Hellekesä 2021

Tänä kesänä sai tottua heräämään paita hiestä märkänä jopa ilman kuumetta tai liskojen yötä.

Monelle otti ennätysmäinen helleputki koville, mutta itse joudun myöntämään nauttineeni. Kuin muistojen kultaamat lapsuuden kesät, jolloin muka oli aina tällaista. Tai siis ne kauniit päivät tallentuneet selkeinä ja sateiset ja kylmät himmentyneet johonkin.

Luita hellivä lämpö, illaksi hiukan viilettyä sopivan mittainen fillarointi, jonka päälle pitkä lasillinen kylmää kivennäisvettä ja suihku. Tai parhaimmillaan maaseutuviikkoina tunnin kellunta juuri sopivan vilpoisessa Keiteleessä. Ja tuli sitä vesijuoksuakin ensi kertaa kokeiltua. Ihan hauskaa joskin ehkä hiukan yksitoikkoista.

Ja vastaan ennen kuin kysytään: Kyllä, tiedän, että kyse kuuluu olevan ilmastonmuutoksen antamasta varastetusta ilosta. Totta kai se ajatus kaihertaa.

Auringon kuumentaman asvaltin tuoksu

Sommarpanik 2021 eli tunne, että jokaisena kauniina päivänä on käytävä hiukan fillaroimassa, kun ne sadepäivät kuitenkin vaanivat kulman takana. Kauniita päiviä on onneksi kertynyt.

Vantaalla oli yksi nuori mies tuloillaan kolmion takaa syliin mutta niin hiljaisella vauhdilla, että molemminpuolinen jarrutus sai jatkokseen molemminpuoliset kysyvät katseet. Muutoin lähinnä liiankin höveleitä autoilijoita, jotka antavat pyöräilijän mennä ensin silloinkin kun ei tarvitsisi. Muutamien pyöräilijöiden ja etenkin sähköpotkulautailijoiden liikennekäyttäytyminen sen sijaan...

Enemmän vaivaavat joka puolelle nousseet tie- ja taloremonttityömaat, jotka työntävät epämukaville kiertoteille ja tekevät liikennejärjestelyistä epäselviä. Etenkin Itiksestä Otaniemeen ulottuvan pikaraitiotien rakennustyöt tuntuvat katkovan reittejä kaikkialla. Kantakaupungissa asumisen huono puoli on, että sotkettava vähintään viisi kilometriä ennen kuin pääsee selkeämmille väylille.

Maisemat ovat muuttuneetkin, mutta moni pätkä esimerkiksi Vihdintiellä kovin samanlainen kuin nuorena, kun niitä nyt jo edesmenneiden V:n ja E:n kanssa huristeltiin. Haikeilta takaumilta ei välty.

Muutoin kaikkein parasta ovat edelleen samat asiat kuin ennenkin: kesäillan tai -aamun valo, lintujen laulu ja kesän tuoksut: Alkuun ne tuomet ja syreenit, juhannuksen jälkeen Töölön ja Munkkiniemen kesän kypsyttämät lehmukset, ehkä maailman parhaalta tuoksuvat. Auringon kuumentama asvaltti tai jossain jopa tietyömaan tulikuuma piki, vastaleikattu nurmi, sateen kastelema Keskuspuisto, rantareiteillä merituulen levänvihreä aromi.

Hyviä elementtejä

Lämpötilat luimistelleet vielä kahdessa-kolmessatoista, mutta lähiseuduilla fillaroidessa kesän tuoksuja erottaa jo.

Leikattu nurmikko, auringon kuumentama asvaltti ja jopa levitystuore piki, vähän leväinen meri. Hesperian esplanadin poppeli. Jossain espoolaispihassa taidetaan grillata makkaraa, jossain pihviä. 

Ja tietysti tuomet ja syreenit. Onhan mellan hägg och syren vuoden parasta aikaa.

Idylliksi täydellistynyt kesä

Taannoisen takaisinheittotorstain mietteinä: Niitä kesiä ei oikeasti varmaan edes ollut kovin montaa, kun tädit, enot ja serkut kesälomalla joukolla vanhaan kotipaikkaan kokoontuivat, mutta jotenkin sellainen on mielessä idylliksi tiivistynyt. 

Majoittuminen aitanvinnille, aamu- ja iltalypsyt, savolaisvene, katiskat ja verkot, kotikaljasiemaus heinäpellolla, saunomiset ja järvessä pulikoinnit, kaikki yhdessä pitkän ruokapöydän ääressä isoisä tietenkin pöydän päässä. 

Pukeutumiskoodin ja jäykistelyn kaupunkiin jättäneiden aikuisten jutut ja me tenavat jaloissa pyörimässä. 

Aikaa loputtomiin ja aina kesähelle.

Kuva saattaisi olla kesältä 1968, joten ääniraidaksi matkaradioon sopisi sen vuoden hiteistä vaikka Dannyn Tuuliviiri, Tapani Kansan Päättyneet on päivät tai miksei Päivi Paunun Oi niitä aikoja.

Jotain samaa lienee Metsoloihin kirjoitetussa nostalgiassa.

Mukavia mielleyhtymiä

Suihkussa käytyä vintillä kuivatetun pyyhkeen tuoksu. 

Yhtäkkisessä flashbackissa tenavana järvessä pulikoidut pitkät kesäpäivät ja väliajat saunan kuistin narulla leppeässä kesätuulessa liehuneet pyyhkeet, jotka tuoksuivat samalta.

Intiaanikesä tai jotain

Syyskuun loppu mutta yhtäkkiä pari päivää ilma leppeän pehmeää ja lämpötilat kaksissakymmenissä. Outoa ja miellyttävää.

Kertaalleen kaappiin pakatut shortsit taas ylle. 

Sateen jälkeisen kadun tuoksusta outoja takautumia 70-luvulta ja Hesperian puistosta, jota nykyisin Taivallahden leikkipuistoksi kutsutaan.

Sukupolvet vaihtuvat, mukit pysyvät

Kolmiomaiset punaiset ja oranssit mukit taisi tuoda mummolaan äitini joskus 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa, ja niistä tuli heti meidän tenavien suosikit.

Nyt vieraillessani juotiin edelleen samoista mukeista. Maito vain oli meijerissä käynyttä, kirkkaanvalkoista ja pahvipurkista, ei enää omien lehmien lypsyn jälkeen kuorittua ja jäähdytettyä kellertävää. Ja me juojat varttuneet jaloissa pyörivistä tenavista ukoiksi, joiden parroissa erottui harmaata.

Vain käymäseltään ollessaan huomaa sukupolvien vaihtumisen muutenkin selvemmin. Silloiset vanhat ihmiset ovat enää nimiä hautakivissä, silloin parhaassa iässään olleet nyt vanhoja tai haudassa, me tenavat keski-ikäisiä.

Loppukesästä on ymmärrettävästi tullut mietittyä elämän lyhyyttä tavallistakin enemmän.

Yhdeltä yöllä

Ensi ajatus oli, että joku kuvasi pihalla salamavalolla.

Mutta ukkonenhan se, yksi kesän harvoista. Lisää välähdyksiä ja jyrinää, välillä sellaisia komeitakin repivällä äänellä lähteviä. Mutta ei ihan päällä, kertoi välähdysten ja jyrinöiden viive.

Länsilounaasta se tuli ja itäkoilliseen meni, kertoi Ilmatieteen laitoksen tutkakuva.

Sateen ropina ja kiihkeimmillään kohina jatkuivat vielä tovin. Valkoisena vaahtoavan kivipihan saattoi kuvitella.

Tuoksujen aikakone

Kesäisen lämmintä vielä tämä viikko, ja avoimesta ikkunasta läppärin ääreen tulvehtiva tuoksu aiheuttaa ankaria nostalgisen haikeuden puuskia. 

Tuoksussa lainehtivat auringon lämmittämät Töölön kivitalot, pihojen ja katujen asvaltti, seisova ilma ja pöly. 

Kuin silloin, kun elämä oli vielä edessä, aika hidasta ja loputonta ja ystävät elossa. Suurimpina murheina läksyt ja pysyykö fillarin takarenkaassa ilma.

Rosebud.

Peter Bradshaw Guardianissa:

Rosebud is more probably Welles’s intuition of the illusory flashback effect of memory that will affect all of us, particularly at the very end of our lives: the awful conviction that childhood memories are better, simpler, more real than adult memories – that childhood memories are the only things which are real. The remembered details of early existence – moments, sensations and images – have an arbitrary poetic authenticity which is a by-product of being detached from the prosaic context and perspective which encumbers adult minds, the rational understanding which would rob them of their mysterious force.

Per Vers, runoilijan jalanjäljillä

Taas määränpään tunnen lähenevän

sinne vie valtatie yhdeksän

Punaisissa Onnibuseissa näkee elämää. Arvelin myös Jyväskylän ja Kuopion väliset maisemat näkemisen arvoisiksi, joten satsasin kaksi ekstraeuroa yläkerran eturivin istuimeen, kun tilaa kerrankin oli. Ensin tosin oli selviydyttävä varaamallani paikalla istuneesta naisesta, joka halusi tietää, eikö tämä 59 ole ykkönen ja olenko varannut kaksi paikkaa ja haluanko tosiaan istua tässä. No halusin.

Ennen Lievestuoreen liittymää satoi tuulilasin täyteen pisaroita, ja Hankasalmella odotti kiertotie taajaman kautta. Mutta kaikkiaan maisemat vastasivat odotuksia. Sitten erottuikin jo Puijon torni.

Oh, boy

Kuopio tanssii ja soi

Tunnin layoverin Kuopiossa voi käyttää nostamalla torinreunalta varuiksi käteistä, kurkkaamalla suosikkielokuvani Arvottomien keskeisen kuvauspaikan eli entisen Kaupunginhotellin ja ihmettelemällä melkein valmista massiivista uutta matkakeskusta. Ja olisi esi-isieni ja -äitieni kaupungissa näköjään kaikenlaista nähtävää ainakin kokonaiseksi kauniiksi kesäpäiväksi.

Niin usein olen matkoihini kävellyt 

ja melkein yhtä usein takaisin tullut

taas sinne päin matkalla olen  nyt 

tulkaa vastaan oi ystävät hullut

Kai Seppo teki kepposen ja käy tamtam

Juankoski, here I come

Matka Kuopiosta perille maksoi 6,80 euroa ja pankkikortti kävi. Ja Juankosken torilla odotti kaksi Leskistä, joista vain toinen oli näköispatsas. Juomaksi ei tamtamia vaan marketista pakki Vichyä sekä muuta tarpeellista.

Talon ulkoeteisen oven sisäpuolelle on kuulemma vaihdettu vaakatasossa oleva kahva jo toistakymmentä vuotta sitten, mutta ovea sulkiessani hamuilin yhä vain vaistomaisesti pystysellaista. Niin syvällä ovat lapsuudessa lihasmuistiin tallentuneet liikkeet.

Se sauna, jota ilman kesä ei ole ihan oikea kesä. Ja saunaranta, jossa natiaisena opettelin uimaan. Nyt tosin riittivät pulahdukset, sen verran vilpoiselta vesi tuntui. 

Siinä missä melusivat Keski-Suomessa kurjet ja avoimen ikkunan takana pitkin yötä narissut ruisrääkkä, herätteli Savossa järveltä aitan takaa kuikka. Ja usvainen järvi aamuviideltä auringossa on vallan melkoinen näky.

Harmaankolean lauantain jälkeen palasi sunnuntaiksi kesä, ja kelpasi maata mahallaan laiturilla ihmettelemässä kellanruskeassa vedessä lipuvia ahvenia ja pinnalla liitäviä vesimittareita. 

Tango Iloharjulla soi

tango juhlatunnelman loi

Hautausmaakierros niin Kaavin kuin Juankoskenkin kirkkomailla, koukkaus legendaarisen Iloharjun kautta ja valimomuseon mailla jäätelökahvit ja käsityötaidon ihmettelyä. Metsäkoneen polttoaineletkun vaihtoon ei kaupunkilaisia vaadittu osallistumaan.

Turistia suosi sää maanantainakin. Ennen Helsingin-InterCityyn nousua vielä lounas Rossossa ja Hanna Partasen myymälästä tuomisiksi ahvenkukko. Hinnoissaan ovat näköjään tekopaikoillaankin.

Junan sähköongelmat pitivät ravintolavaunun ja ilmastoinnin kiinni Suonenjoelle saakka. Hiki ehti tulla. Torkahtelin.

Mikkeli. Mäntyharju. Kouvola. Lahti.

Helsinki ja pyykit ulkoa narulta.

Hetki hidasta elämää

Tuulen leppeä suhina puissa, nelostien kaukainen kohina. Laitumella laukkaamaan innostuneen hevosen kavioiden jyminä.

Lupiinit ja päivänkakkarat tienvarren heinikossa, pellon takana päilyvä Keitele.

Kurjen rääkäisy kuin suoraan Arvottomista. Siinä on syksyä, jota ei tähän nyt lainkaan kaipaisi.

Iltapäiväksi on luvattu sadetta.

Mellan hägg och syren

Asioita, joista tykkään vaan ei ihmisiä eikä eläimiä?

Tämä sarja jäi syssymmällä vielä vähän kesken, joten nyt.

9. Mellan hägg och syren

Useimmilla meistä on suosikkivuodenaikansa, ja minun on alkamassa nyt, kun aurinko lämmittää maailman tuoksuvaksi ja kaiken vihreäksi ja linnut laulavat pakahtuakseen. Vielä nyt sähkövalon ja internetin aikanakin tuo kaikki tuntuu ylikuormittavan aistit ihanuudellaan, joten voi vain kuvitella, millaisilta pitkää hyistä talvea seuranneet kevät ja kesä ovat savupirttien suomalaisista tuntuneet.

Lainaan sanonnan tuomesta syreeniin taustaksi:

Tiden mellan det att häggen och syrenen blommar tycker många är årets ljuvligaste. Och den går försvinnande fort, ofta är den över innan man ens har hunnit märka att den börjat. Den infaller på försommaren, någon gång i maj eller juni, beroende på vädret och naturligtvis var i landet man bor. Uttrycket "mellan hägg och syren" brukar sättas samman med historien om en skomakare som satte upp en skylt på dörren, där det stod "stängt mellan hägg och syren." En del menar till exempel att den kommer sig av att skomakarna stängde verkstaden denna tid på året för att gesällerna skulle ut på gesällvandring.

Jotenkin tämän vuodenajan kaikki aistimukset on tajunnut erityisiksi vasta vanhemmalla iällä, vaikka ne ovat olleet jokavuotisia. Mutta  niinä nuoruuden vuosina ne ovat keränneet mukaansa mukavat muistot ja kokemukset, joita tuoksut, värit, äänet ja auringon lämpö iholla palauttavat mieleen.

Kouluvuoden loppumisen lähestyminen, tennareissa kulkemisen keveys, fillariretket, lähdöt maalle, kesien ensimmäiset uimiset ja jäätelötötteröt, aikuisempana mökkireissut hyvällä porukalla ja kosteammatkin huvit.

Auringonkilossa leijuvissa tuoksuissa nuo kaikki asuvat vahvimmin. Tuomissa, syreeneissä, vastaleikatussa nurmikossa, kesän kuumentamissa merivedessä, pölyisessä hiekassa ja aidan tai laiturin harmaassa puussa. Kansallismuseon paanuaidan tervaisessa aromissa, siinä Taivallahden kasarmin vierellä leijuvassa, jonka vasta eilen kuulin uuttuvan Hesperian esplanadin jättipoppelista.

Ja ainakin toukokuussa kaiken kruunaa se melkein vilpilliseltä tuntuva ilo, kun kesän ihanuus on jo täällä mutta kalenterin kesä ei ole vielä alkanut kulua. Kesä on vasta edessä eikä tarvitse miettiä sitä kohta kalvavaa muutosta, kun aurinko haalistaa vihreyden kellerväksi loppukesäksi, illat alkavat taas pimetä ja linnut hiljenevät.

Kävely

Asioita, joista tykkään vaan ei ihmisiä eikä eläimiä?

6. Kävely

Ei nyt tietenkään mikään hieno erämaavaellus rinkka selässä mutta sellainen arkinen. Ihan vain paikasta toiseen jos matkaa yksinumeroinen määrä kilometrejä tai sitten huvin vuoksi sinne tänne. Flaneerausta Rööperissä, rantamaisemien katselua, metsäpolkuja, maantien reunaa tai avarammissa maisemissa vaikka pyöräteiden pitkiä suoria.

Tarkkaavaisuutta tarvitsee kävellessä vain vähän, kunhan ei miehenä yritä syödä samalla purukumia. Sen verran riittää, että huomaa loikata karkuun jalkakäytävällä pyöräilijöitä ja maantiellä isoimpia rekkoja eikä ylitä katua bussin alle. Ne kun tulevat yllättävän usein vanhoilla keltaisilla.

Huomionsa voi kävellessä suunnata ulos tai sisään riippuen päivän fiiliksestä ja ympäristöstä.

Aurinko laskee ja tarjoaa takuutykkäykset keräävän valokuvan tai nousee, tosin omalla vuorokausirytmilläni harvemmin. Linnut laulavat, metsä tuoksuu, kuparinvärinen puro solisee, puiden välistä siilautuvat säteet tekevät tuohon taikametsän, ihmiset näyttävät heitelleen autoistaan aika lailla roskia tienvarteen. Mopon pärinän kuulee hiljaisessa illassa jo kaukaa, ja kaksitahtibensan aromi pysyy ilmassa pitkään. Soratiellä rapisten ohi heilahtava auto nostattaa happamantuoksuisen pölyn. Aika lailla kauneimmin hivelee vastaleikatun nurmikon tuoksu. Kaupungissa kohisee Länsiväylän liikenne, kirskuvat spåran pyörät kaarteessa, loksahtaa risteyksessä kiskojen vaihde. Kaukaa lähestyvä hälytysajoneuvon vouvotus on yleensä ambulanssi tai läheltä hätkähtäen alkaessaan poliisi. Jos seassa on tietä vaativia torven kumeita törähdyksiä, tulossa on paloauto ja yleensä useampiakin. Medi-heli läpättää laskua Meilahteen, ilta-ATR surisee kohti Baltiaa. Sumuisena iltana huutaa jossain Länsisataman suunnassa laivan sumutorvi, mutta dieselveturin upea jyminä ja ulvahdukset ja tavarajunan helinä ja kolke ovat rantaradan purkamisen jälkeen enää muisto vain.

Ympäristönsä ehtii havainnoida ja matkan pituuden hahmottaa moottoripyöräillessä paremmin kuin autoillessa, sanovat. Ja polkupyöräillessä sitäkin paremmin. Ja kävellessä vielä sitäkin tarkemmin, kirjoitan nyt tähän.

Tai kävellessä voi kuunnella jotain mietteitä herättelevää herättävää podcastia tai miettiä vain. Joskus ajatukset tunkevat toistensa päälle sellaista tahtia, että on kaivettava muistikirja ja kynä taskusta, joskus taas pää tyhjenee tai jauhaa loputtomiin ärsyttävää korvamatoa. Jotain meditatiivistakin voi kävelemisessä olla.

Ja sitten tulee se ilta, kun taivaalta valuu räntää isolla sihdillä tai maassa on nilkkaan asti märkää sohjoa tai sellainen jääiljanne, että kolme askelta eteen tietää samalla kahta taakse, jos edes pysyy pystyssä. Sellaisena iltana voi juoda sisällä lämpimässä jotain kuumaa ja lukea Erkki Lampénin kirjaa kävelemisestä halki Suomen.

Järvi

Asioita, joista tykkään vaan ei ihmisiä eikä eläimiä?

3. Järvi

Järvessä pulikoidut aurinkoiset kesäpäivät. Veden hiukan tuoksuva pehmeys iholla, kun lilluu pinnan alla veden pinta juuri ja juuri nenän alapuolella. Sopiva viileys jäähdyttämään hellepäivän tai saunan kuumentaman ihon.

Veden solina veneen kokassa ja aironlapojen päistä järven pintaan tippuvien pisaroiden jono. Savolaisveneen tervantuoksu ja ympärillä avautuva metsä- ja peltomaisema.

Makoilu mahallaan laiturilla katsellen auringonsäteiden leikkiä humuksen kellanruskeaksi sävyttämässä vedessä, pinnan alla vilahtelevia ahvenia ja pinnalla liitäviä vesimittareita. Hyppäävän kalan loiskahduksen ääni.

Siinä missä meri on suuri, kylmä, harmaa, väkevä ja vihamielinen, on järvi pieni, lämpöinen ja lempeä.

Epäreilun mielikuvan pohjustavat tietysti kaikki ne muistojen kultaamat kesät järvimaisemassa ja muiden vuodenaikojen karu arki tässä pohjoisessa merenrantakaupungissa. Järveen yhdistyy ja järven näkeminen palauttaa kohtuuttoman määrän miellyttäviä muistoja, mutta mielikuva se on epäreilukin.

Toiviomatka

Kesä ei ole ihan oikea kesä jollen ole saunonut siinä saunassa ja uinut siinä järvessä, joten.

Korkea punainen ei ollut laiturissaan Kampissa vielä puoli yhdeksältä mutta puoli tuntia myöhemmin sentään. Olin satsannut kaksi lisäeuroa jalkatilavampaan paikkaan enkä katunut ratkaisuani.

Viikissä äityi neitonen alhaalla pysäkillä villiin tanssiin runsain käsiliikkein. Ampiainen tai jotain. Heinolassa Jyrängön sillat. Mikkelin tienoilla oli ruudulle lokalisoiduissa mainoksissa vuorossa MP:n ja MiPK:n illan ottelu. Ja säännöllisin väliajoin Onnibussin omassa mainosfilmissä nuori ja nätti Jenni, joka viidessä+ tunnissa alkoi tuntua jo tutulta. Juvalla muistin varhaisimpien tiedettyjen esi-isieni olleen kulmilta. Varkaus ja lopulta Kuopio, jossa käytin odotustunnin kebabiin salaatilla ja pieneen kaupunkikierrokseen. Jatkoyhteys oli saanut nokalleen numeron ja systeemikseen vyöhykejärjestelmän, joka tuntui hämmentävän kuljettajaa ja kyytiin mieliviä yhtä lailla. Puheliaampia olivat kuin pääkaupungissa. Linja-auton valkealla keulapellillä voimisteli ensimmäinen tänä kesänä itse näkemäni ampiainen.

Juicen torilla odotti jo Leskinen.

Kolme vuorokautta menneen ja nykypäivän yhdistelmässä.

Makasin pitkään mahallani laiturilla ihailemassa pienten ahventen parvia, jotka plumpsauttelivat pintaan renkaita ja ja vilahtelivat kellanruskeassa vedessä. Selällä lipui joutsenperhe, lämpenevän saunan piipusta leijuva savu tuoksui. Löyly juuri niin lempeän kohteliaan kosteasti iholle nouseva kuin muistinkin. Järven vesi toki niin vilpoista, että pystyi muttei tehnyt mieli jäädä lillumaan. Mustaherukoita ja karviaisia suoraan pihan pensaista. Venettä käännettäessä ilmeni, ettei terva ollut vielä kaikkialta kuivunut.

Kurkut ja salaatit pihalta pöytään. Savustettu lohenpuolikas ja padallinen perunoita kahteen mieheen ja päälle ruokalepo samalla pirttipenkillä kuin silloin aina. Jo edesmenneidenkin haamut pöydän ääressä: omat vanhemmat, enoja ja tätejä, isoäiti ja puuhellan luukun kolahdus, vellikellon pellolta syömään kutsuma isoisä riisumassa kumisaappaansa ja lippalakkinsa ja istumassa kädet pestyään pöydän päähän. Punaista herukkamehua, jollaista ei kaupasta saa.

Visiitti tädin mökille, jossa temmon putoamisen tunsi, kun istuttiin joukolla kahvipöydässä pähkäilemässä ilman kiirettä sanaristikkoa ja muistelemassa niitä näitä. Leipäjuustoa ja lakkoja, laatikollinen elokuisiksi käsittämättömän maukkaita mansikoita. Jos nyt vielä kupillinen kahvia.

Yöt uudenkarheassa puuntuoksuisessa aitassa, jossa auringonnousu sai herättää. Sadetta ripsivä aamu rusotti puoli kuudelta, ja selän takana koristi talon ja viimeisiään vetelevän navetan vallan melkoinen sateenkaari. Aikani punertavaa maailmaa ihmeteltyäni laahustin vielä takaisin nukkumaan.

Alakuvassa toki ilta-aurinko.