torstai 29. marraskuuta 2018

Ristiriidan tunne

Suomea ansiokkaasti Pohjois-Amerikan huippuliigassa edustava koripalloilija kertoo kampanjassa lopettaneensa punaisen lihan syömisen. Hän puhuu ilmastonmuutosta vastaan ja kehottaa seuraajiaan tekemään vastuullisia valintoja, maan päälehti kertoo.

Samaan aikaan hänen työnsä on matkustamista ympäri mannerta. Erään tilaston, jota en ole sen kummemmin tarkistanut, mukaan suomalaistähden joukkueen kauden matkamailit vuonna 2014 olivat 39 108. Enimmäkseen lentokoneella, oletan.

Tähden kannanotto kuitenkin nostaa ilmastoasiaa esiin, minua muistutetaan. Ja että monet häntä ihailevat saattavat alkaa tämän vuoksi tehdä viisaampia valintoja.

Saattaa olla, ja toivottavasti.

Silti jää ristiriidan tunne. Ja tunne, että urheilussa, jonka apparaattia itsekin poljen, on helppo antaa huolestuneita lausuntoja ja tehdä pieniä helppoja ympäristötekoja mutta jättää ne isot tekemättä. Tuhannet joukkueet, formula-autot, hevoset ja kiertueet lentelevät edelleen ympäri maailmaa, jäähallit jäähtyvät ja jalkapallohallit keskellä aavikkopätsejä valmistaudutaan viilentämään MM-kisoja varten.

maanantai 19. marraskuuta 2018

Babylon Berlin

Ei Babylon Berlin ihan Tannbach ollut mutta tällaiselle Saksan lähihistoriasta kiinnostuneelle riittävän kiinnostava näykkimään viikon yöunet alimittaisiksi. Vaikka erinäiset toimintakohtaukset olivatkin kuin Tinttiä lukisi.

Sen verran hyvin nivottu Weimarin tasavallan kuohuviin vaiheisiin, että oli käytävä kertaamaan niitä verkosta ja oman hyllyn historiankirjoista.

Erikseen mainittava 16-osaisen sarjan kakkosjaksossa nähty Psycho Nikorosin hypnoottinen show, joka on katsottava yhä uudelleen ja jonka kappale jumittuu korvamadoksi. Samassa Marlene Dietrich, Screaming Lord Byron, Sally Bowles, Hildegard Knef ja Dessaussa jossain Gropius ja Kandinsky. Ja vielä Zarah Leander ja Frankie goes to Hollywood, mainitsi joku.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Pikkusilppua

...näin opiskelijana mietin, miksei peruskoulussa pureuduta enempää arkisiin käytännön asioihin, kuten esimerkiksi siihen miten verotus toimii.

Sanoo Tampereen yliopiston opiskelija Ylen jutussa. Vastikään kuopuksen päntätessä yhteiskuntaopin kokeeseen ihmettelin, kuinka perusteellisesti niille nykyään verotuksestakin puhutaan. Ei meidän aikoinamme vain. Tai ehkä olen vain unohtanut. Ehkä haastateltukin on.

Miksi jalkapallomaajoukkueen kannattajat pillastuivat, pettyivät ja jopa suuttuivat Alexander Ringin, 27, lopettamispäätöksestä, pohjustaa maan paras jalkapallotoimittaja Ari Virtanen kolumninsa Helsingin Sanomissa.

Pettyivätkö ja suuttuivatko? Itse en ole vielä osunut tormäämään yhteenkään sensuuntaiseen puheenvuoroon. Mikä ei tietenkään tarkoita, ettei sellaisia olisi. Mutta nykyään törmään yhä useammin kolumneihin, joissa vastustetaan tai analysoidaan jotain suurena ja laajalle levinneenä esitettävää ilmiötä, josta en itse ole kuullutkaan.

Maailma nopeutuu ja pirstaloituu, sitä se kai on.

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Keskeneräisiä ajatuksia: Miksi pitäisi

Itse en muista kuulleeni Eero Hyökyvirrasta ennen, mutten olekaan niin sisällä jalkapallossa. Sen verran lupaava nimi hän kotimaisessa skenessä ilmeisesti kuitenkin oli, että uutinen hänen päätöksestään päättää tavoitteelllinen ura lajissa herätti keskustelua.

Yksi ansiokas kommenttikirjoitus aiheesta päättyy keskeiseen kysymykseen:

Suurin ja edelleen avoimeksi jäävä kysymys minkä Hyökyvirran ratkaisu nostaa jälleen kerran esille onkin: kuinka saada urheilun arvostus sille tasolle, että nuori tai vähän vanhempikin, valitsee ennemmin sen kuin helpommalta tuntuvan “normaalin” elämän. Ja tähän kysymykseen suomalaisen huippu-urheilun, niin jalkapallossa, kuin lajirajoista riippumatta, tulisi pystyä löytämään mahdollisimman hyvä vastaus.

Urheilupiireissä dogmi on tietenkin, että huippu-urheilu on tärkeää ja mahdollisimman moni potentiaalia omaava nuori ihminen tulisi saada panostamaan siihen.

Mutta entä jos dogmi kyseenalaistettaisiin? Miksi urheilun arvostus tulisi saada sille tasolle, että nuori valitsisi mieluummin urheilu-uran kuin "normaalin elämän"? Keiden toiveita ja haaveita hän silloin toteuttaisi?

tiistai 9. lokakuuta 2018

Viivoja vedessä

Yksi Lindgrenin ja Sihvosen radio-ohjelman vakioaiheista on, kuuluuko politiikka urheiluun. Taannoin siinä kohdin, kun yksi ja toinenkin saksalainen jalkapalloseura kuuluu ilmoittaneen, etteivät muuatta kiisteltyä etenkin maan itäosissa suosittua puoluetta kannattavat henkilöt ole tervetulleita heidän otteluihinsa.

Molemmat luokitellevat itsensä jonkinlaisiksi vasemmistoliberaaleiksi, mutta väittelyosuudessa heidän kuuluu olla eri mieltä. Nyt perusteli toinen, että etenkin saksalaisten luulisi tietävän, kuinka tärkeää on julistaa ihmisoikeuksia. Ja toinen, että etenkin saksalaisten luulisi tietävän, kuinka vaarallista on luokitella kanssakansalaisia oikeisiin ja vääriin.

Missä menee politiikan ja yksiselitteisesti oikean tai väärän raja?

Sopivasti perään putkahti julkisuuteen muuan koulumaailmaan sijoittunut somekohu, joka kaikenlaisen epäolennaisemman takaa sai miettimään, mitä pilteille koulussa opetetaan. Tottahan toki jonkinlaisia arvoja, kutsuttiin sitä sitten indoktrinaatioksi tai ei. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa, jota kurkkasin,  on arvot määritelty juuri niin väljän mukavasti kuin arvelinkin, ja jostain opetuksen rivien väleistä vilkkuivat ainakin meidän kouluaikoinamme myös opettajien henkilökohtaiset näkemykset.

Mutta kysymys sielläkin sama: Missä menee politiikan ja yksiselitteisesti oikean tai väärän raja?

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Ihminen ja huippu-urheilijan mitta

Tuo on saatava, ilmoittivat luistelijattaret heti kuullessaan Kiira Korven muistelmien ilmestymisestä. Kampin Suomalainen oli sopivasti vieressä, ja siellä uutuutta komeilikin pinoissa.

Ehdin itse lukea ensimmäisenä luistelijatarten ollessa jäällä ja nukkumassa, ja tekstiä sopi sovitella omaan tähän ikään syntyneeseen urheilun maailmankuvaan.

Ihminen kasvamassa omaksi itsekseen, kuten tavataan epätäsmällisesti sanoa, voisi olla yksi tiivistys. Ja ihminen ja urheilija suhteessa valmentajiinsa, kilpakumppaneihin ja läheisiinsä, voisi olla toinen.

Ja ihmisen kasvamisen itsekseen ja huippu-urheilun eetoksen välinen jännite ehkä kaikkein mielenkiintoisimpana. Urheilussa pitää olla vahva, positiivinen, energinen ja itsevarma. Vaikkei aina olisikaan. Äärimmillään voi alkaa epäillä omia fyysisiä tuntemuksiaankin: sattuuko oikeasti vai kuvittelenko vain. Jos ihminen ei osaa tai ehdi tai saa / uskalla pohtia eikä valmentaja oikeasti kysyä, miltä tuntuu, urheilijan ja urheilun vaatimusten välinen jännite voi kasvaa repiväksi.

Kiira Korpi on aiheen kanssa julkisuudessa, koska menestyi ja oli oman kertomansa mukaan taipuvainen ahdistuneisuuteen. Mielenkiintoisinta on kuitenkin, että samat jännitteet taitavat löytyä eri suuruisina kaikkialta, missä urheillaan tavoitteellisesti.

"Urheilun eetosta" googlaamalla löytyi myös kiintoisa väitös "Urheilija ja valmentaja urheilun maailmassa - Eetokset, ihanteet ja kasvatus urheilijoiden tarinoissa". Yhtenä mahdollisena jaotteluna työn eetos, menestyksen eetos, virtuositeetin eetos, hauskuuden eetos ja huolenpidon eetos, jotka kaikki urheiluun nivoutuvat.

Kirjasta revityt seurapiiritarinat sitten erikseen.
- - -
Ja Ilta-Sanomien mestarillinen kyky rakentaa "ristiriita" ja lypsää siitä sitten jopa sarja juttuja:

1. Kysytään kommenttia kirjan sisällöstä Taitoluisteluliiton entiseltä puheenjohtajalta. Joka ei ollut lukenut kirjaa mutta kommentoi toimittajan siitä kertoman perusteella, on jutussa myöhemmällä lisäyksellä myönnetty.
2. ...en ihan ymmärrä, onko tämä mielipiteisiin vaikuttaminen paras tapa edetä, entinen puheenjohtaja varovasti kommentoi.
3. Jes, meillä on jotain, mitä voi väittää ristiriidaksi. Seuraavaksi siis juttu "Kiira Korpi joutui kritiikin kohteeksi – entinen kilpakumppani puolustaa: ”Hyssyttely ei auta mitään”"
4. Yksi juttu saadaan kulmalla "Näin Korpi vastaa kritiikkiin".
5. Kirsikaksi kakkuun kommenttijuttu, jonka mukaan "Kiira Korpi on saanut osin käsittämätöntä kritiikkiä kirjastaan" ja "Lajin maine onkin yhtäkkiä tärkeämpi kuin urheilijan hyvinvointi!"

Bravo.

perjantai 21. syyskuuta 2018

Olin unessa useasti sinun kaduillas, koulutie

Avio-oikeus. Ositus. Työehtosopimus. Ennakonpidätys. Kannustinloukku. Arki-iltana klo 22.45 yhteiskuntaopin kokeeseen lukeva koululainen kyseli ja faija availi käsitteitä parhaan muistinsa mukaan. Luettuaan onneksi itse aikanaan pohjiksi melko laajan yhteiskuntaopin.

Entä pitääkö vainajan velat maksaa ennen ositusta vai sen jälkeen, kuopus vielä kysyi. Faija tunsi pikkuisen ylpeyden läikähdyksen arvioidessaan täsmennyksen hyvinkin relevantiksi.

Laitoin, että miten he suhtautuvat samaa sukupuolta olevien avioliittoihin, esikoinen kertoi opettajan kerättyä valmiiksi kysymyksiä ennen lähestyvää uskonnontunnin vierailua moskeijaan. Veikkaan, että tuota kysymystä ei käsitellä, faija sanoi. Mutta oli väärässä. Homoseksuaalisuus on väärin ja kiellettyä, ei islamilaisen seurakunnan puhemies ollut arkaillut kertoa koululaisille uskontonsa kantaa.