Veripalvelu on sitten viimeisen siirtynyt Yrjönkadulta Sanomatalon kakkoskerrokseen. Heinäkuisena maanantaina siellä oli hiljaista. Lomakkeen täytön ja mehulasillisen jälkeen haastatteluun. Laitetaan tuo ovi kuitenkin kiinni, sairaanhoitajatar rupatteli. Sormenpäästä nipsaistussa veressä vilisti hemoglobiinia 151:n edestä.
Kummasta kädestä mieluummin, tiedusteli punahiuksinen päättäväissilmäinen, no sitten käy tähän. Puristelin sideharsorullaa aikani, yhdessä ruudussa tanssittiin musiikin tahdissa, toisessa keskusteltiin AamuTV:n uusinnassa Helsinki Cupista. Hongan ja KäPan nuorimmat Narinkkatorilla, putkikatsomo paljasti kuvan viimekesäiseksi. Vihreät palkit asteikolla kipusivat, kunnes pussi täyttyi. Pöydän ääressä vielä viisi lasia mehua, en osannut päättää oliko appelsiini vai omena parempaa. Automaattiovista pääsi suoraan kuumuuteen Kiasman taa.
Ennätyshelteet, onneksi sisällä ei ole lämpömittaria. Pöytätuuletin ikkunalaudalla helpottaa, ja ympärivuorokautiseen hikoiluunkin tottuu.
Illalla Laajasalossa vilisivät kentät Helsinki Cupia. Mahtava liikuntapuisto ministadioneineen ja loputtomine nurmineen ja liki vieressä uimaranta, josta näki Finnlinesin konttialuksen lähtevän Vuosaaren satamasta. Saa kysymään, miksei Hietarannan ympäristössä ole mitään? Siksikö, että kaikki pirstotaan ja poltetaan saman tien?
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti