Tunnin lilluminen lämpöisessä Keiteleessä viilensi hetkeksi, mutta hiki oli pinnassa jo ennen kuin olin kävellyt rannasta takaisin.Parasta tyytyä lukemaan Helena Anhavan muistelmia.
Ropina se kai herätti, sitten tajusin maailman ikkunan takana välähtelevän solkenaan. Jyrinä tuli mukaan myöhemmin, ja vaikutelma oli raskas patteristo tuliasemissa. Ollapa ollut katsomassa jossain hyvällä näkoalapaikalla.
Kun huoneen pimeys pimeni entisestään kaikenlaisten standbyvalojen yhtäkkiä kadottua, tiesin sähköjen katkenneen. Kello oli 2.39. Vähitellen liuku takaisin horrokseen.
Ei virtaa aamullakaan. Ei kahvia. Mutta että ei myöskään kenttää kännyköille eikä mokkulalle. Puu kaatunut muuntajan päälle, tiesi joku, ja tukiasemat ilman sähköä.
Sanomalehden ja patteriradion myötä palattiin mediamielessä 60-luvulle. Yllättävän, epämiellyttävän maailmasta irrotettu olo.
Ennen puoltapäivää naksahtivat kylmälaitteet hurisemaan, mutta verkko pätkii yhä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti