perjantai 31. tammikuuta 2014

Keskeneräisiä ajatuksia osa n

Saska Saarikoski ruoski HS-kolumnissaan valtion vanhanaikaiselle rahapulassa kiihtynyttä vimmaa yrittää säädellä suomalaisten juomista muun muassa alkoholiveron korotuksilla.

Aloin heti selailla verkosta Viron-matkoja. Tuskin olin ainoa.

Olen varma, että Viron viinarallista osa on protestihenkeä viranomaisten ylimielisyyttä vastaan.

Suomessa on totuttu siihen, että ylemmät tahot päättävät, mikä on kaikille parasta.


Sen kaksi saunaolutta kuukaudessa siemailevana nykysuomalaisena olen tietenkin samaa mieltä. Miksi meitä sivistyneitä lipittäjiä holhotaan samalla logiikalla kuin taas kerran ojaan sammunutta Turmiolan Tommia?

Samalla nousi kuitenkin mieleen kysymys, ärtyykö Saarikoski yhtä lailla muista valmisteveroista ja verotuksen muista kuin puhtaasti fiskaalisista tavoitteista. Autovero, polttoainevero, makeisvero, energiaverot.

Mielen syövereistä nousee (todennäköisesti täysin väärä) stereotyyppi Käpylässä asuvasta punavihertävästä Hesarin toimittajasta, joka paheksuu autoilua ja muita oikeaoppisen pahoja asioita mutta loukkaantuu, jos iltapunkun saantia rajoitetaan.

Mikä olisi Kauhavalla jenkkiautoja rakentelevan absolutistin näkökulma verotukseen?

Ei kommentteja: