Ylellä pyörivä dokumenttisarja Vietnamin sodasta saattaa hyvinkin olla mielenkiintoisin aiheesta näkemäni. Runsas materiaali, LBJ:n ja neuvonantajiensa neuvottomuudesta kertovat äänitallenteet ja tietenkin yksilöiden tarinat. Etenkin "vastapuolelta", jota en ole ennen päässyt juurikaan kuulemaan.
Jenkkien puolelta se tarina omiin asemiin osuneesta napalmpommituksesta ja sotakirjeenvaihtajasta yrittämässä nostaa palanutta ja käsiin murenevaa mutta vielä hetken elävää sotilasta oli ennalta tuttu.
Ja sitten tämä jaksosta toiseen kypsytelty innolla sotaan halunneen nuorukaisen tarina. Loppu oli tietysti alusta asti arvattavissa, mutta nyt jo vanhan äidin sekä siskon muistelu kotitaloa kasvot vakavina lähestyneistä papista ja sotilaasta silti...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mika
olen nyt kolmannessa osassa, jossa sodan raadollisuus näytetään sekä siviilien että sotilaiden kautta ja homman televisiosotamaisuus käy hienosti ilmi. olen kovasti mieltynyt siihen tapaan, jolla arkistomateriaalia hyödynnetään. ja haastateltujen kertoma on huikean kolkkoa faktaa.
ehkä tämä on vain dilentatin mutua, mutta silti tuntuu kuin sotien julkisuuskuvan hallinta olisi muuttunut hurjasti vietnamin sodan jälkeen. vietnamiin verrattuna nykyajan sotien julkisuuskuva on hyvin siloteltu.
meri
Kyllä, jenkit taisivat ottaa Vietnamista sen verran opiksi, ettei mediaa enää myöhemmissä sodissa ole päästetty liikkumaan vapaasti ja kertomaan kiusallisia asioita.
Ääripäänään kun Irakista näytettiin välähdyksiä vihreässä ruudussa ja ilmoitettiin niiden olevan täsmäpommmituksia. Tai kun Irakilla kuulemma ihan varmasti oli joukkotuhoaseita.
Yksi hyvä kirja aiheesta oli Phillip Knightleyn The first casualty.
Lähetä kommentti