Ipaneman tyttö on soinut taustalla aina, itsestäänselvänä loungemusiikkina, jonka huomaa korkeintaan ironisen hymähdyksen verran.
Mutta alkanut vuosikymmeniä myöhemmin yhtäkkiä vaivata.
Ehkä, koska bossa nova vain jotenkin on niin hienoa. Ja koska portugalin kieli sopii siihen niin täydellisesti. Ja koska Joao Gilberto laulaa kuten tekee.
Ja että siihen vielä liittyy, tai ainakin sanotaan liittyvän, oikea tarina ja Helo Pinheiro nuorena. Ja että sanat juuri ovat sellaiset kuin ovat. Saavat sisältöä vasta kun itselle kertyy tarpeeksi vuosia ja kilometrejä.
Olha que coisa mais linda
Mais cheia de graça
É ela menina
Que vem e que passa
Num doce balanço
A caminho do mar
Moça do corpo dourado
Do sol de Ipanema
O seu balançado é mais que um poema
É a coisa mais linda que eu já vi passar
Ah, por que estou tão sozinho?
Ah, por que tudo é tão triste?
Ah, a beleza que existe
A beleza que não é só minha
Que também passa sozinha
Ah, se ela soubesse
Que quando ela passa
O mundo inteirinho se enche de graça
E fica mais lindo
Por causa do amor
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mika
juha tanttu on kirjoittanut tästä hienosti:
"koko kaupunki kulki kaulukset pystyssä . . . tuiskupäivä, maanantai. helsinkiläiset koettivat loikkia kaduille rakentuvien jäämuhkuroiden yli. pipot oli vedetty yli korvien ja kulmakarvojen . . . lumi tunki kynnyksille ja oviin, niitä oli vaikea availla . . . lönnrotinkadulla jostakin kovaäänisestä kuului girl from ipanema , hiekkaranta- ja uimapukupiisi. paremmin ei olisi voinut sattua."
meri
Kontrastin voima.
Kaipa etelämpänäkin asuvat käyvät rantalomilla, mutta onkohan heillä hajuakaan, miten iso asia lämpö ja aurinko ovat sohjon ja rännän keskeltä tulevalle pohjoisen asukille?
Lähetä kommentti