekin punaiseksi maalattuna. Emäsalon lossin edestakaisin lipuvat valot illan pimetessä. Öljynjalostamon tuoksu, jota lopulta ei enää edes huomannut. 

Lipunlasku illalla kun sain viikata siniristin ruskeaksi petsattuun säilytyslaatikkoonsa. 


Yhtiön logo savupiipun kyljessä, peräkansi, jonne ei saanut mennä hinauksen aikana koska katkeava vaijeri voisi kannen poikki suhahtaessaan leikata ihmisen kahtia. Jykevä hinauskoukku. Hinaaja, muka, mutta lapsen silmissä vähintään jäänmurtajan kokoinen. Vuosien varrella tutuiksi tulleet laivat, joita sitten pöydän ääressä tenavan innolla huopakynillä piirtelin. Tervi, Palva, Airismaa, Purha, Pronto, Enskeri, Tiiskeri, Nunnalahti. Kaikki ne hytit ja messit pidempiä matkoja varten, vaikka usein työskenneltäessä ei tarvittu kuin faija, siiffi ja täkkimies, joka poimi tankkerista ammutun nyörin ja veti sen perässä touvin yli partaan. Faija vaihtoi kaulassaan roikkuvalla rahisevalla radiopuhelimella ohjeita tankkerin kanssa ja ohjasi koneiden säätökahvoilla, ruoria ei juuri tarvittu. Harppoi laituriin tultaessa oikealle siivelle, avasi sieltä kannen alta identtiset säätimet esiin ja sovitteli aluksen alhaalla näkyvän laiturin kylkeen, aina yhtä vaivattomasti.

Muistot meren pohjassa. Varmaan olen silloin lukenut uutisen mutta nimen vuoksi tajuamatta, mistä aluksesta oli kyse.

Muuttaneet kauniin laivan moisen näköiseksi ja alentaneet proomujen puskijaksi. Liekö nimen vaihtaminen joksikin Heraklekseksi silloin ollut yksi loukkaus lisää vai sellaisen lievennys? Ja sitten vieneet merelle Virve-myrskyyn.

Elottoman esineen takia ei pitäisi sortua tunteelliseksi, mutta kaikki merenkulkua tuntevat tietävät, että laivoilla on sielu. Sen tiesi Yamaton viimeisestä matkasta kirjoittanut ja sen tiesi myös Alistair Maclean kertoessaan kuvitteellisen HMS Ulysseksen viimeisistä hetkistä Jäämerellä.

Mennyt maailma on taas vähän menneempi.

Onnettomuustutkinta: B2/2004M Työntöproomuyhdistelmä HERAKLES-BULK, vaaratilanne ja uppoaminen Selkämerellä 2.–3.3.2004

Väärä tapa

Natiaisten tikittäessä Talin hallin viheriöllä koordinaatiojuoksujaan sivisti faija itseään ylimmällä penkkirivillä podcastilla. Ohjelman esittelysanoin: Studiossa Antti Kotilainen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksesta ja Ville Oksanen kansalaisten sähköisiä oikeuksia ajavasta Effi ry:stä.

Pisteet heti toimittajalle, joka oli perehtynyt aiheeseen ja osasi haastaa molemmat keskustelijat perustelemaan kantojaan. Kotilainen vähätteli organisaationsa roolia ja yritti kyyristyä piiloon KO:n ja ulosotonhaltijan taakse. Oksanen jäätyi toimittajan kysyessä, miten toisten luoman sisällön jakaminen ilman lupaa muka on sananvapausasia. Esiintyjänä oli Kotilainen selvästi luontevampi. Sellainen uhkauskirje näkyvillä ohjelman shownotesissa olisi ollut iso lisä.

Nostetaan avuksi vielä esiin tärkeimmät pointit kun ne ohjelmassa jäivät vähän sinne sekaan.

Rahan tekeminen luvatta toisten luomalla materiaalilla tulee estää. Eikä kuluttajienkaan tarvitse sisältöä ilmaiseksi saada. Mutta nettisensuuri on silti väärä tapa. Jos sen hyväksymme, ollaan enää säätämässä, mikä kaikki sensuroidaan, enkä jaksa isosti uskoa ihmiseen siinäkään asiassa. Entäpä korvausvaatimusten kohtuullisuus?

Siinä olen enemmän Oksasen kuin Kotilaisen kannalla, että minustakin sisällön ostamisen tekeminen helpoksi syö piratismia tehokkaimmin. Toki kun itse keski-ikäisenä taviksena en tunnistaisi vertaisverkkoa, vaikka sellainen sanoisi kädestä päivää ja tarjoaisi kahvit. Sen sijaan ostaminen rahalla eräästä nimeltä mainitsemattomasta verkkomyymälästä käy petollisen näppärästi.

Jonkun podcastin ja videon pusanneena kiinnostaisi myös kohtuuhintainen ja helppo tapa lisensioida vaikkapa musiikkia laillisesti oman tekeleen osaksi, mutta semmoisen toteutuminen lienee kauempana.

Mainokset tunkevat joka paikkaan

Olihan siellä se toinenkin tiukasti mieleen tallentunut Koff-mainos. Lähtee tuosta minuutin kohdalta.

Ostamisen oletettu vaikeus

E-kirjan vaisu kysyntä onkin yllättänyt kustannusalan, Maikkarin uutiset kertovat. Sähkökirjoja myydään yleensä korkeintaan kymmeniä kappaleita, toisinaan vain kolme.

Itse olen ostanut  jo moniaita sähköisiä kirjoja ja ollut tyytyväinen niiden edullisuuteen ja ostamisen helppouteen.

Tosin olen ostanut ne kaikki Applen iBookstoresta, ja kaikki ostamani kirjat ovat olleet englanninkielisiä. Siellä myynnissä olevat suomenkieliset teokset ovat silmiinpistävän kalliita, ja suomalaisiin sähköisiä kirjoja myyviin verkkokauppoihin en ole uskaltanut edes yrittää. Lukemani arviot sekalaisista formaateista, ostamisen vaikeudesta ja kopiosuojauksista ovat pitäneet loitolla.

Hinnan suhteessa kielialueen kokoon ymmärrän, mutta olisikohan muille ongelmille tehtävissä jotain? Edellyttäen, että suomalaiset kustantajat oikeasti haluavat myydä muitakin kuin painettuja kirjoja, mistä en ole lainkaan varma.

Mainoskatko

Tämä mainos on jotenkin jäänyt mieleen. Tuttujen maisemienkin takia.

Haavisto ja Niinistö sitoutumattoman konservatiivin puntarissa

Pressanvaali tiivistyy toiseen kierrokseensa, joten punnitaanpa ehdokkaat pikaisesti näin liikkuvan äänestäjän silmin. Asiaa helpottaa, että valtionpäämiehen tehtävä on nykyään pikemminkin seremoniallinen eikä asia muutenkaan ole itselleni niin iso kuin sosiaalisen median virroissani yllättävän monelle.

Ulkopolitiikka

Haavistoa äänestävä oppinut tuttavani arvioi eventuaalista niinistöläistä ulkopolitiikkaa Facebookissa:

Kolmannen maailman ja YK:n painotus vähenee suhteessa USA- ja EU-suhteisiin. Venäjän suhteen asiat varmaan pysyvät samalla hyvällä tolalla. Kauppapolitiikalle varmaan kapeasta oman edun näkökulmasta etu.

Nykyisillä valtaoikeuksillaan parasta, mitä presidentti voi tehdä, on paiskia hommia myyntitykkinä Suomen viennin eduksi. Kumpikaan ehdokas ei tuntuisi olevan tässä vahvimmillaan, mutta voisin kuvitella Niinistön painottavan tätä puolta enemmän siinä, missä Haavisto jatkaisi edeltäjänsä Nicaragua- ja palestiinalaishuivilinjalla. Venäjän tärkeyttä niin kauppa- kuin muussakaan politiikassa ei tunnu kumpikaan korostavan tarpeeksi.

Osin spekulatiivisesti piste Niinistölle.

Poliittinen kulttuuri

Vaikka Vihreät onkin muuttumassa idealistisesta liikkeestä tavalliseksi raadolliseksi puolueeksi, Haavisto edustaa vielä uutta raikasta poliittista kulttuuria, jossa kansalaiset ovat oikeasti mukana eikä uralta ainakaan vielä ole löytynyt kuprujakaan. Ei muistaakseni Niinistöltäkään, silti hänen imagonsa poseeraa samassa ryhmäkuvassa ilkkakanervojen ja muun mädältä löyhkäävän maan tavan kanssa.

Piste murskaavasti Haavistolle.

Maanpuolustus

En muista kummankaan vastustaneen henkilömiinoista luopumista, joka on kuin kuin Suomi luopuisi Abloy-lukoista siksi, että "abloy" on ruma sana espanjaksi. Haavisto on puhunut puolustuspolitiikastakin ihan asiantuntevin termein, mutten ihan jaksa uskoa hänen enkä varsinkaan hänen puolueensa maanpuolustustahtoon. Suomen tehokkain rauhanliike löytyy osoitteesta www.mil.fi, joten vapaaehtoista reserviläistoimintaakin harrastanut reservin kapteeni vie tämän erän tyrmäyksellä.

Selkeä piste Niinistölle.

Persoona

Kumpaakaan en ole nähnyt koskaan livenä enkä seurannut yhtäkään TV:n vaalikeskustelua. Siksi olen muilta lukemani varassa tietäessäni, että Niinistö on varautunut jurottaja, huonona päivänään täysi mu*kku, ja Haavisto hyvä tyyppi, jonka persoonaa ihastellaan poliittisesta laidasta laitaan.

Piste kirkkaasti Haavistolle.

CV

Niinistöllä perinteiset suomalaisen juristin muodolliset koulutukset ja kokemukset kotimaassa, Haavistolla kansainvälisiä mutta epämääräisempiä saavutuksia kaukana kotoa. Töitä eikä saavutuksia ei tehdä tutkinnoilla, mutta hiukan tekee mieli konservatiivina kysyä, miksei Haavisto ole saanut pusattua valmiiksi yhtään mitään sillä puolella. Niinistölle vielä subjektiivinen plussa alan valinnasta.

Piste niukasti Niinistölle.

Kriisijohtaja

Tarja Halosen kaudelle ei ehtine enää mahtua noottikriisiä sen pahemmasta puhumattakaan, joten voi toivoa seuraavan presidentinkin selviytyvän ilman tiukkaa paikkaa. Entä jos jokin sellainen tilanne kuitenkin syntyisi? Haavisto voisi olla hyvä kriisijohtaja tai olla olematta, kokemus sovittelutehtävistä maailmalla ei siitä asiasta kerro oikein mitään. Niinistölle kirjatut tittelit kappaleessa ylempänä antavat odotusarvoisesti paremman pohjan. Toki voidaan kysyä, onko koko asialla merkitystä. Onko presidentillä nykyään mahdollisessa kriisissä muuta tehtävää kuin pysytellä poissa tieltä?

Piste Niinistölle sillä varauksella, että tämä kohta saattaa olla merkityksetön.

Arvot ja tukijat

Vallaton presidentti on symboli, johon projisoidaan omia arvoja. Ja osaksi ehdokkaan imagoa tulevat myös hänen kannattajansa. Katsotaanpa.

Kokoomuslaiselta saan vain kurat lahkeille Audin renkaista kun kokkari kiitää myyntipalaverista viininmaistajaisiin. Vihreä ajaa minut fillarillaan kumoon jalkakäytävällä matkalla käpyläläiseen puutaloon käyttämään verorahani hyödyttömään ympäristöprojektiin. Kummankaan stereotyyppinen kannattaja ei siis houkuta liittymään joukkoon. Työtä, yrittämistä, vastuuta ja taloudellisia realiteetteja korostava kokoomuslainen arvomaailma on kylmänkalseista puolistaan huolimatta lähempänä kuin maailmaasyleilevä punavihreä, jossa raha kasvaa puissa ja kaikki muut kansallisuudet ja eliölajit ovat tärkeämpiä kuin tavallinen suomalainen ihminen.

Kärjistysten kautta piste Niinistölle.

Ruokablogin vivahteita

Pyrytti kunnolla, kun luikahdin ulko-ovesta lauantaiaamun pimeyteen. Keltaiset valot läikkyivät, bobcatit tanssivat siellä täällä kalistelemassa kauhoistaan lunta keoiksi. Asemahalliin astui lumimies, minä.

Junamaatti sylki taas lipun, kioskilta taas lukemiseksi Suomen Kuvalehti. Shown matkalla varasti kuitenkin tavallista mielenkiintoisempi Mediaattori-podcastin jakso, jota suosittelen lämpimästi.

Myyntikärrystä kahvi lisukkeilla ja juustoa, salaattia ja paprikaa ruisleivän välissä. Muut vaunussa ostivat korvapuusteja ja pääsivät halvemmalla.

Podcast päättyi puolimatkassa Kalevaan. Lopun matkaa kävelin SMG:n, Sorsakosken, Blondien ja Nina Hagenin kanssa. Wir standen auf'm Rummel in Treptow, lauloi Nina, ei yhtä hunajaisesti kuin Debbie Denis'n, mutta eri tavalla säväyttävästi.

Pitkä päivä, kolme ottelua, välissä noutopöydästä salaattia, toista salaattia, porsaanpihvi, riisiä, kalkkunaa, leipää ja pieni kylmä olut. Ääniraitana kaksi kiekkolegendaa ja kolme menestyvää salibandyvalmentajaa, joista yksi olisi parin tunnin päästä melkein sanaton pettymyksestä ja yksi pystyisi kultamitali kaulassa kimmeltäen vain vaivoin pidättelemään tyytyväisyyttään.

Päätteeksi väsytti, moottoritiellä torkahtelin näkemään mikrounia, mutta onneksi vain pelkäääjän paikalla. Perillä Tottijärven kartanolla tuoksuivat jo uunista pekonikiusaus ja porkkanat, painikkeeksi isännän leipomaa rukiista sekä punaista mummonmehua. Kolmen tunnin saunomisen, parin oluen, makkaran ja viskisiivusta kieltäytymisen jälkeen saapui uni napakalla laverilla sekunneissa.

Sunnuntaiaamun hämärässä loistivat Näsinneulan valot. IC86 Jyväskylästä Helsinkiin lipui laituriin neljä jo 20 minuuttia ennen lähtöaikaa. Pasilassa ulos Tappara-takkisen miehen perässä. Itämaisen näköinen neitonen korkeissa koroissaan keinahteli samaan 7B:hen, jolla jatkoin Saharaan.

Pimeän tultua äänestysreissu Hankenille, itseä innostavan ehdokkaan puuttuessa jouduin poikkeuksellisesti epäröimään vielä kopissa.

Tenavien pulkkaillessa oli hyvä hetki käyttää runsas tunti auton kaivamiseen lumesta, jota oli aurattu kumpaankin kylkeen metrin verran. Aamulla tuntee lapioineensa, tietää jo nyt.

Taivallahdessa uittivat kuulemma kasakat hevosia

Lumihiutaleiden tulviessa kasvoille tulee jostain syystä mieleen se kohta, jossa Eccu Widing lähtee viimeisen kerran hiihtämään, Taivallahdessa meren jäälle ja siitä ulommas.

Toisella, hitaammalla, lukukerralla Missä kuljimme kerran vielä paranee. Kaipa se toisto on tarkoituksella tehty, että nuori Eccu aikanaan lähtee samasta kohdasta hiihtomatkalle, jonka jälkeen hän ei enää toivu ehjäksi ihmiseksi, ja sitten ympyrä sulkeutuu samalla tavoin.

Miten eri tavoin sota rikkoo Ecun ja Cedin.

Moni kuolee kirjassa, mutta jostain syystä eniten kirpaisi nyt Allun keuhkotautiin riutuvan pikkusiskon kohtalo. Sitäkin kautta rikkaiden ja köyhien ero alleviivautuu. Ja sitten ovat Enok, Allu ja muut voimaa ja energiaa uhkuvat, joilla ei kuitenkaan ole väyliä ylöspäin. Verrattuna Ivariin ja muihin heikkoihin sivistyneistön jäseniin, joilla kuitenkin on turvaverkkonsa ja kontaktinsa selviytyä aina jotenkin. Vaikka on Enokilla ja Allullakin janonsa ja levottomuutensa, pirtunsa ja kevytkenkäiset naisensa. Olisivatko he voineet lukea itsensä pidemmälle?

Olen näkevinäni Ivarissa jotain samaa kuin Riku Bexarissa. Vai onko kaikissa Westön kirjoissa tarkkaileva pohdiskelija, joka jotenkin pyörii paikallaan määrätietoisempien ja häikäilemättömämpien löytäessä paikkansa ja joukkonsa, rouhiessa kohti menestystä?

Takapenkin nurkassa

Satoja kilometriä lumista Suomea on kaunis vaikkei kovin vaihteleva näky. Samalla voi seurata salibandyn illan otteluiden etenemistä Twitteristä, Teksti-TV:n sivuilta ja tällä kertaa myös Radio Vegasta.

Sen yhden sukukirjan mukaan asui tunnetuista esi-isistäni ammoisin näillä kulmilla, muistin Juvan ABC:llä, jonka uumeniin olisi voinut eksyä. ABC-konseptia kuuluu tietääkseni paheksua. Osuusliikeketjujen ylivahvan aseman ja tonttijaot tajuan, mutta miksi nuo noutopöytä ja salaattivalikoimat ovat huonompi asia kuin vanhan ajan pikkuhuoltsikoiden kuivat juustosämpylät? Missaan nyt jotakin.

Jossain kohdin oli rata lähellä maantietä, ja samaan suuntaan kiitänyt Pendolino vilisi ohi, lujaa.

Helsingissä jo pimeää.

Hetkellinen oivallus

Karhu-baarin karaokessa
ihmisten kasvot kirkastuvat
ja volyymi nousee
kun joukko yhtyy kertosäkeeseen

Suomen niemellä, Suomen kielellä
Äijät huutaa lailla perkeleen
Ja kun Suomi pelaa lätkää
Se iskee joka jätkään
Kaljaa koneeseen ja Ukkometsoon

Ohikiitävän hetken luulen tajuavani,
mikä Haavistoa äänestäviä pelottaa.
Kymmenessä sekunnissa tunne haipuu.

Pendolino pyryssä

Pyykkien viikkaus. Vessan pesu. Kuvien konvertointi ja toimittaminen jonnekin päin Ranskaa. Niinpä olin puoli tuntia ennen junan lähtöaikaa vielä kotona. Jäivät matkalukemiset, jäi puolet vaatteista.

Rautatieasemalla oli Junamaatin käyttölogiikka muuttunut, mutta muutaman jäätymisen jälkeen se humisi kouraani vihreänsävyisen lipun. Kioskista vielä kainaloon Suomen Kuvalehti, väistyvä presidentti kannessaan. Juna aika lailla täyttyi.

Ikkunapaikan vaaleantyylikäs businessnainen asetteli paikoilleen kivennäisvetensä, karkkipussinsa, käsilaukkunsa, syventyi kirjaansa. Minä käytäväpaikan kirjaton yritin lukea lehteäni hitaasti, sitten verkon kuulumisia puhelimella. Nousin ja kaivoin repun taskusta läppärin.

VR:n junaverkko toimi, enimmän aikaa. Ihan kuin businessnaisen soittoäänenä olisi ollut Let's play hockey, vaikkei se oikea versio.

Käytävän toisella puolen tyttönen kuului saavan ohjeet puhelimitse ja kertoi sitten konnarille, että koululainen ja eläkeläinen Kouvolaan. Mummi tuntui puhuvan vain venättä, kaivoi lompakostaan rahan. Joutuivat paikkaliputtomina kohta taas siirtymään, minä valmistauduin nousemaan ja tarjoamaan paikkaani, jos babushka näyttäisi jäävän ilman. Ei sentään jäänyt. Toisaalla vaunussa nainen yritti ymmärtää puhelimeensa tulleen matkalipun toimintaa. Vastapäinen mies auttoi.

Kouvolaa lähestyttäessä kuulutettiin, että pohjoisempana on ajolanka pudonnut ja rata poikki, myöhästyisimme puoli tuntia. Kouvolassa tungeksi junan väkeä täyteen. Edellisten junien eloonjääneet, tiivistäisi R myöhemmin. Odotin Kouvolassa kolme ja puoli tuntia, kuului varusmies kertovan jollekin. Aikanaan matka jatkui, toiseen suuntaan, mitä aina tenavana ihmettelin.

Pimeä laskeutui. Mäntyharju. Mikkeli. Pieksämäki. Haukivuori. Suonenjoki. Läppäri varoitteli akusta yhä tiheämmin ja pimeni kesken blogin lukemisen. Tungin sen reppuun. Väki alkoi nousta ja kiskoa takkejaan ylle jo hyvissä ajoin ennen Kuopiota.

Tutuntutun asemalaiturin tungos. Kaakelikäytävä.

Ulkona pyrytti. Onko kukaan menossa samaan suuntaan, kyseli nainen ihmisiltä. Me, vastasimme, ja odottavaan kyytiimme mahtui mukaan. Pääjoukko poimi K-marketin hyllyiltä evästä ja kuski samaan aikaan Mäkkäristä pussillisen purilaisia.

Kallansillat.

Juankoski 20, luki sitten kyltissä, mutta me käännyimme siihen toiseen suuntaan.

Perillä kuuma sauna ja kylmä olut. Ei huvittanut lähteä enää pyryyn ja tuuleen.

Epäsuhta

Jotenkin tuo (vanhojen?) medioiden vaali-intoilu tuntuu kuuluvan siihen aikaan kun pressa tarkoitti Kekkosta ja pressalla oli valtaa.

Tavoitteeni selvitä prosessi läpi katsomatta yhtään "vaalikeskustelua" tuntuu onnistuvan. Nyt enää loppusuora tiukasti sivuille vilkuilematta.

Pitäisi enää keksiä, ketä äänestää.

Aamun sana

Mitä tarkottaa nöyrtyminen, kysyi lähtöä kouluun tekevä.

Vastausta sanoiksi sovitellessaan sai isä aamuaivoille voimistelua.

Sana hybris ei olisi tässä selventänyt asiaa.

Kamppiin

Väärä ääni

Jotain on vialla kun tammikuisena aamuna havahtuu ikkunalaudan peltiin napsuviin vesipisaroihin.

Ulkona talvimaisema oli muuttunut sateeseen unohdetuksi kermakakuksi. Ei ihan, sillä siitä puuttuu ruskea kura, jota autot roiskivat sohjossa kahlaavien kulkijoiden kintuille. Ja kaiken tämän kuorruttivat oranssinkellanruskeat katuvalot.

Aamun lehti omistautui aukeaman verran Guggenheim-kiimalle, ja ensivaikutelmani on kykenemättömyys käsittää. Ne TV-ruudussa vakavina Helsingin talousahdinkoa huokailevat poliitikot vakuuttavat nyt naama leveässä hymyssä, että halpaa on eikä juuri mistään pois.

Päivän spämmi

Onneksi olkon Helsinki! Olemme valinnet Teidän SUPER suositun Guggenheim museon paikka! Siirto 140 milj. tililleme ja voitte lunasta voitto!

@TuomasEnbuske Twitterissä

Parahultainen

Töölö tiistaina 10. tammikuuta:

Pakkasta, muttei liikaa.

Lunta, muttei liikaa.

Ikään kuin tuttu historiallinen henkilö

Pyrysen jälkeinen aamu

Kevätlukukauden aloitusaamu ja arki taas.

Ulkona lumisen maiseman vaimennetut äänet. Ajoradalla autot luistelivat huojuen. Tulehan jo, lastenvaunuja työntävä nainen huikkasi iloisesti avaruuspukuiselle tenavalle, joka hyppäsi hihkuen mahalleen kadunkulman lumikasaan.

Siinä, missä silloin joskus lukivat Cinema ja SAUNA - BAD, oli kiinteistöpalvelun uudenkarhea auto kurvattu kiireessä jalkakäytävälle poikittain. Kaksi hahmoa uudenkarheissa kiinteistöpalvelun haalareissaan raaputteli kiireisesti  lunta kasoiksi uudenkarheilla lumilapioillaan.

Epäilemättä listan seuraava kiinteistö jossain päin Helsinkiä odotti jo.

Silloin joskus oli näillä taloilla omat talonmiehet, jotka lapioivat, harjasivat, kilkuttivat irti jäät. Meidän asui pohjakerroksen pihanpuoleisessa huoneistossa, ärähti joskus ikkunasta, jonka ruutuun pihalätkän tennispallo juuri oli kumahtanut.

Nykyään ei ehtisi talonmies Pikkarainen vaihtaa kuulumisia Pekan ja Pätkän kanssa. Tehokkuuden lisääntyminen ei silti ole vain paha asia.

Palatessa jääkiteet rapsahtelivat törmätessään poskensyrjään.

Impressioita kahdelta vuodelta

Nelostien pimeys, auton valoissa kohti syöksyvät räntäleet. Rekan kasvavat valot ja sivuuttamishetken ulahtava ääni. Tuulilasinpyyhkijän hypnoottinen rytmi. Huoltsikalta kanisteri sinertävää lasinpesunestettä, pankille, kiitos, pakollinen väsynyt kommentti perjantaipullosta.

Vuoden vaihtuminen, rytmikkäästi välkkyvä ja paukkuva taivaanranta. Linkosuon ruissipsi, sipaisu ruohosipulituorejuustoa ja viinirypäle. Vuoden ensimmäinen päivä ja lumen japanilaiseksi piirrokseksi satama mustavalkoinen maisema. Koira pyrkimässä joenreunan hentoiselle jäälle, virran kuljettama pintahyhmä.

Kömpiminen lämpimien täkkien alle kohmeesta heräilevässä mökissä, ilman viileys ulkopuolelle jääneiden käsien ja kasvojen iholla. Yöllä paluu ulkohuusista ja pysähtyminen portaille. Taivaalta ääneti laskeutuva pehmeä lumisade, joka tuntuu valaisevan itsensä.

Jollei jossain illan ja aamun välillä saa unta, voi alle neljällä eurolla klikkailla iPadiinsa Stephen Fryn muistelmat, yhdet niistä. Riittää sitten ihmettelemistä.