Per Vers, runoilijan jalanjäljillä

Taas määränpään tunnen lähenevän

sinne vie valtatie yhdeksän

Punaisissa Onnibuseissa näkee elämää. Arvelin myös Jyväskylän ja Kuopion väliset maisemat näkemisen arvoisiksi, joten satsasin kaksi ekstraeuroa yläkerran eturivin istuimeen, kun tilaa kerrankin oli. Ensin tosin oli selviydyttävä varaamallani paikalla istuneesta naisesta, joka halusi tietää, eikö tämä 59 ole ykkönen ja olenko varannut kaksi paikkaa ja haluanko tosiaan istua tässä. No halusin.

Ennen Lievestuoreen liittymää satoi tuulilasin täyteen pisaroita, ja Hankasalmella odotti kiertotie taajaman kautta. Mutta kaikkiaan maisemat vastasivat odotuksia. Sitten erottuikin jo Puijon torni.

Oh, boy

Kuopio tanssii ja soi

Tunnin layoverin Kuopiossa voi käyttää nostamalla torinreunalta varuiksi käteistä, kurkkaamalla suosikkielokuvani Arvottomien keskeisen kuvauspaikan eli entisen Kaupunginhotellin ja ihmettelemällä melkein valmista massiivista uutta matkakeskusta. Ja olisi esi-isieni ja -äitieni kaupungissa näköjään kaikenlaista nähtävää ainakin kokonaiseksi kauniiksi kesäpäiväksi.

Niin usein olen matkoihini kävellyt 

ja melkein yhtä usein takaisin tullut

taas sinne päin matkalla olen  nyt 

tulkaa vastaan oi ystävät hullut

Kai Seppo teki kepposen ja käy tamtam

Juankoski, here I come

Matka Kuopiosta perille maksoi 6,80 euroa ja pankkikortti kävi. Ja Juankosken torilla odotti kaksi Leskistä, joista vain toinen oli näköispatsas. Juomaksi ei tamtamia vaan marketista pakki Vichyä sekä muuta tarpeellista.

Talon ulkoeteisen oven sisäpuolelle on kuulemma vaihdettu vaakatasossa oleva kahva jo toistakymmentä vuotta sitten, mutta ovea sulkiessani hamuilin yhä vain vaistomaisesti pystysellaista. Niin syvällä ovat lapsuudessa lihasmuistiin tallentuneet liikkeet.

Se sauna, jota ilman kesä ei ole ihan oikea kesä. Ja saunaranta, jossa natiaisena opettelin uimaan. Nyt tosin riittivät pulahdukset, sen verran vilpoiselta vesi tuntui. 

Siinä missä melusivat Keski-Suomessa kurjet ja avoimen ikkunan takana pitkin yötä narissut ruisrääkkä, herätteli Savossa järveltä aitan takaa kuikka. Ja usvainen järvi aamuviideltä auringossa on vallan melkoinen näky.

Harmaankolean lauantain jälkeen palasi sunnuntaiksi kesä, ja kelpasi maata mahallaan laiturilla ihmettelemässä kellanruskeassa vedessä lipuvia ahvenia ja pinnalla liitäviä vesimittareita. 

Tango Iloharjulla soi

tango juhlatunnelman loi

Hautausmaakierros niin Kaavin kuin Juankoskenkin kirkkomailla, koukkaus legendaarisen Iloharjun kautta ja valimomuseon mailla jäätelökahvit ja käsityötaidon ihmettelyä. Metsäkoneen polttoaineletkun vaihtoon ei kaupunkilaisia vaadittu osallistumaan.

Turistia suosi sää maanantainakin. Ennen Helsingin-InterCityyn nousua vielä lounas Rossossa ja Hanna Partasen myymälästä tuomisiksi ahvenkukko. Hinnoissaan ovat näköjään tekopaikoillaankin.

Junan sähköongelmat pitivät ravintolavaunun ja ilmastoinnin kiinni Suonenjoelle saakka. Hiki ehti tulla. Torkahtelin.

Mikkeli. Mäntyharju. Kouvola. Lahti.

Helsinki ja pyykit ulkoa narulta.

Kivisalmen kievari

Sumiaisista itäkoilliseen oli pitkiä pätkiä sorateitä, siellä täällä yksinäisiä tilatien liittymiä. Täälläkin ihmisiä asuu. Konnevesi, Istunmäki.

Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajalla kiitetty Kivisalmen Kievari. Tai vähän kuin iso rantakioski, johon kesänviettäjät näköjään saapuivat veneillä illalliselle ja iltaa istumaan. Toinen toistaan muskelimpia veneitä rannasta lähti.

Puntarointi pekoni- ja aurajuustopurilaisen välillä päätyi jälkimmäisen voittoon. Uskallan suositella. Karhun vehnäolut pieni pettymys.

Vielä poikkeama sillan toiselle, Savon puolelle. Seudulle sodan aikaan pudonneiden lentokoneiden muistomerkki ja komea maisema.

Takaisin kesäyöksi hämärtyvää iltaa myöten.

Alavilla peltoaukeilla ajelehti jo usva. 

Hetki hidasta elämää

Tuulen leppeä suhina puissa, nelostien kaukainen kohina. Laitumella laukkaamaan innostuneen hevosen kavioiden jyminä.

Lupiinit ja päivänkakkarat tienvarren heinikossa, pellon takana päilyvä Keitele.

Kurjen rääkäisy kuin suoraan Arvottomista. Siinä on syksyä, jota ei tähän nyt lainkaan kaipaisi.

Iltapäiväksi on luvattu sadetta.

Jäähyväiset

Jotenkin vasta muun saattoväen vakavien ja itkettyneiden kasvojen näkeminen Temppeliaukion kirkon edessä vahvisti, että totta se on. Kukaan ei soittaisi ja sanoisi, että ei vaiskaan. Paljon halauksia ja kyyneliä pilvipoutaisen lämpöisessä heinäkuun tiistaissa.

Minä voin ottaa sen kääreen, lausui eteisessä ystävällinen vahtimestaritar, kun kuorin oman valkoisen ruusuni esiin ennen penkkiin käymistä.

Jotenkin aavemaista, että E:n kohtalokas sairauskohtaus oli iskenyt vain puolitoista tuntia sen jälkeen, kun itse olin iltakävelylläni poikennut V:n haudalla ja julkaissut kuvankin. Ja että sillä samalla kävelyllä olin ollut näkevinäni korttelin päässä edelläni E:n ja puolisonsa ajatellen, etten nyt tässä käy juoksemaan kiinni kun on kiire kotiin.

"Meille lensi eilen sisään kaksi lintua", T kuiskasi kirkon penkissä. "Jotka mitään sotkematta vain hetken katselivat ennen kuin häipyivät. Ihan hullua, mutta ajattelin, että V ja E siinä kävivät tervehtimässä."

Osa väestä lausui muutaman sanasen omat ruusunsa katafalkille laskiessaan. Itse pystyin vain nieleskelemään ja sipaisemaan kädellä arkun puupintaa. Tikanmäen Aamu lakeuksilla arkkua ulos kannettaessa jotenkin konkretisoi ajatuksen viimeisestä matkasta. Ja hetki, jonka autonkuljettaja antoi väen jättää hyvästejä ennen kuin sulki äänettömästi takaluukun ja auto lipui hiljaa liikkeelle Fredrikinkatua alas.

Muistotilaisuus Bottan juhlasalissa ja sitkeimpien jatkotuokio vieressä Urho's Pubissa. Lämpimiä puheita, muisteluita, musiikkia ja kuulumisten kertailua kahden sukupolven voimin. Kaverien nyt aikuiset lapset saattavat olla hämmästyttävän saman näköisiä ja oloisia kuin vanhempansa nuorina. 

Muistoja ja keskustelua elämän lyhyydestä. Tavallaan alkaa hahmottaa, mitä joku vanhus tarkoitti sanoessaan, että voisi jo kuolla kun kaikki ystävätkin ovat jo poissa. Heidän lähtiessään lähtee samalla pala palalta oma nuoruus. Ja ihmiset, jotka jakavat samat muistot, joku porukasta tiivisti osuvasti. Ihmiset, joille riittää, kun kysyy, muistatko, kun, ja he muistavat.

Ilta vielä itsen kokoilua kotona, seuraavana päivänä Onnibusilla takaisin Keski-Suomeen.

Viesti vastaajassa revisited

On vähemmän mukavia uutisia E:stä, kuului vastaajasta. E:stä, joka silloin viimeksi oli ollut viestin jättäjänä.

Jostain syystä ajattelin ensimmäiseksi sitä, kun joskus 1975 liidätettiin Adlonin talosta aamuöiselle Runeberginkadulle viitisenkymmentä huopakynin koristeltua paperilennokkia ja toki sitten marssittiin alas hakemaan ne pois. Pieni koristeline E:n huoneessa oli ja sellainen sininen pehmeä vaahtomuovinen "koripallo". Ja Freemanin LP, josta soivat Ajetaan tandemilla ja Kaksi lensi yli käenpesän. Ja siinä edellisessään, pienessä palvelijanhuoneessa keittiön takana, oma kori Coca-colaa, mikä meille muille oli hämmästyksen ja kateuden aihe.

E hauskuuttamassa porukkaa loirimaisilla kaatuiluilla, astumassa ulos luokan kaapista kesken tunnin päätyen tietysti rehtorin puhutteluun. Kuljettamassa kiekkoa talvisella ja pomputtamassa palloa tai lätkimässä pesistä kesäisellä Väiskillä. Samanlaiset Orbitin mustat muoviluistimet ja Uhlsportin fudispallot meillä taisi yhteen aikaan olla. Kolistelemassa sitä koulun ainokaista painonnostotankoa Tylyn jumppasalissa. Seisomakatsomossa IFK:n matseissa Jäähallissa. Marssimassa Brakulla pois HJK Kallion treeneistä valmentajan yritettyä tehdä pitkästä pojasta maalivahdin vastoin tämän tahtoa. Pelaamassa suvun kesäpaikassa helteisessä Kiilassa mökkisulkista, joka oli leikisti tennistä ja me Borg ja McEnroe. Lähdössä kesken jonkin hyvän hetken vahtimaan pikkuveljeä. Juomassa vielä vähän lisää Cokista. Puolustamassa 50-luvun melodista musaa silloinkin, kun meidän muiden mielestä vain Ramones ja Eput olivat kuuntelemisen arvoisia. Ostamassa kevätkuumalla välitunnilla kulmakaupasta Lipsin, jonka siitä palan haukatessani vahingossa katkaisin. Niillä aamuyön fillariretkillä Porvooseen tai Pusulaan, mopon satulassa, pihistämässä meille perheen baarikaapista tilkkaa viskiä tai Inca Piscoa, ensikännejä suunnittelemassa, yhteisessä ekassa kesätyöpaikassa Asemaravintolassa, autokoulun ekalla ajotunnilla krematorion luona, pelaamassa olohuoneessa aamuun asti marjapussia tai vapaatunnilla tyhjässä luokassa Unoa, vääntämässä porukalle Perhon opein paistia, valkosipuliperunoita ja herkkusienikastiketta H:n keittiössä, valkoisen Saab 900:n ratissa öisillä ajeluilla tuolla jossain, alokkaana Hyrylän sotkun pöydässä omaisten päivänä, soittamassa kitarallaan Crocodile Baria P:n firman kellarissa Kalevankadulla. Kasvoilla hajamielinen puoliksi jonnekin toiseen todellisuuteen siirtynyt ilme, joka kertoi, että nyt, tämä on se juttu. Salibandykaukalossa screeninä, johon vastustaja tömähti kuin betoniseinään tai sarjapelissä siinä Turun joenrannan hallissa rynnimässä epähuomiossa kentälle verkkaritakki vielä yllä.

Muistikuvia, yhtä aikaa kirkkaita ja selkeitä ja hämärtyviä, vääristyviä ja päällekkäin sekoittuvia kuin tuo kesän 1978 otos.

Ennen kaikkea keskustelut. Yökylässä Adlonin talossa, aitassa Kiilassa, vuokramökillä Savonrannassa. Kaiken maailman juttuja, ihan mitä vain matkalla ymmärtämään maailmaa ja elämää, kunnes joskus aamuyöllä hiljaisuus huoneen toiselta puolelta kertoi toisen nukahtaneen. Kävelyllä syysmyrskyisellä beachilla, autoajeluilla, krouvin pöydässä, aamuyöllä heidän keittiönsä pöydän ääressä Temppelikadulla, kun suurin osa juhlijoista oli jo lähtenyt ja juomatkin melkein lopussa, muilla mökkireissuilla. Ja joskus 70-luvulla vielä kirjoitettiin toisillemme kirjeitä kesän vietyä eri puolille maata.

Toivottavasti jokaisella olisi maailmassa se joku, joka on heti samalla aaltopituudella ja jonka kanssa voi puhua mistä vain ilman selittelyitä tai alustuksia pohjiksi.

Viime vuosinakin kun nähty harvemmin, huomannut toistuvasti ajattelevani, että tästä ja tästäpä pitää sitten joskus muistaa kertoa E:lle tai hankalissa asioissa miettiväni, mitä E tästä ajattelisi. Jossain takaraivossa ajatus, että kunhan tästä elämän kiireet rauhoittuvat, sitten joskus taas istutaan kaikessa rauhassa keskustelemassa kaikesta. Mutta sitten kohtalo tai elämä tai jokin muistuttaa, että hyviä asioita ei kannata lykätä. Aikaa ei ehkä enää olekaan.

Ihan vasta toissapäivänä se, kun E:n ja V:n kanssa oltiin Väiskillä laukomassa palloa ensimmäisen lukiopäivän aamuna ennen koulun alkua ja sitten istuttiin siinä rinteessä puiden alla juttelemassa.

Ei olisi voinut kuvitella tällaista päivää, että meistä kolmesta täällä olen enää minä kuuntelemassa kesäsateen ropinaa ja haistelemassa Töölön lehmusten heinäkuista tuoksua. Mutta ilman noita kahta ystävää olemassa nekään eivät enää kuulosta eivätkä tuoksu samalta.

Tyhjä, hiljainen maailma ja orpo olo.