Perättäisinä päivinä Tervon Troikka ja Juuso Hyvärisenkin taannoin arvioima Tuurin Suuri asejuna Pietarista.
Samoja historiallisia hahmoja, samoja paikkoja ja tapahtumia.
Bolshevikkien puhdistukset, joiden kammottavuutta lie taitavankaan tekijän vaikea naputella tekstiksi. Proomun pohjaluukut tehokkaampi kuin lapsi pistimessä.
Tervon into keksiä suku- ja muita yhteyksiä, jotka loppua kohden liittyvät solmuiksi. Kiintoisa tapa kuvata Rossin ja kumppaneiden ensi-impressiot hyökkäysvaunuista.
Etenkin Tuurin teksti muistuttaa, miksi hierarkinen organisaatio ja tehtäväjako on sodankäynnissä hyväksi havaittu. Käskyvalta, alistussuhteet, tiedustelu, huolto. Kuten Matti Mäkelä eräässä esseessään muistutti, sotiminen ei ole pelkkää mieletöntä kaaosta.
Mutta miten Rahja ajatti junan Hakaniemeen ja käveli saman tien jo asemahallissa?
Tervon Mannerheim-tutkielma olisi voinut toimia melkeinpä itsenäisenä novellina. Ellen-rouva, no joo. Historialliset tapahtumat taustalla.
Nyt tekee mieli lukea lisää etenkin punaisista. Miten suunnittelivat, miten organisoivat?
Mutta seuraavaksi ihan muuta. Aila Meriluoto ja Lasimaalauksen läpi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Jos tahdot tietää enemmän, niin lue Ylikankaan Tie Tampereelle ja Siltalan Sisällissodan psykohistoria.
Fiktio on fiktiota. Tuuri puhuu asejunasta ja sen saapuminen on tosiasia ja miten kaikki kävi on käyty tietokirjoissa hyvin läpi.
Kiitos, otan nuo listalle.
Lähetä kommentti