Nämä päivät ovat totisesti rasittavia. Aina joku soittaa tai kirjoittaa "Kirjailija Meriluodolle" ja tahtoo väkisin vetää minut julkisuuteen. Enkä minä tahdo. Minä jännityn siitä, en voi ajatella muuta ja pelkään.
- - -
Tämä syksy on ollut hämmentävästi ulospäin suuntautunut. Olen joutunut jonkinlaisiin "piireihin". WSOY:n illalliset joissa koin paljon suloista ja hyväätekevää ja vähän hävettävää (koska todellisuudentajuni ei salli minun uskoa varauksetta), yhteistyö Rannan kanssa, matineamatkat Pieksämäelle ja Hyvinkäälle, kuvat Suomen Kuvalehdessä.
- - -
Korrehtuuria ei kuulu. Ehtiikö kirja jouluksi? Ja täytyyhän sen, niin paljon kuin siitä on jo pidetty melua.
-Aila Meriluoto päiväkirjassaan syksyllä 1946.
On mietityttänyt kirjailijan markkinointi jo ennen internetin aikaa.
Mutta olivathan runotytön rivit aika outoa luettavaa. Kovin paljon kaikenlaisia tunteita, kovin vähän konkreettista. Vaaran vuosien kansalliset tunnot, nuoren läheisen kuolema tuberkuloosiin. Muutama välähdys helsinkiläisistä maisemista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti