Idylliksi täydellistynyt kesä

Taannoisen takaisinheittotorstain mietteinä: Niitä kesiä ei oikeasti varmaan edes ollut kovin montaa, kun tädit, enot ja serkut kesälomalla joukolla vanhaan kotipaikkaan kokoontuivat, mutta jotenkin sellainen on mielessä idylliksi tiivistynyt. 

Majoittuminen aitanvinnille, aamu- ja iltalypsyt, savolaisvene, katiskat ja verkot, kotikaljasiemaus heinäpellolla, saunomiset ja järvessä pulikoinnit, kaikki yhdessä pitkän ruokapöydän ääressä isoisä tietenkin pöydän päässä. 

Pukeutumiskoodin ja jäykistelyn kaupunkiin jättäneiden aikuisten jutut ja me tenavat jaloissa pyörimässä. 

Aikaa loputtomiin ja aina kesähelle.

Kuva saattaisi olla kesältä 1968, joten ääniraidaksi matkaradioon sopisi sen vuoden hiteistä vaikka Dannyn Tuuliviiri, Tapani Kansan Päättyneet on päivät tai miksei Päivi Paunun Oi niitä aikoja.

Jotain samaa lienee Metsoloihin kirjoitetussa nostalgiassa.

Sukupolvet vaihtuvat, mukit pysyvät

Kolmiomaiset punaiset ja oranssit mukit taisi tuoda mummolaan äitini joskus 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa, ja niistä tuli heti meidän tenavien suosikit.

Nyt vieraillessani juotiin edelleen samoista mukeista. Maito vain oli meijerissä käynyttä, kirkkaanvalkoista ja pahvipurkista, ei enää omien lehmien lypsyn jälkeen kuorittua ja jäähdytettyä kellertävää. Ja me juojat varttuneet jaloissa pyörivistä tenavista ukoiksi, joiden parroissa erottui harmaata.

Vain käymäseltään ollessaan huomaa sukupolvien vaihtumisen muutenkin selvemmin. Silloiset vanhat ihmiset ovat enää nimiä hautakivissä, silloin parhaassa iässään olleet nyt vanhoja tai haudassa, me tenavat keski-ikäisiä.

Loppukesästä on ymmärrettävästi tullut mietittyä elämän lyhyyttä tavallistakin enemmän.

Per Vers, runoilijan jalanjäljillä

Taas määränpään tunnen lähenevän

sinne vie valtatie yhdeksän

Punaisissa Onnibuseissa näkee elämää. Arvelin myös Jyväskylän ja Kuopion väliset maisemat näkemisen arvoisiksi, joten satsasin kaksi ekstraeuroa yläkerran eturivin istuimeen, kun tilaa kerrankin oli. Ensin tosin oli selviydyttävä varaamallani paikalla istuneesta naisesta, joka halusi tietää, eikö tämä 59 ole ykkönen ja olenko varannut kaksi paikkaa ja haluanko tosiaan istua tässä. No halusin.

Ennen Lievestuoreen liittymää satoi tuulilasin täyteen pisaroita, ja Hankasalmella odotti kiertotie taajaman kautta. Mutta kaikkiaan maisemat vastasivat odotuksia. Sitten erottuikin jo Puijon torni.

Oh, boy

Kuopio tanssii ja soi

Tunnin layoverin Kuopiossa voi käyttää nostamalla torinreunalta varuiksi käteistä, kurkkaamalla suosikkielokuvani Arvottomien keskeisen kuvauspaikan eli entisen Kaupunginhotellin ja ihmettelemällä melkein valmista massiivista uutta matkakeskusta. Ja olisi esi-isieni ja -äitieni kaupungissa näköjään kaikenlaista nähtävää ainakin kokonaiseksi kauniiksi kesäpäiväksi.

Niin usein olen matkoihini kävellyt 

ja melkein yhtä usein takaisin tullut

taas sinne päin matkalla olen  nyt 

tulkaa vastaan oi ystävät hullut

Kai Seppo teki kepposen ja käy tamtam

Juankoski, here I come

Matka Kuopiosta perille maksoi 6,80 euroa ja pankkikortti kävi. Ja Juankosken torilla odotti kaksi Leskistä, joista vain toinen oli näköispatsas. Juomaksi ei tamtamia vaan marketista pakki Vichyä sekä muuta tarpeellista.

Talon ulkoeteisen oven sisäpuolelle on kuulemma vaihdettu vaakatasossa oleva kahva jo toistakymmentä vuotta sitten, mutta ovea sulkiessani hamuilin yhä vain vaistomaisesti pystysellaista. Niin syvällä ovat lapsuudessa lihasmuistiin tallentuneet liikkeet.

Se sauna, jota ilman kesä ei ole ihan oikea kesä. Ja saunaranta, jossa natiaisena opettelin uimaan. Nyt tosin riittivät pulahdukset, sen verran vilpoiselta vesi tuntui. 

Siinä missä melusivat Keski-Suomessa kurjet ja avoimen ikkunan takana pitkin yötä narissut ruisrääkkä, herätteli Savossa järveltä aitan takaa kuikka. Ja usvainen järvi aamuviideltä auringossa on vallan melkoinen näky.

Harmaankolean lauantain jälkeen palasi sunnuntaiksi kesä, ja kelpasi maata mahallaan laiturilla ihmettelemässä kellanruskeassa vedessä lipuvia ahvenia ja pinnalla liitäviä vesimittareita. 

Tango Iloharjulla soi

tango juhlatunnelman loi

Hautausmaakierros niin Kaavin kuin Juankoskenkin kirkkomailla, koukkaus legendaarisen Iloharjun kautta ja valimomuseon mailla jäätelökahvit ja käsityötaidon ihmettelyä. Metsäkoneen polttoaineletkun vaihtoon ei kaupunkilaisia vaadittu osallistumaan.

Turistia suosi sää maanantainakin. Ennen Helsingin-InterCityyn nousua vielä lounas Rossossa ja Hanna Partasen myymälästä tuomisiksi ahvenkukko. Hinnoissaan ovat näköjään tekopaikoillaankin.

Junan sähköongelmat pitivät ravintolavaunun ja ilmastoinnin kiinni Suonenjoelle saakka. Hiki ehti tulla. Torkahtelin.

Mikkeli. Mäntyharju. Kouvola. Lahti.

Helsinki ja pyykit ulkoa narulta.

Järvi

Asioita, joista tykkään vaan ei ihmisiä eikä eläimiä?

3. Järvi

Järvessä pulikoidut aurinkoiset kesäpäivät. Veden hiukan tuoksuva pehmeys iholla, kun lilluu pinnan alla veden pinta juuri ja juuri nenän alapuolella. Sopiva viileys jäähdyttämään hellepäivän tai saunan kuumentaman ihon.

Veden solina veneen kokassa ja aironlapojen päistä järven pintaan tippuvien pisaroiden jono. Savolaisveneen tervantuoksu ja ympärillä avautuva metsä- ja peltomaisema.

Makoilu mahallaan laiturilla katsellen auringonsäteiden leikkiä humuksen kellanruskeaksi sävyttämässä vedessä, pinnan alla vilahtelevia ahvenia ja pinnalla liitäviä vesimittareita. Hyppäävän kalan loiskahduksen ääni.

Siinä missä meri on suuri, kylmä, harmaa, väkevä ja vihamielinen, on järvi pieni, lämpöinen ja lempeä.

Epäreilun mielikuvan pohjustavat tietysti kaikki ne muistojen kultaamat kesät järvimaisemassa ja muiden vuodenaikojen karu arki tässä pohjoisessa merenrantakaupungissa. Järveen yhdistyy ja järven näkeminen palauttaa kohtuuttoman määrän miellyttäviä muistoja, mutta mielikuva se on epäreilukin.

Toiviomatka

Kesä ei ole ihan oikea kesä jollen ole saunonut siinä saunassa ja uinut siinä järvessä, joten.

Korkea punainen ei ollut laiturissaan Kampissa vielä puoli yhdeksältä mutta puoli tuntia myöhemmin sentään. Olin satsannut kaksi lisäeuroa jalkatilavampaan paikkaan enkä katunut ratkaisuani.

Viikissä äityi neitonen alhaalla pysäkillä villiin tanssiin runsain käsiliikkein. Ampiainen tai jotain. Heinolassa Jyrängön sillat. Mikkelin tienoilla oli ruudulle lokalisoiduissa mainoksissa vuorossa MP:n ja MiPK:n illan ottelu. Ja säännöllisin väliajoin Onnibussin omassa mainosfilmissä nuori ja nätti Jenni, joka viidessä+ tunnissa alkoi tuntua jo tutulta. Juvalla muistin varhaisimpien tiedettyjen esi-isieni olleen kulmilta. Varkaus ja lopulta Kuopio, jossa käytin odotustunnin kebabiin salaatilla ja pieneen kaupunkikierrokseen. Jatkoyhteys oli saanut nokalleen numeron ja systeemikseen vyöhykejärjestelmän, joka tuntui hämmentävän kuljettajaa ja kyytiin mieliviä yhtä lailla. Puheliaampia olivat kuin pääkaupungissa. Linja-auton valkealla keulapellillä voimisteli ensimmäinen tänä kesänä itse näkemäni ampiainen.

Juicen torilla odotti jo Leskinen.

Kolme vuorokautta menneen ja nykypäivän yhdistelmässä.

Makasin pitkään mahallani laiturilla ihailemassa pienten ahventen parvia, jotka plumpsauttelivat pintaan renkaita ja ja vilahtelivat kellanruskeassa vedessä. Selällä lipui joutsenperhe, lämpenevän saunan piipusta leijuva savu tuoksui. Löyly juuri niin lempeän kohteliaan kosteasti iholle nouseva kuin muistinkin. Järven vesi toki niin vilpoista, että pystyi muttei tehnyt mieli jäädä lillumaan. Mustaherukoita ja karviaisia suoraan pihan pensaista. Venettä käännettäessä ilmeni, ettei terva ollut vielä kaikkialta kuivunut.

Kurkut ja salaatit pihalta pöytään. Savustettu lohenpuolikas ja padallinen perunoita kahteen mieheen ja päälle ruokalepo samalla pirttipenkillä kuin silloin aina. Jo edesmenneidenkin haamut pöydän ääressä: omat vanhemmat, enoja ja tätejä, isoäiti ja puuhellan luukun kolahdus, vellikellon pellolta syömään kutsuma isoisä riisumassa kumisaappaansa ja lippalakkinsa ja istumassa kädet pestyään pöydän päähän. Punaista herukkamehua, jollaista ei kaupasta saa.

Visiitti tädin mökille, jossa temmon putoamisen tunsi, kun istuttiin joukolla kahvipöydässä pähkäilemässä ilman kiirettä sanaristikkoa ja muistelemassa niitä näitä. Leipäjuustoa ja lakkoja, laatikollinen elokuisiksi käsittämättömän maukkaita mansikoita. Jos nyt vielä kupillinen kahvia.

Yöt uudenkarheassa puuntuoksuisessa aitassa, jossa auringonnousu sai herättää. Sadetta ripsivä aamu rusotti puoli kuudelta, ja selän takana koristi talon ja viimeisiään vetelevän navetan vallan melkoinen sateenkaari. Aikani punertavaa maailmaa ihmeteltyäni laahustin vielä takaisin nukkumaan.

Alakuvassa toki ilta-aurinko.