Ensimmäiset kokeilumerkinnät syntyivät Stephen Fryn muisteloon The Fry Chronicles.Erityisen mielenkiintoinen on kautta kirjan kulkeva kuvaus teatteriuran alkamisesta Cambridgessa eikä missään teatterialan oppilaitoksessa. Aiheeesta innostuneet eri alojen opiskelijat hakeutuvat pitkät perinteet omaaviin näytelmäkerhoihin, jotka rakentavat produktionsa itse, ja oppi siirtyy vanhemmilta opiskelijasukupolvilta uusille. Saadapa olla ollut hengailemassa liepeillä ihastumassa Emma Thompsoniin, mutta muutenkin joukossa vilisee sittemmin isompiin kuvioihin päätyneitä nimiä, muitakin kuin Hugh Laurie. Erikseen Fry pohtii cambridgelaisen ja oxfordlaisen huumorin eroja.
Mutta siis tuo, kuinka vapaamuotoisesti, epämuodollisesti ja ainakin näennäisen ohjaamattomasti syntyy laatua.
Sama ilmiö kuin 30- ja 40-lukujen sotateollisuutta ja tiedettä käsittelevässä R.V. Jonesin kirjassa Most secret war. Siellä brittien yliopistomaailman, old chap -verkoston ja eksentristen persoonallisuuksien varassa pyörivät piirit tuottivat tiedemiehiä ja keksintöjä, jotka kilpailivat tasapäisesti Saksan hierarkisesti johdetun tiedeapparaatin kanssa. Saksalaiset olivat edellä viimeistelyssä ja laaduntarkkailussa mutta britit luovuudessa, Jones antoi ymmärtää.
Brittiläinen tapa tehdä?
Ja vallitseeko Suomen koululaitoksessa, urheilussa, teatterissa ja niin edelleen DDR:läinen tapa?
2 kommenttia:
katsoin viime yönä yhtä harold pinter-klassikkoa. se muistutti aika paljon stephen fryn älykästä ajatusmaailmaa.
tosin siinä missä fry on ystävällinen, kiltti ja säyseä, on pinterin englantilaisen yläluokan kuvaus todella murhaava, ja sen päivät tässä näytelmässä luetut.
herrasväki on kokoontunut kutsuille niitä näitä juoruilemaan. paikalle on tultu salaperäisten katusulkujen ja poliisvartioiden läpi. yksi ei ole tullut ollenkaan, jimmy. mitähän hänelle on tapahtunut. onko hän ehkä kuollut? no, ei silläkään väliä, kun meillä on hyvin. kutsut ovat niin erinomaiset, ihmiset niin suurenmoisia ja puheenaiheet keskeisiä.
keskeistä ovat kerhot ja klubit. niissä on se oikea elämä, muulta maailmalta eristyksissä, golf- tai tenniskentillä, uima-altaissa, baareissa viileiden drinkkien äääressä. hienoa. otetaan sen kunniaksi lisää samppanjaa.
talon ulko-ovi on jäänyt auki ja aukenee illan mittaan levälleen. tuleeko sieltä joku ja jos, niin kuka?
näytelmä on pienten dialogikatkelmien rapsodia, taitavasti näytelty puolituntinen eikä se jätä kiveä kiven päälle, ei yläluokkaisen pinnallisuuden, ei pinnan alla asuvan vihankaan suhteen.
Aika vähällä kuvailevalla tekstillä saat nostatettua selkeän jännitteen.
Fryhan tosiaan kertoi myös kerhojen eksklusiivisuudesta ja hierarkiasta, puolivahingossa eliittiin otetun ihmisen puolisyyllisellä ihmetyksellä.
Itselleni tulee aina ensimmäisenä mieleen Sherlock Holmesin veli Mycroft klubilla laiskanlinnassaan, sanomalehden takana.
Lähetä kommentti