torstai 26. tammikuuta 2012

Ostamisen oletettu vaikeus

E-kirjan vaisu kysyntä onkin yllättänyt kustannusalan, Maikkarin uutiset kertovat. Sähkökirjoja myydään yleensä korkeintaan kymmeniä kappaleita, toisinaan vain kolme.

Itse olen ostanut  jo moniaita sähköisiä kirjoja ja ollut tyytyväinen niiden edullisuuteen ja ostamisen helppouteen.

Tosin olen ostanut ne kaikki Applen iBookstoresta, ja kaikki ostamani kirjat ovat olleet englanninkielisiä. Siellä myynnissä olevat suomenkieliset teokset ovat silmiinpistävän kalliita, ja suomalaisiin sähköisiä kirjoja myyviin verkkokauppoihin en ole uskaltanut edes yrittää. Lukemani arviot sekalaisista formaateista, ostamisen vaikeudesta ja kopiosuojauksista ovat pitäneet loitolla.

Hinnan suhteessa kielialueen kokoon ymmärrän, mutta olisikohan muille ongelmille tehtävissä jotain? Edellyttäen, että suomalaiset kustantajat oikeasti haluavat myydä muitakin kuin painettuja kirjoja, mistä en ole lainkaan varma.

2 kommenttia:

jeejee kirjoitti...

Amen.

Vanha konsti näyttää hyvältä kun uusia keinoja kokeillaan tahallaan huonosti.

Mika kirjoitti...

Osaltaan kyse lienee myös perinteisen käyttöliittymän näppäryydestä.

Mutta eihän näin takkuinen alku uudelle voi olla kuin tahallista.