Lauantaina rehvakkaasti aktiivipäivä: juniorin peli maan kakkosia vastaan Talin hallissa ja loppupäivä ja -ilta Tapiolassa salibandya ihmettelemässä. Visiitti maailmaan teki mielelle hyvää kuuden viikon kotona hautomisen jälkeen.
Takaisku: hermon päälle kävi, mutta onhan yöuni kumminkin yliarvostettua. Makuulla ei mitenkään päin eikä muslimin rukousasentokaan nyt helpottanut. Istuallaan vain, ja jossain vaiheessa torkahdin lattialla buddhaksi, joka nojaa päätään polviin nojaaviin käsiin. Aamuyöstä hetki jo muslimina.
Onneksi on Netflix. Johon näkyi saapuneen Battle of Britain. Ja nykyään World of Tanks myös PlayStationille...
Naisten lähdettyä luistelukisoihin aamun parhaat unet yliopistoajoilta tutulla lukusalimenetelmällä. Pöydän ääressä istuen pää käsien varaan pöydälle, ja vot.
Oli helppo päättää hoitaa sunnuntain pelit etänä ruudusta katsellen.
Blogi sairaskertomuksena voi olla tylsä juttu, mutta päiväkirjasellaisen ikään kuin kuuluukin peilata vastaan tulevia tapahtumia, joten.
Vaikka eihän nykymaailmassa pitäisi vaivojaan tai heikkouttaan tunnustaa. On oltava terve, vahva ja dynaaminen pysyäkseen mukana kisassa.
4 kommenttia:
mika
lisää vain näitä päiväkirjanomaisia epikriisejä. yksilön - ja kansojenkin - kohtalona kun on lopulta aina sairaskertomus. ja sinullahan on sitäpaitsi selviytymistarinan näkökulma. ja hei, synttärit ja toista sataa onnittelijaa. kadehdin; minulla on onnitteluna yleensä yksi väkisin kääkäisty paljon onnea.
meri
Näitä olkoon siis luvassa lisää.
Kyllä sosiaalisella medialla on puolensa, etenkin meille puoliujoille. Pari sanaa tekstiä tai kuva ovat helpompia kuin soitto tai kohtaaminen naamakkain.
Jep, kirjoita vain lisää. Näitä lukee toisaalta kiitollisena siitä että on toistaiseksi päässyt vähällä ja toisaalta kauhistuneena siitä mitä voi olla edessä. Sitä paitsi asuin niillä kulmilla (kuvista päätellen!) 15 vuotta. Alun perin rupesin lueskelemaan sen vuoksi.
Ja onhan poteminenkin yhdenlainen projekti. Kuulemma projektiblogit ovat toimiva kirjoittamisen alalaji.
Lähetä kommentti