Vuoden vaihtuminen, rytmikkäästi välkkyvä ja paukkuva taivaanranta. Linkosuon ruissipsi, sipaisu ruohosipulituorejuustoa ja viinirypäle. Vuoden ensimmäinen päivä ja lumen japanilaiseksi piirrokseksi satama mustavalkoinen maisema. Koira pyrkimässä joenreunan hentoiselle jäälle, virran kuljettama pintahyhmä.
Kömpiminen lämpimien täkkien alle kohmeesta heräilevässä mökissä, ilman viileys ulkopuolelle jääneiden käsien ja kasvojen iholla. Yöllä paluu ulkohuusista ja pysähtyminen portaille. Taivaalta ääneti laskeutuva pehmeä lumisade, joka tuntuu valaisevan itsensä.Jollei jossain illan ja aamun välillä saa unta, voi alle neljällä eurolla klikkailla iPadiinsa Stephen Fryn muistelmat, yhdet niistä. Riittää sitten ihmettelemistä.
2 kommenttia:
löysin fryn ensimmäisen kerran yhdestä radio-ohjelmasta. se oli joku juttu, jossa hän vei kuuntelijat päämäärältään hämärälle junamatkalle halki englannin.
ohjelmassa puhuttiin aika paljon englannin rautateiden historiasta, mutta junia tärkeämpiä olivat niiden matkustajat. heissä tärkeintä oli kaksi piirrettä: yhteiskuntaluokkaa ilmaiseva puhetapa ja hienoinen erikoisuus.
erikoisuudesta, peribrittiläisestä eksentrisyydestä kävi mies, jonka elämäntehtävä oli ostaa vanhoja elokuvateattereita ja ottaa ne uudestaan käyttöön.
luokkarajojen tiukkuus ja niiden ulkopuolelle murtautuneiden hyväksyminen, siinä ne vastavoimat, jotka yhdistivät dokumentin muuten eriparisia aineksia. tuo paradoksi ja siihen liittyvä huumori on mielestäni brittiläisyydelle ominaista.
ps. hieno tuo sinun impressiotekstisi.
Nöyrimmin kiitän.
Brittiläisyyden mittaamaton mielenkiintoisuus. Ja tietenkin brittihuumorin ylivertaisuus.
Ei voi kuin ihailla.
Jo tuo yksikin Fryn kirja antaa paljon pureskeltavaa monesta asiasta. Toivottavasti ehdin palata aiheeseen.
Lähetä kommentti