Yö jää lyhyeksi kun ensin juilinta piehtaroituttaa aamukuuteen ja sitten remontoiva naapuri aloittaa täryporaamisen kahdeksalta. Mutta monella on huonomminkin.
Hiljaisia tunteja elävöittämässä Deutschland 83:n viides osa edellisin huomioin. Kovin paljon tapahtuu ja 80-luvussa on jotain kylmää ja kovaa niin kuin siinä olikin. Mutta katsomisen arvoinen silti.
Ja Netflixissä kuuluisan oikeudenkäynnin televisioimisesta kertova The Eichmann Show. Mielenkiintoinen aihe, mutta kuten Guardian arviossaan näkyy todenneen:
Perhaps it would have been better to choose between documenting and
dramatising the trial or the televising of it. As it was, The Eichmann
Show fell between two stools. It did full justice neither to the trial
nor the achievement of Fruchtman and Hurwitz in beginning to turn the
tide of denial back in favour of the truth.
Mutta nuori Israel mielenkiintoinen miljöö. Ja maininta, että ihmiset eivät pian sodan jälkeen halunneet kuulla kauheuksista. Voin oikeastaan kuvitella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Tykkään pään nollaavista saksalaissarjoista, koska niissä ei yleensä ole tarpeettomia ihmissuhdekiemuroita. Tämä kasikolmonen on vähän erilainen, mutta pohjimmiltaan sekin saksalaista peruskamaa. Goodbye Lenin oli pikkuhauska, koska joskus tulin tutustuneeksi melko paljonkin itäsaksalaiseen maailmanmenoon.
Goodbye Lenin onkin näkemättä eikä taida edes löytyä verkkolähteistä.
Saksan historia etenkin 30-90-luvuilta ja etenkin itäpuolelta kiinnostaa jostain syystä. Vielä en silti ole käynyt kahlaamaan Heimatia Yle Areenasta.
Fassbinder; Berlin Alexanderplatz on historiankatsaus parhaimmillaan. Tatort-poliisisarja on taas krimiä parhaimmillaan.
Jännää muuten ettei tässä Deutschland 83-sarjassa mainita ollenkaan Rote Armee Fraktion-terroristijärjestöä.
//Eija
Onneksi on edes Baader Meinhof Komplex.
Aikanaan Vanha kettu oli kova juttu. Samannimistä krouvia Helsingissä kutsuimme siis tuttavallisesti nimellä Köster. Siitäkin noin 30 vuotta.
Lähetä kommentti